Viime postauksesta on ehtinyt vierähtää reilut pari viikkoa, mikä on ollut varmaan pisin blogihiljaisuus yli vuoteen. Jotenkin tuntuu taas hassulta kirjoitella sellaisia peruskuulumisia. Mutta lyhyesti voisin tiivistää, että olen maakuntamatkaillut Enossa (mistä suurin osa postauksen kuvista on peräisin), ja viettänyt lopun aikaa maratoonaten seitsemän kautta Supernaturalia. Siinäpä se, kiva kun kävitte lukemassa ja kuulemiin!
No ei vaiskaan. Tällä viikolla tuli itse asiassa kaivattu muutos mun elämättömyyselämään. Aloitin keskiviikkona uravalmennuksen, ja ei hitsit, kun onkin outoa elää taas jonkinlaisen päivärytmin mukaan! Unirytmihän mulla on lomailujenikin ajan säilynyt ilahduttavan aamupainoisena, mutta ne päivän ensimmäiset tunnit oon tykännyt aloittaa sen verran hitaasti, etten ole jaksanut alkaa laittautumaan ennen yhtätoista. Nyt kun pitääkin saada vaatteet päälle ja näyttää ihmiseltä alle puolessa tunnissa heti herättyä, niin onhan tähän taas tottumista.
Pähkinänkuoressa uravalmennuksen idea on selkiyttää tulevaisuudensuunnitelmiani ja antaa vinkkejä työnhakuun sekä pääsykokeisiin valmistautumiseen. Pari kaveria kävi istumassa saman valmennuksen aiemmin tänä vuonna, ja heidän suosituksiensa perusteella ilmoittauduin nyt itsekin. Olen yläasteelta lähtien tiennyt hakeutuvani jollekin lääketieteelliselle alalle, mutta unelmat lääkäriydestä romuttui lukion pitkän fysiikan kursseihin ja kutsumuksen puutteeseen. Farmasialle olen hakenut kaksi kertaa tuloksetta, eli väistämättä herää kysymys, onko sekään mua varten. Lisäksi äkkäsin viime keväänä biolääketieteen, jossa yhdistyisi mun rakkaus lääke- ja luonnontieteeseen, eikä valinta olekaan enää niin suoraviivainen. Ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Skotlannin yliopistot on myös alkaneet kummasti houkuttelemaan, eli ihan kelvon sopan olen onnistunut vaihtoehdoista itselleni keittelemään.
No, toivottavasti tuosta valmennuksesta on jotain apua. Ainakin tähän mennessä siellä on ollut ihan mukavaa, ollaan tehtailtu luonne- ja ammatinvalintatestejä, pidetty yleissivistäviä tietokilpailuja ja haettu kulttuurielämyksiä paikallisista museoista. Ilokseni oon myös saanut huomata, että sain au pair -vuoteni aikana karistettua osan siitä järjettömästä ujoudesta, joka on ollut osa mua aina ala-asteelta lähtien, enkä enää jännitä niin paljon ryhmäkeskusteluja.
Uravalmennuksen lisäksi pääsin tällä viikolla aloittamaan opinnot avoimessa yliopistossa. Suunnitelmissa olisi tosiaan suorittaa farmasian perusopinnot seuraavan lukukauden aikana, jolloin saan vähän selvemmän kuvan alasta, kun se nyt kerran on ollut mun pitkäaikaisin uratoive. Aloitan varsin kunnianhimoisesti yrityksenäni läpäistä kolme päällekkäistä kurssia seuraavan kuukauden aikana. Ensivaikutelmat kurssien sisällöistä on kuitenkin innostuneet, ja ainakin vielä oon jopa vähän edellä kaikessa, koska on yllättävän kivaa taas opiskella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti