sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Viime postauksesta on ehtinyt vierähtää reilut pari viikkoa, mikä on ollut varmaan pisin blogihiljaisuus yli vuoteen. Jotenkin tuntuu taas hassulta kirjoitella sellaisia peruskuulumisia, enkä ookaan saanut tekemisistäni tarpeeksi irti vaivautuakseni kirjoittamaan. Lyhyesti voisin tiivistää, että oon maakuntamatkaillut Enossa (mistä suurin osa näistä kuvista) ja viettänyt lopun aikaa maratoonaten seitsemän kautta Supernaturalia. 
Tällä viikolla tuli kuitenkin vihdoin kaivattu muutos mun elämättömyyselämään. Aloitin keskiviikkona uravalmennuksen, ja ei hitsit, kun onkin outoa elää taas jonkinlaisen päivärytmin mukaan! Unirytmihän mulla on lomailujenikin ajan säilynyt ilahduttavan aamupainoisena, mutta ne päivän ensimmäiset tunnit oon tykännyt aloittaa sen verran hitaasti, etten oo jaksanut alkaa laittautua ennen yhtätoista. Nyt kun pitääkin saada vaatteet päälle ja näyttää ihmiseltä alle puolessa tunnissa heti herättyä, niin onhan tähän taas tottumista. 
Tän uravalmennuksen idea pähkinänkuoressa on tosiaan selkiyttää tulevaisuudensuunnitelmia sekä antaa vinkkejä työnhakuun ja pääsykokeisiin. Pari kaveria kävi istumassa saman valmennuksen aiemmin tänä vuonna, ja heidän suosituksiensa perusteella ilmoittauduin sitten itsekin. Miehän oon tosiaan yläasteelta lähtien tiennyt hakeutuvani johonkin lääketieteelliselle alalle, mutta unelmat lääkäriydestä romuttui lukion pitkän fysiikan kursseihin sekä kutsumuksen puutteeseen ja farmaseutiksikin oon nyt hakenut kaksi kertaa tuloksetta eli väistämättäkin herää kysymys onko se sitten mua varten. Lisäksi äkkäsin viime keväänä biolääketieteen, jossa yhdistyisi mun rakkaus lääke- ja luonnontieteisiin, eikä valinta ookaan enää niin suoraviivainen. Skotlannin yliopistotkin on alkaneet kummasti houkuttelemaan eli ihan kelvon sopan oon onnistunut vaihtoehdoista itselleni keittelemään.  
No, toivottavasti tuosta valmennuksesta on jotain apua. Ainakin tähän mennessä siellä on ollut ihan mukavaa, ollaan tehtailtu luonne- ja ammatinvalintatestejä, pidetty yleissivistäviä tietokilpailuja ja haettu kulttuurielämyksiä paikallisista museoista. Ilokseni oon myös saanut huomata, että sain au pair -vuoteni aikana karistettua osan siitä järjettömästä ujoudesta, joka on ollut osa mun elämää aina ala-asteelta lähtien, enkä enää jännitä niin paljon ryhmäkeskusteluja. Yksi päivä huomasin melkeinpä nauttivani aina ääneen päästessäni, mitä mulle on tapahtunut?
Uravalmennuksen lisäksi pääsin tällä viikolla aloittamaan myös opinnot avoimessa yliopistossa. Suunnitelmissa olisi tosiaan suorittaa farmasian perusopinnot seuraavan lukukauden aikana, jolloin saan vähän selvemmän kuvan alasta, kun se nyt kerran on mun pitkäaikaisin uratoive. Aloitan varsin kunnianhimoisesti yrityksenäni läpäistä kolme päällekkäistä kurssia pääasiassa seuraavan kuukauden aikana. Ensivaikutelmat kurssien sisällöistä on kuitenkin innostuneet, ja ainakin vielä oonkin vähän edellä kaikessa, koska on vaan niin kiva taas opiskella! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti