Huomenna vaihtuu jo joulukuu, joten voisi olla korkea aika julkaista kansioissa yhä lojuvat syksy-kuvat, ennen kuin se tuntuu liian mattimyöhäiseltä. Samalla ajattelin yleisesti tiivistää viime kuukausien tapahtumia, kun olen tähän mennessä jakanut blogin puolella lähinnä kohokohdat.
Elokuu oli mun kesälomakuukausi, joka kului pitkälti takaisin Suomi-elämään taantuessa. Yltiökulutin oltermannia ja irtokarkkeja. Hakkeroin siskon Netflixin ja maratoonasin Orange Is the New Blackin. Lueskelin pari kirjaa pihakeinussa. Poimin vadelmia kotipihan pensaista. Reippailin ympäri Pohjois-Karjalaa menopelinäni vaihtelevasti joko vanha kunnon Nopsa tai omat jalat. Näin paljon kavereita ja nautin samalla aaltopituudella seilaamisesta.
Halu jatkaa opintoja välivuoden jälkeen oli yksi keskeisimmistä tekijöistä, joilla järkeilin itseni takaisin Suomeen Englantiin jäämisen sijaan. Pääsykokeisiin lukeminen oli edeltävänä keväänä tuottanut niin paljon päänvaivaa, että toinen opiskeluitta vietetty vuosi olisi luultavasti pilannut viimeisetkin mahdollisuuteni lunastaa unelmieni opiskelupaikka. Syyskuussa pääsin toiveideni mukaan palaamaan opiskelumoodiin, kun aloitin farmasian perusopinnot avoimessa yliopistossa.
Lukion abivuosi vei aikoinaan mehut sen verran tehokkaasti, ettei musta olisi ollut yliopistoon menijäksi heti sen perään. Vuoden tauko opiskeluista oli kuitenkin selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä tuntui super kivalta lainata taas paksuja opuksia kirjastosta ja laatia muistiinpanoja sekä lukusuunnitelmia! Kirsikkana kakun päällä opiskeltavat asiatkin tuntui mielekkäiltä, kun kurssit oli itse saanut valkata.
Lisäksi syyskuussa alkoi kuukauden kestänyt uravalmennus, jonka ideana oli saada vähän lisävaloa tulevaisuudensuunnitelmiin. Samalla sai kivasti kaivattua rutiinia päiviin, pääsi joka päivä ihmisten ilmoille ja oppi taas vähän lisää itsestään.
Olen yläasteikäisestä asti tiennyt hakeutuvani jollekin vähintään lääketiedettä sivuavalle alalle. Luonnontieteet on aina olleet lähellä sydäntä, ja erityisen kiinnostunut olen ollut siitä, mitä ihmiselimistössä tapahtuu solutasolla, ja miten tätä tietoa voitaisiin hyödyntää terveyden edistämiseksi. Lukio-ajat suunnittelin ryhtyväni farmaseutiksi tai proviisoriksi, mutta välivuosi sai miettimään tätäkin asiaa uudemman kerran. Viimeistään uravalmennuksen jälkeen oli selvää, etten tulisi nauttimaan tällaisesta työstä läheskään niin paljon kuin tutkijuudesta. Ensi keväänä haetaan siis kolmatta kertaa, tällä kertaa ensisijaisesti biolääketieteeseen ja toissijaisesti farmasiaan.
Syyskuu ei tuonut mukanaan pelkkiä kivoja juttuja. Abivuonna liiankin tutuksi tullut psykosomaattinen oireilu iski taas kunnolla päälle, tällä kertaa järkyttävien vatsa- ja selkäkipujen muodossa. Koko lokakuun alku meni lekureilla ravaamiseen, joista yksikään ei löytänyt musta minkäänlaista ruumiillista vikaa. En itse aluksi osannut yhdistää kipuilua mihinkään erityisesti, mutta kun aloin yhden tohtorin pyynnöstä luetella mielen päällä olevia asioita, niin löytyihän noita aika kasa.
Päällimmäisenä esiin nousi paluumuutto Suomeen, ja sen mukanaan tuoma iso elämänmuutos. En ole aiemmin elämässäni ollut yhtä onnellinen kuin Englannissa asuessani, ja vaikka olin ennen lähtöä ehtinyt surra sitä pitkään etukäteen, oli luopuminen silti tosi hankalaa. Vuodessa ehdin rakentaa pitkälle. Mulla oli koti, perhe, turvattu toimeentulo, ystäviä, suunnitelmia joka viikonlopulle ja ylipäätään jokin tarkoitus, eli lapsista huolehtiminen. Sitten yhtenä päivänä sitä rakennelmaa ei enää ollutkaan.
Käsittelemätön ikävä ei suinkaan ollut ainoa ongelmani, vaan mua vaivasi lisäksi se, etten yrityksistäni huolimatta ollut vieläkään päässyt kouluun. Avoimessa suoritetuista opinnoista huolimatta toinen välivuosi tuntui turhalta, ja mulla oli ihan luuseriolo, kun en vieläkään ollut onnistunut. Ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen oli myös hyvin hankalaa asettua taas saman katon alla porukoiden kanssa. Teki mieli itsenäistyä enemmän kuin koskaan. Vanha kotikaupunkini Joensuukin alkoi alkuhuuman jälkeen turhauttaa päivä päivältä enemmän, ja kaipasin kovasti uusia tuulia.
Mietin, pystyisinkö vaikuttamaan johonkin nykyisessä tilanteessani, ja sitä kautta voimaan vähän paremmin. Mulla ei ollut opiskelu- eikä työpaikkaa, mutta estikö se mua vaihtamasta maisemaa? Ei. Mulla on ollut pitkään vahva tunne siitä, että Kuopio tulee olemaan opiskelukaupunkini. Voisin yhtä hyvin suorittaa suunnittelemani työkokeilun siellä, etsiä kesätöitä paikan päältä ja olla jo kunnolla kotiutunut ennen toivottua koulujen alkua. Tämän hoksattuani mua ei pidätellyt enää mikään.
Kuumeinen asunnonmetsästys jatkui läpi loka-marraskuun. Soittelin luultavasti enemmän puheluita kuin viimeiseen kymmeneen vuoteen yhteensä, ja ravasin useamman kerran asuntonäytöissä. Suurin osa ei säväyttänyt, ja niiden kohdalla, jotka säväyttivät jäin aina kahden viimeisen joukossa ilman. Lopulta Se Oikea kuitenkin löytyi, ja viime perjantaina sain suureksi ilokseni solmia elämäni ensimmäisen vuokrasopimuksen!
Tällä hetkellä kaikki on edelleen vähän sekaisin, enkä vieläkään voi kehuttavasti. Kuukauden päässä häämöttävä muutto ja sen suoma mahdollisuus aloittaa alusta ylläpitävät kuitenkin toiveikkuuttani siitä, että asioilla on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin (näin Albus Dumbledoren kliseisiä, mutta viisaita sanoja siteeratakseni).
