perjantai 4. syyskuuta 2015

Throwback: Riding in Wild Wales

Toinen päivä toukokuisella Wales-breikillä oli omistettu pienimuotoiselle hevosvaellukselle! Miehän oon tosiaan aikoinani harrastanut ratsastusta useamman vuoden, mutta viime kerrasta oli tähän mennessä kulunut jo hyvä tovi. Vanha kipinä kuitenkin syttyi uudelleen, kun luin Cantref-ratsastuskeskuksen kuvausta Brecon Beaconsin kansallispuiston henkeäsalpaaviin maisemiin tutustumisesta ratsain. 
Paikan päällä täytettiin yhteyshenkilö-lomake tapaturmien varalta, sovitettiin kypärät ja saatiin lyhyt perehdytys hevosten kanssa toimimiseen. Ryhmä koostui lähinnä ensikertalaisista, mutta mullekin oli hyvää kertausta palautella mieleen tärkeimmät ja vertailla Suomen ja Englannin eroja tässäkin asiassa. Suurinpiirtein samaan tapaan ne asiat tehtiin täälläkin, mitä nyt suulliset ilmaukset oli tietysti omanlaisensa. Tuli ihan cowboy-olo, kun pysähtyessä sai hokea 'wooah'.
Mua harmitti kovasti, kun ei itse saatu laittaa hevosia kuntoon, vaan ne seisoi puomeilla valmiiksi varustettuina. Oisin mielelläni tehnyt vähän lähempää tuttavuutta oman ratsuni Vikingin kanssa ennen selkään kapuamista, sillä myönnän, että siinä vaiheessa vähän jännitti, kun ainut mitä hevosesta tiesin oli ratsastuksenohjaajan tiivistelmä herran luonteesta: "He's a good boy, but you need to be determined with him." Onneksi ehdin kuitenkin kymmenisen minuuttia jutskailla ja rapsutella kaveria ennen kuin suunnattiin ulos tallista.
Tältä näyttää tyttö, joka on päässyt satulaan ekan kerran lähemmäs viiteen vuoteen.
Kun kaikki oli päässeet satulaan lähdettiin jonossa kohti edessäpäin siinteleviä vuoria. Oon kuullut sanottavan, että ratsastus on kuin pyörällä ajo, ja aika nopeastihan se alkoi tuntua siltä kuin en ois mitään taukoa koskaan pitänytkään. Maastoon pääsin omina ratsastuskouluvuosina kuitenkin niin harvoin, etten pystynyt ihan täysin rentoutumaan, kun ainakin omalla hevosella oli enemmän vauhtia silmässä kuin mihin oon laiskojen tuntipollejen selässä istuessa tottunut. Koko ajan sai olla pidättelemässä, ja aina sopivassa välissä ohittelemassa hitaampia. Muuten herra alkoi näykkiä muitten häntiä, mutta onneksi kaikki hevoset oli koulutettu niin, ettei ne potkineet.
Oltiin ratsastettu puolisentoista tuntia rauhallista käyntivauhtia, kun yksi hevosista säikähti lintua, ja muut katsoi laumaeläiminä parhaaksi seurata kaverin esimerkkiä ja paeta paikalta. Huonoksi onneksi olin just sillä hetkellä metsästämässä kadottamaani jalustinta, ja kun tasapaino ei muutenkaan oo mitään huippuluokkaa heitin pian kupperiskeikan maankamaralle. Oon aikoinani murtanut pienen osan häntäluustani hevosen selästä alas tullessani, mutta onnekseni selvisin tällä kertaa vaan mustelmilla ja pari päivää jumissa olleella niskalla. Yksi ensikertalaisista ei kuitenkaan ollut yhtä onnekas, vaan mursi kätensä, jonka jälkeen vaellus saikin aika erilaisen sävyn. 
Ratsastuksenohjaajat alkoi soitella ambulanssia, ja mie autoin parin muun tytön kanssa irtipäässeitten hevosten yhteen paimentamisessa. Ne ei onneksi olleet päässeet vuoren rinnettä reunustavaa aitaa kauemmas. Parhaamme mukaan pidettiin ne kasassa, ja talutettiin takaisin omiensa luo, jos joku yritti harhailla kauemmas. Koska oltiin tosiaan vähän keskellä ei mitään ja huonojen kulkuyhteyksien päässä ambulanssin tulossa kesti. Yli tunti saatiin odotella ennen kuin loukkaantunut tyyppi pääsi hoitoon. 
Oli muuten eka kerta, kun näin omin silmin jonkun satuttaneen itsensä hevosten kanssa pahemmin, ja pistihän tuo vähän miettimään. Vähän tärisytti takaisin tallille ratsastus, kun putoamisen ja takaisin satulaannousun välille ehti jäädä aika pitkä tauko. Sen takia mie varmaan hevostelut aikoinaan lopetinkin, en ollut tarpeeksi hurjapää. Mutta sinne sitä vaan oli noustava, ja kun selvittiin turvallisesti tallille asti välkkyvistä ambulanssin valoista ja vihaisesti räksyttävistä koirista huolimatta oli taas vähän luottavaisempi olo näihin nelijalkaisiin. Vaikka tää ei ollutkaan ihan niin harmooninen kokemus kuin olin etukäteen kuvitellut, niin onpahan taas jotain, mitä kiikkustuolissa muistella.

1 kommentti:

  1. Voooooi vitsi mä oon haaveillut ratsastusmatkasta Walesissa!! Tosin tää postaus sai mut vähän ottamaan takapakkia tästä suunnitelmasta, en nimittäin oo ratsastanut kuin kaksi kertaa ala-asteikäisenä ja silloinkin pienellä ponilla... Mut ehkä sitä silti uskaltautuis... Harmi, ettei ratsastusreissu mennyt ihan putkeen, mut ainakin on vähän erilainen retkikertomus muisteltavaksi!

    VastaaPoista