Tässä postauksessa juttua jo parin viikon takaisesta Lontoon reissusta. Kahden peräkkäisen pääkaupungissa vietetyn viikonlopun jälkeen täytyy kyllä myöntää, että taidan palata paikan päälle seuraavan kerran vasta joululahjaostoksille... Mutta toissaperjantaina suuntasin siis heti illallisen jälkeen kohti Oxfordin linja-autoasemaa ja Lontoota. Oxfordissakin on oma "tube" eli bussi, joka operoi tuota väliä 10 minuutin välein 24/7 ja liput voi parhaillaan maksaa huimat 1 puntaa, jos ne varaa tarpeeksi ajoissa. Pahaksi onneksi myöhästyin kuitenkin parilla minuutilla omalta vuoroltani, mutta ihana bussikuski päästi mut heti seuraavaan autoon samaisella lipulla!
Matka kesti puolisentoista tuntia ja meni kyllä tosi nopeasti, kun ajoneuvo oli niin luksus verrattuna perus double-deckereihin, jotka kolisee välistä niin, että kotiin päästessä huomaa korvien soivan. Tämä auto oli kuitenkin niin hiljainen, että musiikkiakin pystyi kuuntelemaan kääntämättä kuulokkeiden volia kaakkoon. Lisäksi matkanteko sujui kuin pumpulissa ilman turhia tärinöitä. Ja oli kyllä aika cool mennä yöbussilla, kun suurimman osan matkasta ikkunan takana näkyi pelkkää mustaa, joka vaihtui Lontoon päässä öisen suurkaupungin valoihin.
Asemalla mua oli vastassa vaihteen vuoksi matkaseuraa, jotka oli ollut tarkoitus tavata jo bussissa, jos en olisi myöhästynyt. Oltiin liikenteessä siis muutaman muun oxfordilaisen au pairin kanssa ja jaettiin neljän hengen private room hostellissa. Mulle tuli tosin jo ensimmäisen illan aikana selväksi, ettei meidän kemiat oikein kohdanneet, joten loppuajan huitelin menemään aika lailla itsekseni.
Kyseessä oli eka kertani hostellissa, ja pari yötä siellä vietettyäni uskon voivani sanoa, ettei ollut ihan mun paikka. Huoneesta löytyi lähinnä sängyt ja niistäkin puski jouset läpi, pistorasiat ei toimineet, suihku oli homeessa, vessassa ei ollut käsipaperia, kettiön varustus rajoittui vedenkeittimeen, ja lukollista tavaransäilytyspaikkaa ei ollut olemassakaan. Mutta ainakaan ei näkynyt torakoita.
Kaikki muut oli saapumisiltana niin väsyneitä, ettei ne jaksaneet M&S Simply Foodia kauemmaksi raahautua, joten tyydyin sitten itsekin menemään hyvissä ajoin nukkumaan. Tosin ei siitä nukkumisesta kyllä oikein mitään tullut, kun yksi seuralaisista yski koko yön... Aamulla lemppasinkin muut ja lähdin suunnittelemaan näpsäkkää turistikierrosta Suomen porukoilleni, jotka tuli vierailemaan seuraavana viikonloppuna.
Tällä kertaa Lontoo ei ollut ihan niin auringonpaisteinen kuin viime kohtaamisella.
Sain kuin sainkin kyhäiltyä jonkinlaisen tourin keskeisimmistä turistirysistä, minkä jälkeen suuntasin vielä pariksi tunniksi Oxford Streetille ihan kuin en olisi vielä saanut tarpeekseni vastaantulijoiden väistelystä.
Ostoskassit hostellille heitettyäni huomasin, että aurinko oli päättänyt sittenkin ilmiintyä harmaiden pilvien takaa, ja lähdin vielä iltakävelylle Hyde Parkiin.
Upean auringonlaskun jälkeen alkoi hämärtää varsin nopeasti. Ajattelin ottaa vielä pari kuvaa ankkalammesta, mutta eikös siihen ilmestynyt jostain vähän epäilyttävän kiiltokuvamainen herrasmies kalliinnäköisessä takissa ja teekuppi kourassa. Se sitten alkoi jututtaa mua enkä vieläkään tiedä, oliko mikään osa tarinoinnista totta. Ekonomisti herra ainakin väitti olevansa, jakeli mulle elämänohjeita ja yritti parhaansa mukaan saada mut luottamaan itseensä tarjoamalla uutta au pair -pestiä, kontakteja ja vakuuttelemalla, että hänen ystävilleen tapahtuu ainoastaan hyviä asioita.
Meni varmaan yli puoli tuntia ennen kuin pääsin miekkosesta eroon lähimmällä metroasemalla, ja siinäkin ajassa se ehti tyrkyttää puhelinnumeroaan lähemmäs kymmeneen kertaan. No, muistinpahan taas miksi en silloin viime reissullani uskaltautunut pimeällä ulos Lontoossa, kun niihin miljooniin ihmisiin mahtuu aina muutama vähän oudompi tyyppi...
Lisää Lontoon seikkailuja huomenna, stay tuned!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti