Back in England days 5 & 6

Viides aamu alkoi taivaallisella englantilaisella aamiaisella, jolla uskalsin ensimmäistä kertaa kokeilla black puddingia. Vedettyäni yllä näkyvän mestariteoksen naamariin lähdin pienen ruokalevon jälkeen energiaa puhkuen patikoimaan läheiseen kalastajakylään.

Reitiksi valikoitui North York Moors -kansallispuistoa kiertävä Cleveland Way -kävelyreitti, jonka varrelle osuu niin sisämaan nummien kanervaloistoa kuin dramaattisia rannikkomaisemia. Itse pääsin nauttimaan jälkimmäisenä mainituista. Vaikka mereen jyrkkänä putoavat rinteet peittyivät osittain sankkaan sumuun ei se niiden vaikuttavuutta vähentänyt!

Kovasti sai askeliaan tarkata paikoissa, joissa tähän vuodenaikaan hyvinkin mutainen polku kiemurteli muutaman kymmenen sentin päässä pudotuksesta.

Muutaman vastaantulijan kohtasin 12 kilometrin taipaleellani, mutta pitkälti sain nauttia lähinnä lehmien ja lampaiden seurasta. Melkein harmitti saapua määränpäähän Robin Hood's Bayhin, kun tuntui, että vastahan sitä oli päässyt vauhtiin. Vielä mä joku päivä kävelen jonkun Iso-Britannian long distance footpatheista alusta lappuun. 

Korkeiden jyrkänteiden keskellä lepäävä Robin Hood's Bay on pieni kalastajakylä, joka tunnetaan historiassa erityisesti vilkkaana salakuljettajien päämajana. Muusta maailmasta eristynyt karu poukama onkin kuin luotu tähän tarkoitukseen. Yhdessä infotaulussa kerrottiin, että talojen välillä oli niin paljon salakäytäviä, että salakuljetettu tavara saattoi kiertää koko kylän näkemättä päivän valoa. Nykyään paikassa vallitsee huomattavasti rauhaisampi, melkeinpä pysähtynyt tunnelma, mihin sen viehätys varmaan perustuukin.

Missasin ensimmäisen Whitbyyn palaavan bussin minuutilla, mutta se tarkoitti, että sain viettää ylimääräisen tunnin Robin Hood's Bayta tutkien. Suurimman osan ajastani kulutin kuumeiseen fossiilien metsästykseen rannalla, joka lukeutuu yhdeksi UK:n parhaista kohteista tähän tarkoitukseen. Valitettavasti trilobiitit jäi löytämättä, mutta yhden fossiloituneen simpukan bongasin!

Palattuani bussilla Whitbyyn kiertelin vielä muutamat yhä auki olevat putiikit. Samalla reissulla pysähdyin satamaan ihailemaan Bonfire Nightin ilotulituksia, jotka missasin viime vuonna syysflunssaa potiessani. Seuraava päivä menikin ihan puhtaasti matkustaessa, kun palasin Lontooseen. Whitby ja Yorkshire jättivät kyllä säväyksensä, ja olisi ihana palata joku päivä!

Back in England day 4

Neljäs reissupäiväni ei alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla. Saavuin aamukuuden maissa Middlesbroughiin bussissa vietetyn yön jälkeen. Kertynyt unisaldo oli puolisen tuntia, kiitos pienikokoisuuteni, joka mahdollisti penkkiriville sikiöasentoon käpertymisen. Pienen siistiytymisen jälkeen fyysinen olemukseni vähän piristyi, ja kun pääsin vielä lataamaan puhelimeni aikaa tappaessani, alkoi mielikin osoittaa heräämisen merkkejä. 

Puoli kahdeksan aikoihin lähti ensimmäinen paikallisbussi Whitbyyn, jossa mun oli tarkoitus viettää pari seuraavaa päivää. Reitti kulki kauniissa Yorkshiren rannikkomaisemissa, mutta maisemien ihailut jäi vähän vähemmälle, kun tajusin kauhukseni hävittäneeni kansion, joka sisälsi mun kaikki tärkeimmät matkustusdokumentit matkavakuutus, etukäteen ostetut bussi- ja tapahtumaliput sekä suurin osa käteisestä mukaanlukien. Siinä vaiheessa iski kyllä pienoinen epätoivo, kun kukkarosta löytyi 20 puntaa, ja olin satavarma, etten muistaisi edes uuden pankkikorttini tunnuslukua. 

Vietettyäni erittäin stressaavan aamupäivän soitellen milloin Nordeaan, milloin bussiyhtiölle ja milloin tapahtumanjärjestäjille, olin saanut asiat siihen järjestykseen, että pystyin kasailemaan itseni ja kamppeeni tyhjältä juna-asemalta, jonne olin linnoittautunut. Kävin sisäänkirjautumassa varaamaani bed & breakfastiin, ja vaikka jäätävä väsymys houkutteli kaatumaan saman tien puhtaille lakanoille, pakotin itseni ulos nauttimaan viikon ensimmäisistä auringonsäteistä. 

500 sadan metrin päässä majapaikastani avautui merenranta, ja oli ihanaa vetää keuhkot pitkästä aikaa täyteen suolaista meri-ilmaa. Auringossa kimaltelevat aallonharjat karkottivat hetkeksi mielestä kaikki vastoinkäymiset, ja kun uskaltauduin vielä hetkeä myöhemmin epäilevin mielin tsekkaamaan, josko olisin uutta pankkikorttia hankkiessani säilyttänyt vanhan tunnuslukuni, oli mieli jo huomattavasti levollisempi koneen näyttäessä yllättäen vihreää.

Whitby on yksi Englannin suosituimpia turistikohteita, etenkin paikallisten keskuudessa, jonne palataan vuosi vuodelta uudestaan. Lomailijoita kiehtoo kaupungin sijainti ihan North York Moors -kansallispuiston laitamilla ja rannikolla sekä sen eristyneisyys muusta maailmasta. Entistä tunnetummaksi Whitbyn teki aikoinaan kirjailija Bram Stoker, joka sai alla näkyvistä maisemista inspiraation kirjalleen Dracula. 

“This is a lovely place. The little River Esk runs through a deep valley which broadens out as it comes near the harbour… The houses of the old town are all red-roofed and seem piled up one after the other anyhow… Right over the town is the ruin of the Abbey, a noble ruin of immense size. Between it and the town is another church, the Parish one, round which is a big graveyard, all full of tombstones. It descends so steeply over the harbour that part of the bank has fallen away, and some of the graves have been destroyed.”
- Bram Stoker, Dracula

Vaikka kirja julkaistiin jo vuonna 1897, pitää Stokerin kuvaus Whitbyn vanhasta kaupungista, luostarin raunioista ja kirkosta hautausmaineen edelleen paikkaansa!

Astetta hitusen gootimpi 17-vuotias minäni olisi ollut aivan haltioissaan päästessään Whitbyyn, vaan kyllä paikka sai haukkomaan henkeä ihastuksesta nytkin. Erityisesti vanha kaupunki salaperäisine pikkukujineen ja erikoisliikkeineen hurmasi tunnelmallaan, puhumattakaan sen yläpuolella kohoavasta hautausmaasta ja luostarin jäänteistä. Jopa kirkkaassa päivänvalossa pystyin kuvittelemaan pitkäviittaisen vampyyrien herran nojailemassa yhteen lukuisista kallellaan olevista hautakivistä.

Harrasteltua aikani kaikessa rauhassa sightseeingia palasin satama-alueelle, jossa poikkesin päivälliselle Whitbyn kuuluisimpaan kalaravintolaan, Magpie's Caféhen. Iltapäivällä ja ei-sesonkiaikaan vältin jonot, ja raaskin palkita itseni kahdella ruokalajilla. Fish & chipsit oli tietenkin pakko tilata, ja jättimäisen annoksen alas ahdettuani oli sellainen fiilis, että pärjää taas seuraavat puoli vuotta ilman.

Sää alkoi tässä vaiheessa päivää kääntyä taas tuttuun sateenharmaaseen, joten saatoin loppuillaksi vetäytyä majapaikkaani lepäämään. Oli aika kivaa vain tuijotella telkkaria ja tuttuja kanavia, vaikkei niiltä mitään kovin järkevää tuolloinkaan tullut. Yön nukuin hyvin sikeästi kaukana suurkaupungin melusta, mikä olikin hyvä, sillä koko seuraava päivä kului ulkona reippaillessa.

Back in England day 3

Kolmas päivä alkoi hostellista uloskirjautumisella ja matkalaukun raahaamisella säilytykseen Victoria Coach Stationille. Se oli kyllä kirjaimellisesti raahaamista, koska lentokentän laukkuroudarit oli onnistuneet hajottamaan yhden pyöristä. Onneksi mua tultiin tube-tunneleissa auttamaan sellaisella antaumuksella, että teki mieli laittaa kiitosviestiä Metro-lehden Good Deed Feed -palstalle. Saatuani laukun turvallisesti säilöön sain pyyhkäistä hiet otsalta ja hypätä bussiin, joka vei mut päiväksi Winchesteriin. 

Jos Guildford tuotti pienoisen pettymyksen, niin Winchester vastasi paremmin odotuksiini. Paljon kauniita historiallisia rakennuksia (mukaan luettuna Euroopan pisin katedraali) ja monumentteja, kaikki sopivasti kävelymatkan päässä toisistaan. Lisäksi kaupunki sijaitsi South Downs National Parkin rajamailla, idyllisen maaseudun ympäröimänä.

Aikoinaan Winchester piti hallussaan asemaa Englannin muinaisena pääkaupunkina, ja toimi kotina muun muassa maan kuninkaalliselle rahapajalle. Kaupunki oli etenkin Tudor-suvun jäsenten suosiossa, ja siellä pidettiin paljon kuninkaallisia ristiäisiä ja häitä. Nykyään loiston vuosista muistuttavat niiltä ajoilta säilyneet Tudor-rakennukset, joista yksi esimerkki ylhäällä. 

Tutkiskeltuani aikani keskustaa kiipesin St Giles -kukkulalle, josta pääsin tarkastelemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Jyrkän kukkulan laelle päästyäni eläväisen keskustan äänet muuttuivat vaimeaksi huminaksi, eikä vastaan tullut kuin muutama koiran ulkoiluttaja. 

Suomi ei ole ainoa pimeyden tyyssija näin talviaikaan siirtymisen jälkeen, vaan kyllä Briteissäkin alkoi aurinko painua mailleen neljän jälkeen. Onneksi olin siinä vaiheessa ehtinyt exploorata Winchesteria jo sen verran kattavasti, että saatoin siirtyä Costaan selailemaan matkalukemistani chai latten äärelle.

Kymmenen jälkeen palasin Lontooseen päästäkseni viettämään yöni seuraavassa bussissa, joka vei mut kohti pohjoisia Yorkshiren nummia. Niistä lisää luultavasti ensi viikon puolella, stay tuned!