Exeter - Beer - Lyme Regis - Weymouth

"Vakavampien" postausten jälkeen voitaisiin palata taas kepeämpiin aiheisiin, eli matkailun pariin! Tällä kertaa luvassa olisi juttua viimeisimmästä viikonloppureissustani. Vetäisin road tripin Englannin etelä-rannikolla Jurassic Coasterilla, joka on Exeterin ja Poolen väliä operoiva maisemabussi. Uskallan käyttää termiä maisemabussi, koska Jurassic Coasterin kulkema reitti on äänestetty yhdeksi Iso-Britannian huikeimpia maisemia tarjoilevista bussireiteistä. Matkan varrelle mahtuu kilometrikaupalla rantaviivaa ja maaseutua sekä lukusia hurmaavia pikkukyliä ja vähän isompiakin merenrantakaupunkeja. 

Aloitin launtaiaamuni juna-matkalla Exeteriin, jota ehdin exploorata reilun tunnin ajan. Exeter on eteläisin Britannian muinaisista roomalaiskaupungeista, ja menneistä ajoista muistuttavat vanhasta kaupunginmuurista säilyneet osat, samaan tapaan kuin aiemmin visitoimissani Chesterissä ja Yorkissa. Tällä kertaa mulla ei valitettavasti ollut aikaa kiertää muuria mukaillutta Heritage trailia, sillä halusin varmistua ehtiväni ajoissa bussiasemalle jatkamaan matkaa. 

Onnistuin löytämään tieni ajoissa bussiasemalle, mutta siellä suunnitelmat meni vähän uusiksi. Paljastui, ettei kyseinen bussiyhtiö myynytkään käteviä päivälippuja, niin kuin olin olettanut. No eipä siinä, ostelin sitten irtolippuja. Vasta seuraavana päivänä bongasin mainoksen viikkolipusta, jonka ostamalla olisin säästänyt 15 puntaa, oh well... 

Ensimmäinen pysäkkini oli alle parin tuhannen asukkaan kalastajakylä Beer. Kylä ei ilmeisesti ole saanut nimeään oluesta, vaan anglosaksalaisten lehtoa muistuttavasta sanasta, koska paikkaa on aikoinaan ympäröinyt metsä. Tänä päivänä rauhallisena näyttäytyvällä Beerillä on ollut jännittävä nuoruus, sillä sen rantaluolat ovat aikoinaan toimineet salakuljettajien kätköpaikkoina.

Beerin kiertelyyn riitti hyvin pari tuntia, jotka siellä vietin. Nautittuani vaniljajäätelön rannalla oli aika suunnata seuraavaan kohteeseen, Lyme Regisiin, joka tunnetaan parhaiten runsaista fossiiliesiintymistään. Valitettavasti en päässyt toteuttamaan lapsuudenunelmaani ja metsästämään fossiileja, koska päivä alkoi kääntyä iltaan, ja matkaa majapaikkaani riitti yhä. Tunnin ehdin kuitenkin kierrellä söpöjen viirien värittämiä katuja, lokkien kansoittamia kallioita ja pastellinsävyisten pikku mökkien reunustamaa rantaa.

Bussiin viimeistä kertaa sinä päivänä kavutessani huomasin ilokseni, että toinen etupenkeistä ammotti tyhjyyttään! Sain kiitellä onneani pitkin matkaa, koska maisemat oli ihan huikeita. E ollut ainut, joka räpsi kuvia linssi kiinni likaisessa ikkunalasissa.

Seitsemän aikoihin saavuin viimeiselle etapilleni Weymouthiin. Aikainen herätys ja tekemisentäyteinen päivä alkoivat tässä vaiheessa painaa jalkoja ja silmäluomia siihen malliin, että suuntasin pian lähimmän fish & chips -paikan kautta varaamalleni guest houselle.  

Eikä tuottanut pettymystä tämäkään majatalo! Huone oli kauniisti sisustettu ja viihtyisä teepannuineen kaikkineen. Ihana yllätys oli myös oma kylpyhuone, vaikka olin muistaakseni varannut huoneen jaetuilla suihku- ja WC-tiloilla. Illan päätteeksi oli levollista nukahtaa aaltojen ääneen, life is better at the seaside.

You can't start the next chapter of your life if you keep re-reading the last one.

Tää viikko on ollut hankala. Ei aupparoinnin suhteen, se luistaa omalla painollaan samaan tapaan kuin ennenkin, vaan päätöksenteon. Tuntuu, että oon arponut tulevaisuudensuunnitelmieni suhteen niin kauan, että niistä on kasvanut mörkö, joka sylkee tulta ja iskee myrkkyhampailla, jos sinne päin katsahtaakaan. Mikään ei tunnu oikealta, Englannissa halu palata Suomeen opiskelemaan on kova, mutta Suomessa tekee taas kohta mieli ottaa ja lähteä.

Viime toukokuussa pääsykokeissa käytyäni tuli selväksi, ettei tärpännyt tänäkään vuonna. En ollut mitenkään äärimmäisen pettynyt, sillä se tarkoitti sitä, ettei mikään edelleenkään sitoisi mua Suomeen. Selailin huvikseni Abingdonin vuokra-asuntoja ja avoimia työpaikkoja, mutta tuntui, etten uskalla vielä. Koin au pairiuden edelleen sopivimmaksi vaihtoehdokseni jäädä Englantiin, vaikka kipinä siihen alkoi jo hiipua, ja kyky uuteen host-perheeseen sopeutumisesta arvelutti. Raapustelin kuitenkin profiilin Au Pair World -sivustolle nähdäkseni, mitä tuntemuksia hakuprosessin uudelleen aloittaminen herättäisi. Viime vuonna jouduin lähettelemään hakemuksia hikihatussa ja jännäämään, huolittaisiinko mua yhtikäs minnekään, mutta tänä vuonna mulle on suorastaan sadellut viestejä toinen toistaan paremman kuuloisilta host-perhe-ehdokkailta. 

Viime viikolla sain innolla odottamani positiivisen vastauksen kaikkein lupaavimmalta perheeltä. He halusivat kuitenkin kuulla lisää tulevaisuudensuunnitelmistani, koska kokivat harvinaiseksi sen, että nuori haluaisi viettää useamman vuoden au pairina. Tämä käynnisti ajatusketjun, joka valvotti mua muutaman yön. Harkitsin ensimmäistä kertaa vakavissani paluuta Suomeen ja opintojen aloittamista avoimessa yliopistossa. Yllätyin huomatessani, ettei tämä plan B:nä pitämäni vaihtoehto tuntunutkaan enää niin toissisijaiselta. Se voi tosin johtua siitä, etten ole tällä hetkellä Suomessa... 

Tänään sain vastattua tälle mahtavalle host-perhe-ehdokkaalle. Kerroin edellisen viestin kysymyksen avanneen silmiä ja auttaneen ymmärtämään, että toinen täysin opiskeluitta vietetty välivuosi työntäisi mut vain yhä kauemmas koulun penkistä. Pahoittelin aiheuttamaani ajanhaaskausta, mutta kiitin heiltä saamaani selkeytystä omien tulevaisuudenhaaveideni suhteen. Sen jälkeen poistin profiilini. Viime vuonna kuuntelin sydäntä, mutta nyt on aika palauttaa puheenvuoro järjen äänelle. Seikkailut jääkööt hetkeksi ja elämän eteenpäin vieminen alkakoon. Katumuksen hetkiä varmasti tulee, mutta uskon päätökseni olleen loppujen lopuksi oikea.

Eilen varattiin mulle menolippu Suomeen, eli paluuta ei enää ole. Lähtö pelottaa, arveluttaa ja sattuu, eikä siihen ole enää kuin 22 päivää. Ainoa lohtuni tuntuu tällä hetkellä olevan se, ettei mun tarvitse lähteä yksin. Saatan lapset samalla Suomeen, josta ne jatkaa kotikaupunkiinsa Ouluun ja minä Joensuuhun. Joudun itse ottamaan junan, koska järkevän hintaisia jatkolentoja ei enää tässä vaiheessa löytynyt, eli tähänastisen elämäni luultavasti kauhein matka pitkittyy reilulla kolmella tunnilla. Mutta junalla sitä aikoinaan au pairiksi lähdettiinkin, eli tavallaan ympyrä pääsee sulkeutumaan. Enpä olisi lähtiessäni arvannut miten vaikeaa palaaminen voisi olla.

I am trying to learn and I’m dying to know, when to move on and when to let it go.

Aloitan kuulumisten purkamisen viime keskiviikkoillasta, jolloin käytiin Tarun kanssa Oxfordissa veneilemässä! Alun perin oli tarkoitus uskaltautua kokeilemaan kuuluisaa puntingia eli "kepillä huitomista", niin kuin me se suomennettiin. Työntekijän selittäessä eri tyyppisten veneiden ohjaamisen vaikeusasteita minä kuitenkin jänistin, jolloin päädyttiin vuokraamaan tuttu ja turvallinen soutuvene. Sen airojen pidikkeet osoittautui tosin aika kämäisiksi, ja jossain vaiheessa toinen airo karkasikin kaislikon  puolelle...

Mun soutuvuorolla päädyttiin keskelle Hitchcockin Lintujen näyttämöä. Pysähdyin hetkeksi ottamaan kuvia, ja yhtäkkiä siinä olikin sorsia ja hanhia joka puolella venettä. Tuijottivat vaan meitä mustilla nappisilmillään, ja vaikuttivat olevan sen verran innokkaita hyppäämään kyytiin, että katsottiin parhaaksi laittaa airot heilumaan.

Tunti soudettiin ja huovattiin, minkä jälkeen piti lopettaa venevuokraamon mennessä kiinni. Sen jälkeen käytiin vielä iltakävelyllä Holywellin hautausmaalla ja University Parks -puistossa.

Päästiin itse puistoon vasta melkein sen sulkemisaikaan, joten kauaa ei voitu exploorata. Taru ehti kuitenkin aiheuttaa pikku hepulit kiipeämällä joen varren pajuun, ja astumalla oksan haarassa majailleen sammakon päälle. Oli hauska ilta, vaikka aamulla väsyttikin, kun pääsin kotiin vasta lähempänä yhtätoista. Tykkään Oxfordista eniten aamuvarhaisella ja iltaisin, kun kaupungin meno rauhoittuu yökerhojen ympäristöä lukuun ottamatta. On näissä historiallisissa yliopistokaupungeissa tunnelmaa, ah.

Muuten viime viikko meni pääsykoetuloksia tuskastuneesti odotellessa, Costassa kahvitellessa, muuttolaatikoita pakkaillessa, asuntonäyttöjä varten siivoillessa ja Englannin etelä-rannikolla viikonloppulomaillessa.

Tänään oli tarkoitus ottaa vähän rennommin ja latailla akkuja matkustamiseen kuluneen edeltävän päivän jälkeen, mutta innostuinkin testipakkaamaan matkalaukkuja. Tungin isoimpaan matkalaukkuuni puolet ostamistani kirjoista, ja jaksoin hädin tuskin nostaa sitä, eli good luck with that minä. Käytiin myös omien lasten ja pojan kaverin kanssa ulkouima-altailla, kun oli lähemmäs +30 astetta lämmintä. Giulio sattui olemaan paikalla samaan aikaan, joten munkin aika kului mukavasti kuulumisia vaihtaessa. 

Pääsykoetulokset oli myös vihdoin suvainneet ilmestyä Opintopolkuun. 31. varasijalla Kuopioon, eli se siitä opiskelupaikasta sitten. Takki on tällä hetkellä aika auki sen suhteen, millaisen plan B:n kehittelisin.