Eilen jouduin katkerana heittämään hyvästit Englannille siellä viettämäni myöhäisen syysloman jälkeen. Aika paljon menoa ja meininkiä mahtui reissuun, mutta lähdetään tuttuun tapaan purkamaan päivä kerrallaan. Aloin valehtelematta suunnitella seuraavaa Englanti-visiittiä heti Suomeen paluuta seuranneena päivänäni, ja lentoliput tuli varattua samalla viikolla. Tuntui hyvältä, että kalenterista löytyi paluupäivä, varsinkin kun sopeutuminen takaisin alkuperäisille kotikonnuille otti ensimmäisen kuukauden jälkeen reilusti takapakkia.
Lopulta pitkä ja synkkä lokakuu vaihtui marraskuuksi, ja sain taas rullata laukkuni lentokentälle. Edes Lontoon sumujen aiheuttama kolmen tunnin viivästys ei onnistunut lannistamaan innokkaan odottavaista mieltäni. Ja kun vihdoin näin pilviverhojen välistä Piccadilly Circusin mainostaulut ja likaisen ruskeana virtaavan Thamesin ei auttanut muu, kuin vuodattaa muutamat onnenkyyneleet.
Lennon myöhästymisen takia mulle ei ensimmäisenä päivänä jäänyt aikaa juuri muuhun kuin hostellille asettumiseen. Yövyin kaksi ensimmäistä yötä paikassa, jossa olin ollut kerran aiemminkin, ja todennut sen suhteellisen viihtyisäksi. Tälläkin kertaa oleskeluni oli ihan ok, ja huonetovereiden kanssa pääsin pitkästä aikaa haastamaan enemmän englantia. Pelkäsin, että taidot olisi päässeet ruostumaan, mutta turha oli onneksi huoleni. Oli myös hauska huomata, miten puolet ajatuksista kääntyi automaattisesti englanniksi, kun kieltä kuuli jatkuvasti ympärillä.
Useista Lontoo-vierailuistani huolimatta en ole rakastunut kaupunkiin. Koska ihmismassoihin katoaminen, hektinen elämäntyyli, melu- ja ilmansaasteet tai pimeän laskeuduttua mielen valtaava turvattomuus eivät kuulu omaan estetiikkaani, olin suunnitellut käyttäväni Lontoota lähinnä tukikohtanani. Heti seuraavana aamuna suuntasinkin Guildfordiin, joka sijaitsi vain tunnin bussimatkan päässä Lontoosta, mutta tarjoili kaivatun maistiaisen perinteistä englantilaiskylä-fiilistä. Guildfordin keskusta oli mun makuun vähän turhan iso ja ketjuliikkeistetty, mutta kun koukkasi muutama sata metriä syrjemmälle Wey-joen varteen, sai olla jo aika lailla keskenään luonnon helmassa.
Hetken hengähdystaukoa pidettyäni palasin lähemmäs keskustaa tutkailemaan Guildfordin historiallista linnaa. Kesällä pihan puutarha olisi näyttänyt varmasti vähän värikkäämmältä kukkaloistossaan. Linnan torniinkaan en päässyt ihailemaan maisemia sesonkiajan ulkopuolella, mutta itsepähän valitsin visiittini ajankohdaksi marraskuun.
Loppuajan käytin lähinnä niissä ihanaisissa ketjuliikkeissä ravaamiseen, mutta ehkä se mulle suotakoon, kun en ollut yli kolmeen kuukauteen ostanut uusia vaatteita paria kirpputorirättiä lukuun ottamatta. Jostain kumman syystä Joensuun Iso Myyn valikoimat ei enää oikein nappaa... Lisäksi ehdin venkslata edellisenä päivänä hankkimani pre paid -liittymän kanssa, kun menin epähuomiossa ostamaan nano-simmin, koska muistelin omistavani adapterin. Vaan eihän mulla sellaista ollut, joten jouduin juoksemaan useammassa Vodafonen liikkeessä ennen, kun sain helpotusta nettiyhteyden puuttumisesta aiheutuneisiin vieroitusoireisiini. Netin puuttuminen olikin suurin syy siihen, miksi sightseeingit jäi tällä kertaa vähemmälle, koska en edelleenkään osaa lukea perinteistä karttaa, krrhm...
Estynyt pääsy puhelimen karttapalveluihin meinasi loppuillasta koitua jopa mun kohtaloksi. En nimittäin millään meinannut löytää oikeaa bussipysäkkiä, joka sijaitsi vähän vaikeasti tavoitettavassa paikassa yli kilometrin päässä keskustasta (jos vierailette Lontoon reissullanne Guildfordissa, niin maksakaa vaan suosiolla pari puntaa enemmän junasta, jolla pääsette kätevämmin keskustaan asti). Luoja siunatkoon sitä ihanaa tyttöä, joka huomasi mut hätää kärsimässä, ja opasti oikeaan suuntaan. Seuraavan päivän day tripillä olikin sitten jo vähän varmempi olo, kiitos toimivan navigoinnin, mutta siitä lisää huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti