A few lines written above Tintern Abbey.

Lauantaina päiväreissukohteeksi valikoitui jo toistamiseen Englannin länsinaapuri Wales. Viime syyskuussa vietin pari päivää maan pohjoisosassa, ja ihastuin ikihyviksi rauniolinnoihin, pieniin kalastajakyliin, siellä sun täällä laiduntaviin lampaisiin ja villin vehreään luontoon. Nyt matka suuntautui etelään, pääkaupunki Cardiffiin. Kyseessä oli talvilomilta palailevan Sea Oxfordin järjestämä tour, jollaisia au pair -urani ensimmäiset reissut olivat, mikä aiheuttikin mukavat nostalgian tuulahdukset. Aika paljon on koettu tässä välissä, vaan vielä riittää nähtävää!

Ennen Cardiffia vierailtiin kuitenkin aivan Walesin ja Englannin rajan tuntumassa sijaitsevilla Tintern Abbeyn raunioilla. Tää keskiajalla rakennettu munkkiluostari on Walesin parhaiten säilynyt syrjäisen sijaintinsa takia, mikä esti aikalaisia varastamasta kiveä omiin rakennustarpeisiinsa. Kattoahan siinä ei enää ole, mutta sen puuttuminen luo aivan uskomattoman valaistuksen tuonne sisälle, jos vaan sää suosii. Ja meitähän se suosi, eli saatiin nauttia keväisistä auringonsäteistä ja pylväsrakenteiden välistä pilkottavasta kirkkaan sinisestä taivaasta!

Bussissa joku italialaispoika uskaltautui kysymään multa, mitä oppaan antamassa infolappusessa ollut lyhenne tarkotti, ja sitä avattuani tyyppi jäi vielä viereen istumaan. Jutskailtiin vähän kokemuksistamme Briteistä sekä Suomen ja Italian koulutusjärjestelmistä. Suomen ilmainen opetus aiheutti tuttuun tapaan paljon ihmetystä ja ihastusta. Meidän takana ja edessä istui amerikkalaisia, jotka oli varmaan osasyy siihen, miksi kuulostelin tavallista enemmän omaakin aksenttia. Tänne tullessani mun englanti oli vielä aika neutraalia pienillä brittiaksentin vivahteilla kiitos lukuisten brittisarjojen ja -youtubereiden, mutta nyt voin ilokseni todeta, että on se paikallisten aksentti täällä vietettyjen kuukausien aikana alkanut tarttumaan! Kun vaan sais vielä roimasti lisää rohkeutta tuohon puhumiseen, niin sitten ois #lifegoalsachieved. 

Suomen ja Italian väliset erot ei suinkaan rajoittuneet koulunkäyntiin, vaan perillä Cardiffissa sain konkreettisen muistutuksen siitä, miten erilaisia näiden kahden maan kansalaiset voi olla. Tää poika oli liikkeellä itsekseen ihan niin kuin minäkin, mutta toisin kuin minä, se ois selvästi viihtynyt reissussa paremmin jonkun kanssa. Tunnin yhtäjaksoisen small talkkauksen jälkeen olisin mieluusti viettänyt vähän aikaa ihan vaan itseni seurassa, mutta kun tää poika sitten ehdotti, että lähdettäisiin kiertelemään nähtävyyksiä yhdessä, en kohteliaisuuttani tietenkään voinut kieltäytyä... 

Lopulta tyyppi jaksoi roikkua perässä vaan puolisen tuntia. Kyllästyi varmaan mun jatkuviin photo stoppeihin, vaikka sanoikin syykseen nälän. Itse yritän aina tutkimusmatkoillani minimoida ruokaan käyttämäni rahat, minkä takia otan reissuille eväät kotoa, joten tässä vaiheessa jouduttiin sitten "valitettavasti" eroamaan. Toivotin hyvät päivänjatkot ja huokaisin salaa helpotuksesta, vaikka vähän harmitti, kun kun olin taas tällainen epäsosiaalisuuden ruumiillistuma, mutta minkäs teet. 

Cardiff oli joka tapauksessa yllättävän kiva suurkaupungiksi! Oon lukenut jonkun verran juttuja Cardiffista muiden au pairien blogeista, ja lähes poikkeuksetta kaikki kirjoitukset on olleet vähän pettyneen oloisia. Tästä syystä munkaan odotukset ei paikan suhteen olleet mitenkään erityisen korkealla, ja se pääsi yllättämään positiivisesti. Modernien rakennelmien lisäksi löytyi myös enemmän omaa silmää miellyttävää koristeellista arkkitehtuuria, linna, kaupungin läpi virtaava joki ja paljon sieviä viheralueita. Puistoista suosikkini oli ehkä heti Cardiff Castlen takana sijainnut Bute Park, joka oli samalla myös arboretum. Eksoottisten kasvien lisäksi sieltä löytyi veikeitä puisia eläinveistoksia. 

Puistojen lisäksi ehdin aloittaa National Museumin kiertelyä. Siellä olisi ollut muun muassa Van Goghin, Monetin ja Renoirin maalauksia, mutta museon pohjapiirros oli mulle sen verran vaikeasti hahmotettava, etten ehtinyt löytää niitä ennen kuin piti palata bussille. Pitempäänkin kuin 2,5 tuntia olisin siis Cardiffissa voinut viettää. Reilu parin tunnin kotimatka sen sijaan tuntui ihan tarpeeksi pitkältä, kun uusi italialainen ystäväni ei ollut aiemmasta lannistunut, vaan viritteli taas keskustelua... Kotona kiitin sadannen kerran ylempää tahoa suomalaisesta host-perheestäni, jonka kanssa ei tarvitse olla koko ajan äänessä. 

Hetkeksi hiljenin tuossa viikon aikana, mutta nyt riittääkin kerrottavaa siitä, miten loput lasten half-termistä sujui! Aloitetaan keskiviikosta. Olin juuri raivannut keittiön aamupalan jäljiltä ja ajatellut ottaa hetken omaa aikaa, kun lasten loma-aamut alkaa yleensä sen verran hitaasti, ettei mua ihan heti tarvita. Juuri saatuani bloggerin auki, ilmestyi tyttö huoneeseeni ja ilmoitti haluavansa tehdä pannaria. No, mikäs siinä sitten, käytiin puuttuvat ainekset lähikaupasta ja ryhdyttiin hommiin. Poika yllätti halutessaan auttaa mittaamalla jauhot, minkä jälkeen sainkin sitten imuroida toista kertaa tällä viikolla. Yksi sellainen pikku juttu kuin leivinpaperin voitelu meiltä siinä häseltäessä unohtui... Maku tuntui kuitenkin korvaavan ei-niin-esteettisen ulkonäön, ja tuhottiin pannari päivän aikana kolmeen pekkaan. Edeltävä tiistaihan oli Suomessa laskiaistiistai ja täällä Shrove Tuesday aka Pancake Day, mitä juhlistettiin nyt vähän muodikkaasti myöhässä.

Myöhemmin keskiviikkona pyöräiltiin Abingdonin leisure centreen. Ennen lähtöä meillä oli vähän kädenvääntöä siitä, kun tyttö halusi uimaan ja poika ei. Lopulta saatiin aikaiseksi sellainen kompromissi, että mentäisiin ennen uintia pelaamaan tennistä, jota poika siis halusi tehdä ja tyttö puolestaan ei. Paikan päällä kuitenkin selvisi, että kaikki tenniskentät oli loma-aikana arvattavasti varattuja. Maksoin meidät kuitenkin sisään uintiin, ja poika suostui tulemaan pukukopeille asti, jonka jälkeen se käänsi pitkästä aikaa tantrumvaiheen täysille. Vartin huutoa kuunneltuani talutin pojan altaan reunalle katsomoon, näytin kellosta ajan milloin tultaisiin tytön kanssa pois altaasta ja jätin sen rauhoittumaan. Itku loppui saman tien, ja kun puolen tunnin päästä kävin noutamassa pojan, se olikin jo täysin rauhallinen, ja kysyi nätisti saisiko vuorostaan perjantaina toivoa tekemistä.

Oon itse asiassa aika yllättynyt, miten hyvin sain lopulta hoidettua tuon tilanteen. Jos tää olisi tapahtunut ekalla au pair -viikollani, olisin varmaan ollut aivan sormi suussa. Tässä reilussa puolessa vuodessa on kuitenkin oppinut tuntemaan lapset sen verran hyvin, että tietää mistä naruista niiden kanssa kannattaa vetää. Pojan kohdalla ei järkipuhe tai jämäkämpi äänensävy auta, koska aloittaessaan huutamisen se tulee täysin kuuroksi kaikelle, mitä sille yrittää sanoa. Parhaiten eteenpäin jumitilanteista pääseekin päättämällä sen puolesta miten menetellään, ja päästämällä vastaväitteet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Nyt varmaan ihmettelette, miten me kuitenkin tuossa ekassa kuvassa pelataan tennistä. No, kävin sitten vielä uinnin jälkeen kyselemässä olisiko yhtään tenniskenttää vapautunut, ja vähän vähemmän nihkeä virkailija osasi opastaa meidät ulkokentille, jotka olikin kaikki vapaina. Eli loppu hyvin kaikki hyvin, kun päästiin lopulta lyömään myös palloa!

Torstaina host-äiti oli kotona, ja minä sain vapaapäivän keskellä viikkoa, joka ei kyllä alkanut ruusuisesti, kun roskamiehet herätti mut kolistelemalla pönttöjä kukonlaulun aikaan. Oli kuitenkin pakko jaksaa käydä Oxfordista yksi paketti ja pestä vessat, mutta ruuanlaitosta sain onnekseni vapautuksen. Illalla käytiin vielä katsomassa Gang Show eli tällainen partiolaisten järkkäämä laulu/tanssi/sketsiesitys, jossa yksi tytön luokkakaveri oli mukana. Vaikka esiintyjien laulunlahjat ei olleet Adele-tasoa, kaikki oli kuitenkin rohkeasti mukana, mitä oli ilo seurata!

Perjantaina koitti viikon viimeinen työpäivä, josta suurin osa kului Snakes & Laddersissa. Sillä aikaa kun lapset kiipeili telineviidakossa, leikki pallomeressä ja laski liukumäkiä, minä pääsin syventymään pääsykoekirjaani. Kotona laitoin lapsetkin opiskelemaan ja teetin lomalle annetut läksyt (miksi oi miksi niitä määrätään?). Illalliseksi kokkailin vielä sweet & sour kasviswokin, ja siinäpä se päivä sitten olikin. Not too bad. Ilta päättyi lähemmäs kolmituntiseen skype-puheluun Suomi-kavereille, ja oli kyllä ihanaa taas pitkästä aikaa jutella, vaikkei meidän keskustelunaiheet kylpyhuoneen kaakeleiden pesua kummoisempia olleetkaan. Launtaina vierailin toistamiseen Walesissa, ja tänään oon viettänyt päivän rauhallisesti kotosalla, kun taisin tuoda sieltä tuliaisina kevätflunssan...

P.S. Mun tätä kirjoittaessa sattui oikea jännitysnäytelmä. Yhtäkkiä alakerrasta alkoi kuulua tosi hätäisen kuuloista itkua, ja tyttö ryntäsi portaat ylös mun oven taakse. Kun menin katsomaan, mitä hittoa täällä tapahtuu, se sai nyyhkytystensä välissä sanottua, että pikkuveli tukehtuu parhaillaan johonkin juomajogurtista tulleeseen roskaan. Siinä sitten parhaani mukaan hyssyttelin ja lohdutin, että kaikki kyllä järjestyy, vaikka huoli heräsi itsellänikin. Kohta yskiminen onneksi loppui ja host-isä huuteli alakerrasta, ettei ole enää mitään hätää. Ilmeisesti poika oli irrottanut vähän kehnosti sellaisen metallisen suojaläpyskän pullon suulta, ja vahingossa nielaissut sen... Sellaista meidän sunnuntaihin. 

Don't know if snow white's house is near or far away but i know i had the best day with you today.

Taas reaaliaikaisia kuulumisia tästä päivästä, way to go minä! Tänään tuli kuin tulikin aurinkoinen päivä, ja käytiin lasten kanssa katsastamassa Blenheim Palace. Kyseessä on Woodstockissa sijaitseva 1700-luvun kartano, jonka entisiin asukkaisiin myös muuan Winston Churchill kuuluu. Palatsia ympäröi yli 2000 eekkeriä kaunista puistoaluetta, jonne mahtuu muun muassa järvi ja Harry Potter -elokuvissakin roolin saanut ontto puu. Lisäksi mailta löytyy kaksi erilaista puutarhaplänttiä, joista toiseen meidän visiitti keskittyi.

Päästiin lähtemään heti yhdentoista jälkeen ja ihan yllätyin, miten helposti sain pojankin liikkeelle pleikkarin äärestä. Busseiltiin taas ensin Oxfordiin ja sieltä eri autolla itse paikan päälle. Vallattiin takapenkki, ja tyttö laski, että siihenhän mahtuis koko meidän perhe - sinä, minä, veli, äiti ja isä. Pieni juttu, mutta tulipahan taas lämmin fiilis. 

Palatsin portteja lähestyttäessä lapset oli ison ruohokentän nähdessään melkein yhtä riemuissaan, kuin koirat päästessään irti puistossa. Samalla tavalla poimivat vielä kepitkin maasta. Niillä karahkoilla ne ois varmaan miekkailleet loppupäivän, ellen olisi hoputtanut palatsilta Pleasure Garden -nimiseen puutarhaan puksuttavaan pikkujunaan. Puutarhalle olisi kävellyt vartissa, mutta olihan junamatka lasten kannalta paljon kivempi vaihtoehto (ja ehkä omalta kannaltanikin). Tavallisesti hiljainen poikakin intoutui selittämään suu vaahdoten kiskoista ja vetureista.

Perillä suunnattiin ensin perhostaloon, jossa oli perhosten lisäksi lintuja ja koikarppeja.

Seuraavaksi lähdettiin etsimään Adventure Playgroundia, ja törmättiin matkalla pienoismalliin Woodstockin kylästä.

Pienoismallilta eksyttiin Marlborough Mazeen, joka oli infokyltin mukaan maailman toiseksi suurin  jotain esittävä pensasaitalabyrintti. Tuli elävästi mieleen viime kesän maissipeltoseikkailut. Labyrintit on selvästi meidän juttu!

Kun oltiin vihdoin selvitetty tiemme labyrintin keskelle, ei ollutkaan enää temppu eikä mikään löytää leikkikenttä. Tässä välissä au pair sai pienen hengähdystauon sillä aikaa, kun lapset juoksi, keinui, ryömi ja kiipeili telineissä. 

Enimmät energiat purettuaan lapset malttoi käydä lounastamassa, jonka jälkeen ehdittiin vielä kerran juoksennella läpi labyrintin, ennen kuin junailtiin takaisin palatsille. Paluumatka bussissa sujui rattoisasti, kun viihdykkeenä toimi arvausleikki. Yhdessä vaiheessa tyttö kysyi millä eläimellä on turpa, ja mua naurattaa vieläkin pojan vastaus, joka oli myyrä.

Kotona ehdin lopulta tehdä ruuan ajallaan, vaikka menikin vähän tiukille, kun lähemmäs neljä tuntia viihdyttiin Blenheimin mailla. Oli kyllä ihan huippu päivä, vaikka paljon jäi vielä näkemättä. Upgreidattiin lippu kuitenkin annual passiksi, eli saatetaan päätyä paikkaan toistekin!