sunnuntai 27. joulukuuta 2015

And when those blue snowflakes start falling that's when those blue memories start calling.

Joulu tuli ja meni vähän oudohkoissa tunnelmissa. Joulukuun ensimmäisenä päivänä olin aivan #christmasaf, mutta jotenkin fiilis latistui aattoa lähestyttäessä. Oli vaikea uskoa, että Englannissa vietetystä viime joulusta oli muka kulunut jo vuosi. Silloin haaveet valkoisesta joulusta sai jäädä haaveiksi, mutta nyt kun sellainen sitten tuli koettua, ei se tuntunutkaan kovin ihmeelliseltä. Tää on taas tätä kahden maan välistä dilemmaa, josta oon kärsinyt tavallista enemmän viimeiset kuukaudet. 
En ole mikään meidän suvun perinteiden suurin ystävä, minkä vuoksi etenkin joulunaika tuottaa aina vähän tuskaa. Itse asiassa yritin koko loppusyksyn kuumeisesti keksiä itselleni jonkin pakopaikan joulun pyhiksi, mutta Norjan reissut ja Tallinnan risteilyt jäi valitettavasti varaamatta, kun muuttoni Kuopioon varmistui, ja piti alkaa kartuttamaan säästöjä. No, ehkä ensi vuonna sitten.
Puhelinta 24/7 räpläämällä ja viinilasillisia kumoamalla selvittiin kuitenkin tänäkin vuonna, ja vaikken kovin kiltti koe olleenikaan, oli pukki muistanut mua muun muassa paistinpannulla, sähkövatkaimella ja DVD-soittimella, jotka kiikutan kiitollisena uuteen kotiin.
Uudesta asunnosta puheenollen, olen viime päivinä käynyt läpi suurimman osan maallisesta omaisuudestani, ja lajitellut sen mukaan otettaviin ja turhakkeisiin. Äiti kuvittelee kamppeideni mahtuvan kahteen henkilöautoon, mutta itse alan olla vähän toista mieltä, kun pelkkiä vaatteita lähtee mukaan reilut kuusi jätesäkillistä... 
Viime viikot onkin menneet lähinnä näitä muuttovalmisteluja setviessä. Uusi osoite on painettu kalloon, muuttoilmoitus maistraattiin tehty, sähkösoppari solmittu, laajakaistan avauksesta sovittu, keskeisimmät huonekalut hommattu ja sisustuskin visioitu. Vielä 6 päivää, ja pääsen vihdoin lennähtämään lopullisesti pesästä.

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi, ihana kuulla että oot löytänyt kivan kämpän ja pääset muuttamaan! Kuopio on kiva kaupunki, viihdyt varmasti :D t. toinen englantilaisesta joulusta haaveileva, someday!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti täyttää Kuopio odotukset! :D

      Poista