perjantai 4. syyskuuta 2015

Throwback: Riding in Wild Wales

Toinen päivä toukokuisella Wales-breikilläni oli omistettu pienimuotoiselle hevosvaellukselle! Mähän oon tosiaan aikoinani harrastanut ratsastusta useamman vuoden, mutta viime kerrasta oli tähän mennessä kulunut hyvä tovi. Vanha kipinä kuitenkin syttyi uudelleen, kun luin Cantref-ratsastuskeskuksen kuvauksen Brecon Beacons -kansallispuiston henkeäsalpaaviin maisemiin tutustumisesta ratsain. 
Paikan päällä täytettiin yhteyshenkilö-lomake tapaturmien varalta, sovitettiin kypärät ja saatiin lyhyt perehdytys hevosten kanssa toimimiseen. Ryhmä koostui lähinnä ensikertalaisista, mutta itsellenikin oli hyvää kertausta palautella mieleen tärkeimmät. Suurin piirtein samaan tapaan tehtiin asiat Englannissa kuin Suomessakin, mitä nyt suulliset käskyt oli tietysti omanlaisensa. Tuli ihan cowboy-olo, kun pysähtyessä sai hokea "wooah"!
Mua harmitti kovasti, kun ei itse saatu laittaa hevosia kuntoon, vaan ne seisoi puomeilla valmiiksi varustettuina. Olisin mielelläni tehnyt vähän lähempää tuttavuutta oman ratsuni Vikingin kanssa ennen selkään kapuamista, sillä myönnän, että siinä vaiheessa vähän jännitti, kun ainut asia, mitä hevosesta tiesin, oli ratsastuksenohjaajan tiivistelmä herran luonteesta: "He's a good boy, but you need to be determined with him." Onneksi ehdin kuitenkin kymmenisen minuuttia jutskailla ja rapsutella kaveria ennen kuin suunnattiin ulos tallista.
Tältä näyttää tyttö, joka on päässyt satulaan ekan kerran lähemmäs viiteen vuoteen (yrittäkää ignoorata olematon ryhtini).
Kun kaikki oli päässeet satulaan lähdettiin jonossa kohti edessäpäin siinteleviä vuoria. Oon kuullut sanottavan, että ratsastus on kuin pyörällä ajo, ja aika nopeasti alkoikin tuntua siltä, etten olisi taukoa koskaan pitänytkään. Maastoon pääsin omina ratsastuskouluvuosina kuitenkin niin harvoin, etten pystynyt ihan täysin rentoutumaan, etenkään kun omalla ratsullani oli enemmän vauhtia silmässä, kuin mihin oon laiskojen tuntipollejen selässä tottunut. Koko ajan sai olla pidättelemässä, ja aina sopivassa välissä ohittelemassa hitaampia. Muuten herra alkoi näykkiä edessä olevan häntää, mutta onneksi kaikki hevoset oli koulutettu sen verran hyvin, etteivät ne potkineet.
Oltiin ratsastettu puolisentoista tuntia rauhallista käyntivauhtia, kun yksi hevosista säikähti lintua, ja muut katsoi laumaeläiminä parhaaksi seurata kaverin esimerkkiä ja paeta paikalta. Huonoksi onneksi olin juuri sillä hetkellä metsästämässä kadottamaani jalustinta, ja kun tasapaino ei muutenkaan ole mitään huippuluokkaa heitin pian kupperiskeikan maankamaralle. Oon aikoinani murtanut pienen osan häntäluustani hevosen selästä alas tullessani, mutta onnekseni selvisin tällä kertaa vain mustelmilla ja pari päivää jumissa olleella niskalla. Yksi ensikertalaisista ei ollut yhtä onnekas, vaan mursi kätensä, minkä jälkeen vaellus sai aika erilaisen sävyn. 
Ratsastuksenohjaajat alkoi soitella ambulanssia, ja minä autoin parin muun tytön kanssa irti päässeiden hevosten yhteen paimentamisessa. Ne ei onneksi olleet päässeet vuoren rinnettä reunustavaa aitaa kauemmas. Parhaamme mukaan pidettiin ne kasassa, ja talutettiin takaisin omiensa luo, jos joku yritti harhailla kauemmas. Koska oltiin tosiaan keskellä kansallispuistoa ja huonojen kulkuyhteyksien päässä, ambulanssin tulossa kesti. Yli tunti saatiin odotella ennen kuin loukkaantunut pääsi jatkohoitoon. 
Oli muuten ensimmäinen kerta, kun näin omin silmin jonkun satuttavan itsensä hevosten kanssa pahemmin. Vähän tärisytti ratsastaa takaisin tallille, kun putoamisen ja satulaan nousun välille ehti jäädä aika pitkä tauko. Mutta sinne sitä vaan oli noustava, ja kun selvittiin turvallisesti tallille asti välkkyvistä ambulanssin valoista ja vihaisesti räksyttävistä koirista huolimatta, olin taas vähän luottavaisempi nelijalkaisten ystävien suhteen. Vaikka ratsastusretkeni ei ollutkaan ihan niin harmooninen kokemus kuin olin etukäteen kuvitellut, niin onpahan taas jotain, mitä kiikkustuolissa muistella.

1 kommentti:

  1. Voooooi vitsi mä oon haaveillut ratsastusmatkasta Walesissa!! Tosin tää postaus sai mut vähän ottamaan takapakkia tästä suunnitelmasta, en nimittäin oo ratsastanut kuin kaksi kertaa ala-asteikäisenä ja silloinkin pienellä ponilla... Mut ehkä sitä silti uskaltautuis... Harmi, ettei ratsastusreissu mennyt ihan putkeen, mut ainakin on vähän erilainen retkikertomus muisteltavaksi!

    VastaaPoista