Varsin hektisten päivien lomassa ehdin hetkeksi hengähtää ja käydä läpi viikon aikana muistikortille tallentuneet muistot. Oon alkanut tosissani tahkomaan läpi to do -listani viimeisiä toteuttamatta jääneitä kohtia, joista yksi oli pyöräretki lähistöllä sijaitsevalle Boars Hillille. Viime torstaina sain pitkästä aikaa kaivettua esiin hostien käyttööni lahjoittaman maastopyörän, jolla polkaisin vapaatunteinani kyseiselle kukkulalle.
Reilun neljän mailin matkan olisi Google Mapsin mukaan pitänyt taittua alle puolessa tunnissa, mutta mulla siihen vierähti lähemmäs tunti. Eikä edes ollut kuin yksi kunnon ylämäki (ja senkin talutin suosiolla), mutta silti piti huipulle päästyä istua tien pientareelle haukkaamaan omena, ennen kuin jaksoi jatkaa matkaa. Voisi taas alkaa harkita säännöllisen lenkkeilyn aloittamista...
Boars Hill osuu aika tarkalleen Abingdonin ja Oxfordin keskivälille, ja tarjoilee herkulliset panoraamanäkymät Oxfordin skylinesta. Yllä olevassa kuvassa tiivistyy mun mielestä aika osuvasti Oxfordshiren kreivikunnan syvin olemus. Oxfordin historiallisen keskustan loisteliaat rakennukset korkeuksiin kohoavine huippuineen on iso osa alueen identitettiä, mutta muuten asutus keskittyy pääasiassa pienempiin kyläkeskuksiin. Koskaan ei olla kaukana maaseudusta, ja lehmiä käyskentelee jopa Oxfordin puistoissa. Best of the both worlds, ettenkö sanoisi.
Lauantai-iltana sain ruksittaa toisen kohdan listaltani, kun kävin Oxfordin kuuluisimmalla "kummituskävelyllä" eli Bill Spectre's Ghost Traililla. Tripadvisor on luokitellut kyseisen aktiviteetin maailman 10 parhaan ghost trailin joukkoon, joten oletukset oli korkealla. Kokemus osoittautuikin oikein viihdyttäväksi, ja nyt on tuttu Oxfordin pimeämpikin puoli. Viktoriaaniseen haudankaivajan asuun sonnustautunut herra Spectre oli selvästi näyttelemisen ammattilainen ja taitava yleisön haltuunottaja. Yllätyksiäkään ei matkan varrelta puuttunut, vaikka loppufiilikset oli kyllä enemmän huvittuneet kuin kauhistuneet. Ehkä joku sateinen ja synkkä lokakuun ilta olisi ollut parempi ajankohta kierrokselle, kuin valoisa kesäilta.
Kummituskävelyn päätyttyä kävin kiertämässä reitin vielä uudemman kerran, että sain napsittua kuvia ilman kymmeniä niissä tallustelevia ihmisiä. Oon käynyt Oxfordissa lukemattomia kertoja, mutta musta tuntuu edelleen, etten tunne kaupungista kuin murto-osan. Nytkin vastaan tuli uusia kiehtovia pikkukujia, jotka olin aiemmin täysin tietämättömänä sivuuttanut.
Illan päätteeksi päädyin kiertämään Christ Church Meadows -puistoalueen. Ajoitukseni oli aika lailla täydellinen, sillä laskemaan alkanut aurinko loi niitylle uskomattoman kauniin hehkun. Ikivanhojen, Cherwell-joen reunaa varjostavien puiden alla astellessa tuntui taas vaihteeksi siltä, että olisi päätynyt keskelle satua. En olisi varmaan edes yllättynyt, jos puskista olisi ilmestynyt valkoinen kani taskukellon kanssa tai pari saksanhirvillä ratsastavaa haltijaa.
Auringoslaskua ihastellessa meinasi unohtua sellainen seikka, että alueen portit sulkeutuisivat yhdeksältä. Kun kello näytti viittä vaille ja olin vielä ihan niityn kauimmaisella laidalla alkoi kieltämättä vähän kuumottaa. Ehtiessäni viimein pääportille kymmenen minuuttia sulkemisajan jälkeen olin jo ehtinyt maalailla kauhukuvia siitä, kuinka joutuisin joko taiteilemaan kaksi metriä korkean rauta-aidan yli tai nukkumaan taivasalla. Onneksi paikalla ollut yövahti päästi mut pälkähästä ja sain nukkua yöni mukavasti omassa sängyssäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti