keskiviikko 15. lokakuuta 2014

I want to know where I'm going, I don't need to be reminded of where I came from.

Raakilepostauksia on taas kerääntynyt luonnoksiin sen verran, että on pakko lähteä purkamaan niitä jostain päästä. Ensimmäisenä puintia viime viikonlopusta, jolloin sain vieraita Suomesta. 
Äiti ja sisko halusi tosiaan syyslomillaan tulla muutamaksi päiväksi tsekkailemaan Lontoota ja mun nykyisiä huudeja. Lauantaiaamuna jouduin siis heräämään ennen kuutta, että ehdin ajoissa lentokentälle. Liikenne kyllä yllätti etenemällä suorastaan sujuvasti, jonka vuoksi olin Heathrowilla jopa pari minuuttia ennen bussin arvioitua saapumisaikaa! Valitettavasti lento oli puolestaan melkein tunnin myöhässä ukkosen takia eikä kolmosterminaalista löytynyt edes Costaa, jossa istuksia tappamassa aikaa. 

Vaille kymmenen näin sitten porukat, ja täytyy myöntää, ettei ollut ihan yhtä ruusuinen jälleennäkeminen kuin niillä lukuisilla ystävyksillä, nuorilla pareilla ja perheillä, joita olin koko aamun saanut sivusta seurailla. Kolmessa kuukaudessa kullalla kuorruttuneet muistot alkoi taas varsin äkkiä vastata todellisuutta, ja muistin miten kauan olin ennen lähtöäni halunnut pois lapsuudenkodista.
Joka tapauksessa yritin olla mahdollisimman kärsivällinen opas ja johdatin kotijoukot metrolla King's Cross St Pancrasin asemalle, jonka välittömässä läheisyydessä oli meille hotelli valkattuna. Yövyin samalla alueella ensimmäisellä Lontoon reissullani viime kesäkuussa, ja tykkäsin Bloomsburyn alueesta sekä hyvistä kulkuyhteyksistä muihin kaupunginosiin sen verran, että uskalsin suositella sitä. 

Hotelli oli oikein kiva ottaen huomioon Lontoon samaan hintaluokkaan lukeutuvat majoituskohteet. Meillä oli söötti kattohuoneisto, josta avautui näkymät St Pancrasin hulppeaan kellotorniin. Jätettyämme matkalaukut säilytykseen metroiltiin Oxford Streetille, kun etenkin siskoa houkutteli päästä tutustumaan suurkaupungin shoppailumahdollisuuksiin. Kierreltiin sitten niin monta puljua kuin kanssamatkustajat jaksoi eli hurjat 5, ja palattiin hotellille. 

Oltiin tässä vaiheessa jo sen verran väsyneitä (äiti ja sisko matkustamisesta + metrotunneleissa kävelystä ja minä aikaisesta herätyksestä + vieraiden kaitsemisesta), ettei jaksettu enää käydä  muualla kuin Nando'sissa illallisella. 
Sunnuntaina Suomiporukat pääsi ensitöikseen ihmettelemään englantilaista aamiaista ja sivelemään paahtoleivälle hilloa. Huoneesta luopumisen jälkeen siirryttiin nähtävyyksien pariin. Aloitettiin tour ajelemalla Waterloon asemalle, josta oli kätevä käydä ihastelemassa London Eye, Big Ben ja Westminster Abbey. Sen jälkeen matkalaiset jaksoi kävellä vielä Green Parkin läpi Buckinghamin palatsille ja Hyde Parkin kulmille, josta siirryttiin vielä vähäksi aikaa Oxford Streetin ihmispaljouteen.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että itse opas got a bit carried away Forever 21:ssa, jossa en ollut sitten kesän päässyt vierailemaan, ja missattiin hyvästä yrityksestä huolimatta Oxfordiin suuntaava bussi. No, ei me oltaisi ehditty pysäkille ajoissa, vaikka olisi lähdetty tunti aiemmin, kun lähimmällä metroasemalla oli jotain huoltotöitä, jonka takia sieltä ei päässytkään ulos niin yksinkertaisesti kuin olin suunnitellut. Raahattiin sitten laukkuja edestakaisin lähikatuja oikopolkua etsiessä, mutta lopulta ei auttanut muu kuin kiertää pidemmän kautta. 

Onneksi päästiin kuitenkin seuraavaan bussiin ja oltiin perillä Abingdonissa vain tunti etukäteen ajateltua aikaa myöhemmin. Ja ei herran jumala sitä mun ahdistuneisuustasoa, kun Englannin ja Suomen perheet kohtasi toisensa! Tuntui ihan siltä, kun oisin tuonut seurustelukumppanini ekaa kertaa hosteille näytille... Luojan kiitos äiti ei nolannut mua kovin pahasti ja selvisin illasta viinilasillisten voimin.
Maanantaina heräilin itse pirteänä töihin ja vieraat nousi ylös vasta, kun hostit oli töissä ja lapsukaiset koulussa. Laittautumisten jälkeen äiti ja sisko sai nähdä peringlantilaisen kaupungin, kun esittelin niille rakasta Abingdonia. Oxfordissakin ehdittiin käydä, tosin nähtävyydet jäi vähemmälle, kun oli, yllätys yllätys, sadepäivä. Käytiin me kuitenkin Westgaten kauppakeskuksessa, Poundlandissa ja bussiasemalla, että porukat osaisi seuraavana aamuna matkustaa lentokentälle ilman mun apua.

Kolmelta hain tuttuun tapaan lapset. Tuntui oudolta, kun läksyjä tehdessä omat oikeat perheenjäsenet istui myös kettiössä. En edes osannut huomioida niitä juuri mitenkään vaan saivat itse yrittää  näyttää vähän vähemmän eksyneiltä. Lapset vierasti myös uusia ihmisiä, mistä olin totta puhuen salaa mielissäni. Samasta pisteestähän sitä itsekin lähdettiin liikkeelle, ja nyt tyttö ja poika turvasi uudessa tilanteessa muhun.

Illaksi oltiin varattu pöytä Nags Headiin, joten mun ei tarvinnut alkaa kokiksi seitsemälle ihmiselle. Aika kiusallista oli edelleen olla samassa tilassa molempien perheiden kanssa, mutta sainpahan syödä pitkästä aikaa fish & chipsit, joita olin himoinnut selittämättömästi varmaan kuukauden päivät. Järjettömän annoksen viimeisteltyäni olin kyllä sitä mieltä, etten syö niitä taas ihan vähään aikaan. Aikaisin tiistaiaamusta vieraat lähti sinne minne ne kuului, ja minä sain palata tavallisten arkiaskareiden pariin ja hengittää taas vähän vapautuneemmin.
Jäi kyllä aika omituiset jälkitunnelmat tuosta vierailusta. Välimatka ei selvästikään ollut tehnyt hyvää mun muutenkin viileille suhteille omaan perheeseen. Viimeiset pari päivää oonkin taas ollut enemmän se ihminen, joka olin tänne tullessani. Eli pessimistinen, ailahteleva, hermostunut, äkäinen 24/7 ja "liian ankara itseäni kohtaan" niin kuin hostit mun perfektionistipuoleen viittaa. Tuntuu melkein siltä, että olisi ollut parempi ettei porukat olisi tulleet tänne ollenkaan, kun ne ei yksinkertaisesti kuulu siihen elämään, mitä oon täällä itselleni rakentanut. Toivottavasti oon taas pian se rennompi ja itsevarmempi tyyppi, joka ei murehdi turhia makkaroiden kypsyysasteesta, nauraa ääneen hostpojan letkautuksille, toivottaa automaattisesti kaupan tädeille hyvät päivänjatkot ja on edelleen joka päivä käsittämättömän kiitollinen ja onnellinen tästä mahdollisuudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti