Kolmas (ja totta kai viimeinen) päivä järvimaassa oli edellisten täysi vastakohta sään suhteen. Aurinko porotti välillä niinkin kuumasti, että pelkäsin taas käräyttäväni talven kalmankalpeaksi jättämän hipiäni. En voinut kuin taputtaa itseäni olalle tajuttuani säästää pisimmät ulkoilut tälle päivälle!
Aamiaisen jälkeen ostin päivälipun paikallisbusseihin ja suuntasin vähän kauempana sijaitsevaan kylään nimeltä Ambleside. Aamutuimaan kadut oli vielä varsin uneliaita, mutta niiden varsien pikkukaupat oli jo avanneet ovensa, joten saatoin etsiä näppeihini lähialueen kartan. Olin etukäteen kuullut, että Amblesiden ympäristöstä lähtee paljon hyviä kävelyreittejä. Ostamani karttakin esitteli kymmenkunta reittiä, joista päädyin valitsemaan Rydal- ja Grasmere-järvien ympäri kulkevan ympyräreitin.
Eipä siinä sitten muuta kun olemattomat kartanlukutaidot käyttöön ja tien päälle! Onneksi Google Maps toimi sen verran, että pelasti mut päivän mittään muutamasta epäselvästä risteyksestä ja tienhaarasta... No, innostusta ei ainakaan puuttunut, ja oli ihana päästä kunnolla retkeilemään narsissien kukittamilla poluilla ja syvän sinisen taivaan alla.
Vähän ajan päästä saavuinkin jo Rydal Waterin rannoille. Kyseessä on yksi Lake Districin pienimmistä järvistä, joka sijaitsee kuvankauniiden laaksojen ympäröimänä. Ympäristössä kulkee tosiaan paljon polkuja, joille moni muukin oli lähtenyt reippailemaan. Kuvia sai siis taas vähän "jonottaa", mutta country code toimi ja mikäs sen mukavampaa, kun moikkailevat vastaantulijat!
Järven yläpuolella kohoavilta kukkuloilta löytyi myös muutama luola, joista suurimman suuaukko näkyy ylläolevassa kuvassa. Kyseinen luola oli ilmeisesti toiminut aikoinaan louhimona useamman sadan vuoden ajan. Nykyään pohjaa peitti suurilta osin lammikko, jossa uiskenteli pikkukaloja ja muita öttiäisiä.
Rydal Waterilta matka jatkui ihan vieressä avautuvalle Grasmere Waterille, jonka rannalla sijaitsevassa kylässä tulikin jo käytyä aiemmin tällä reissulla. Kauniisti heijastui vastarannan kukkulat tämänkin järven tyynestä pinnasta. Keskellä vettä nökötti myös yksi saari, joka oli mielikuvituksellisesti nimetty The Islandiksi.
Grasmere Waterin kierrettyäni olin kävellyt kolmisen tuntia, mutta vielä tuntui puhtia löytyvän. Täydensin vesivarastot Grasmeren kylässä, ja lähdin kapuamaan vielä yhdelle paikkaa reunustavista kukkuloista. Matkan varrella löysin metsän mun makuun.
Kiivetessä tuli sen verran kuuma, että takit sai tuulesta huolimatta lentää harteilta. Vaan oli ne huipulta avautuvat näkymät pienten ponnistelujen arvoisia!
Saatuani nappaistua uuden profiilikuvan facebookiin kapusin takaisin alas, ja lähdin palaamaan Rydalin suuntaan. Reitti, jota seurasin, oli nimeltään Coffin Route, koska sitä pitkin oli aikoinaan kuljetettu Rydalin vainajat Grasmeren kirkkomaahan haudattaviksi. Pahaenteisestä nimestä huolimatta polku osoittautui oikein kivaksi, vaikka paikoitellen varsin kivinen tie olikin.
Rydaliin saapumiseni osasin ajoittaa sen verran hyvin, että pääsin parin minuutin odottelun jälkeen hyppäämään bussiin, joka vei mut takaisin Windermereen. Kaikkien päivän mittaan jalan taitettujen mailien jälkeen pääsin hetkeksi puiston penkille lepuuttamaan jalkojani ja nauttimaan takeway fish & chipsit.
Pian sen jälkeen olikin jo aika hakea kimpsut ja kampsut majapaikasta ja puksutella iltajunalla takaisin Lontooseen. Vähän myöhäiseksihän se taas meni, joten olin perillä vasta lähempänä yhtätoista, mutta onneksi varaamani hostelli sijaitsi vain kolmen minuutin kävelymatkan päässä asemalta. Yövyin ensimmäistä kertaa pubin yläkerrassa, ja sisäänkirjautuessa mekkala oli kyllä aikamoinen. Yläkertaan kavutessa se kuitenkin vaimeni lähes kuulumattomaksi, joten nukahdin omalla mittakaavallani suhteellisen vaivattomasti. Ehkä se oli kaiken sen päivän aikana hengitetyn raikkaan ulkoilman ansiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti