torstai 16. lokakuuta 2014

So baby be the life of the party.

Edellisen jaarittelupostauksen vastapainoksi kuvatunnelmia Abingdonissa vähän aikaa sitten vallinneesta tivolihumusta. Täällä vierailee siis joka lokakuu kaksi tivolia peräjälkeen, joihin liittyy ihan mielenkiintoinen tarina. Ensimmäisenä saapunut Michaelmas Fair oli alunperin työväen markkinat, joiden kautta maalaiset saattoi etsiä töitä kaupungista. Niitä parin päivän päästä seuraava Runaway Fair tarjosi puolestaan uuteen työpaikkaansa tyytymättömille kirjaimellisesti tilaisuuden juosta karkuun ja etsiä uusi työnantaja.
Nykyään molemmat pitää sisällään puhtaasti huvittelua kaikenmaailman härveleissä, hattarakojuja ja karkkiomenoita. Fairit pystytettiin Ock Streetille, joka on Abingdonin "pääkatu", ja etenkin suuremman Michaelmas Fairin aikaan tiesulut esti bussienkin kulkemisen normaalisti. Parin päivän jälkeen tivolit hävisi kuitenkin kuin tuhka tuuleen yhdessä yössä. Kävin ihmettelemässä meininkiä joka ilta, ja täytyy myöntää, että se kyllä selätti Suomen tivolin 100-0. Aivan huikeita laitteita joka lähtöön! Tajusin myös ensimmäistä kertaa, miten paljon ihmisiä tässäkin pikkukaupungissa asuu, kun suunnilleen kaikki asukkaat oli kerääntyneet samalle kadunpätkälle. Mutta pitemmittä puheitta niihin kuviin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti