As the snowflakes cover my fallen brothers I will say this last goodbye.

Vaikka oonkin aloituskuvassa kuin maani myynyt, viime viikon arkipäivät sujui ihan ylikivasti! Maanantaina talo tuntui herätessä aavistuksen vieraalta, mutta siinä se aamuaskareita puuhaillessa tuli taas tutuksi. Astiat oli oikean kokoisia ja löytyi sieltä, mistä pitikin. Lapset ei olleet muuttaneet eväsmieltymyksiään minilomani aikana, vaan samoilla kinkkukolmioleivällä, viinirypäleillä, valmispastalla ja Digestive-kekseillä mentiin. Vähän vaisuja lapset tosin oli, mutta niin ne on aina, jos oon ollut viikonlopun poissa. Tiistaina molemmat esitteli kuitenkin jo ihan innoissaan, mitä oli saaneet joulukalentereista ja askarrelleet koulussa.

Keskiviikkona lähdettiin poikkeuksellisesti Oxfordiin lasten päästyä koulusta. Missiona meillä oli Christmas jumperin löytäminen pojalle, koska perjantaina olisi non-uniform day, jolloin lapset saisi koulupuvun sijasta pukeutua jouluneuleisiin. Tehtävän vaikein osa oli pojan houkuttelu iPadin ääreltä bussiin, mutta perillä Primarkissa se keräsi ihan oma-aloitteisesti vaihtoehtoja koriin, ja jaksoi sovittaakin kaikki. Sitten poju tyytyi vielä sen kummemmin protestoimatta ottamaan löytämäni korvaavan vaihtoehdon, kun ykkössuosikkia ei löytynytkään oikeassa koossa. Ennen kotiin lähtöä ehdittiin vielä piipahtaa vastapäisessä Build a Bear -kaupassa, josta löydettiin tytölle joululahja!

Torstaina käväisin itsekseni uudemman kerran Oxfordissa, kun edellispäivän Primarkin reissulta oli jäänyt hampaankoloon pari houkuttelevaa juttua. En ole vielä tässä kuussa tehnyt Primark haulia, joten annoin itselleni luvan napata mukaan uuden jouluisemman viltin, söötit siili-lakanat ja muutamat pakolliset täydennykset sukkahousuvarastoon. Praikkarista löytyy sellaisia Super Cosy -sukkiksia, joiden sisus on vuorattu fleecellä, mikä tekee niistä ihan täydelliset kylmemmille keleille. En tiedä, miten oon Suomessa pärjännyt talvet ilman tällaisia! Lisäksi löysin vihdoin tarpeeksi silmää miellyttävät pyjamahousut, kun alkaa kieltämättä olla vähän turhan vilpoista nukkua shortseissä... 

Primarkin kierrettyäni kävin vielä pitkästä aikaa H&M:ssä, josta löysin kokonaisen outfitin asusteineen kaikkineen!

Perjantaina shoppailut jatkui päiväretkellä Argosiin, kun poika oli pari päivää marissut, milloin hankkisin sillekin joululahjan. Edellisenä päivänä olin sitten iskenyt sen naaman eteen Argosin kuvaston, josta löytyi tarkkaavaisen selailun jälkeen mieluisa toive. Mun matka Argosiin oli kyllä kaikkea muuta kuin mieluisa, kun sinne piti mennä Abingdonin vilkasliikenteisintä katua pitkin, jonka varrella oli ainakin neljä liikenneympyrää. En vieläkään aivan täysin hahmota, mistä ja minne autot vasemmanpuoleisen liikenteen mukaan kulkee ympyröissä, joten jään usein hyväksi toviksi arpomaan, milloin uskallan pinkaista toiselle puolelle. Ja se pitää nimenomaan pinkaista, sillä liikennevaloja ei ainakaan noissa ympyröissä ole. Sairaalareissuitta selvisin kuitenkin perille asti.

Argos on siis täkäläinen jälleenmyyjä, josta saa suht halvalla kaikkea leluista koruihin ja kodin elektroniikkaan. Liikkeet kuitenkin poikkeaa tavallisista tavarataloista siten, että ne on ennemmin kioskeja. Joko varaat haluamasi tavarat netissä selailtuasi pari kertaa vuodessa kotiin tulevaa katalogia (niin kuin me tehtiin), tai tilaat ne paikan päällä olevilla koneilla. Saat vuoronumeron, ja aikasi odoteltua sieltä tulee sun ostokset liukuhihnaa pitkin jostain mystisestä tarvehuoneesta.

Tärkeimmät eli lasten joululahjat yliviivattu listasta, check!

Perjantaina hosteilla oli pikkujoulut, joten babysittasin sen illan. Katsottiin Frankenweenie, jonka jälkeen patistinkin molemmat unten maille, eli ei ollut mitenkään turhan rankka keikka.

Lauantaipäivä oli itse asiassa aika tylsä. Laskeskelin viikon tulot ja menot, lueskelin lähemmäs seitsemän tuntia kirjaa ja sain raahattua itseni juoksulenkille, how exciting!!!1

Sunnuntaina suunnattiin Giulion kanssa Oxfordiin katsastamaan viimeinen Hobitti. Olin etukäteen vähän pelännyt, että se olisi pelkkää puuduttavaa taistelua, mutta odotukset ylittyi jälleen kerran. En edelleenkään ole ihan varma, mitä mieltä oon elokuvasovituksesta, juonen monimutkaistamisesta ja lisätyistä hahmoista, mutta kyllä loppua kohden kostui silmänurkat, kun piti heittää hyvästit Keski-Maalle valkokankaalla. 

Elokuvista jatkoin Costan kautta Oxford Playhouselle, jossa käytiin host-perheen kanssa katsomassa Beauty and the Beast pantomime. Sana "pantomime" voi brittienglannissa tarkoittaa sitä suomalaiselle tuttua sanatonta pantomiimia tai englantilaisten kehittämää, koko perheen musikaalista komediaa, jota me oltiin nyt katsomassa. Pantomiimit on yleistä viihdettä briteille näin joulun ja vuodenvaihteen aikaan, ja niiden tyypillisiin piirteisiin kuuluu esityksen pohjautuminen johonkin tunnettuun satuun, slapstick-komedia (google on kaveri), laulu ja tanssi sekä transvestiittihahmot. Yleisön odotetaan ottavan osaa näytökseen huudahduksin ja yhteislauluin. Ja yleisöhän oli erittäin mukana, välillä sain tukkia korvat, kun melu salissa oli niin huumaava! Suomessa tällainen ei luultavasti toimisi, vaan olisi lähinnä vaivaannuttavaa, mutta täällä oli kyllä varsin viihdyttävää seurattavaa.

Home isn't a place, it's a feeling.

Muutaman päivän Suomi-lomasta selviydytty ehjin nahoin! Menomatkalla kävi lentokoneessa kerrankin hyvä tuuri paikkojen kanssa, ja sain _koko_ penkkirivin itselleni! Lontoo oli lähtöaamuna verhoutunut tuttuun tapaan harmaaseen sadehuntuun, mutta heti pilviverhon yläpuolelle päästyämme alkoi paistaa aurinko. Ja sen verran kuumottavasti paistoikin, että piti ihan sulkea ikkunaluukku, kun takaraivo uhkasi palaa.

Mulla oli Finnairin lennot, ja koneessa koinkin ensikosketuksen suomalaisuuteen viiden kuukauden tauon jälkeen. Tai siltä se ainakin tuntui, niin outoa oli kuulla suomea joka puolelta! Briteissä asuessa oon kuitenkin tottunut, että suomea kuulee vaan kodin seinien sisäpuolella, ja muualla kommunikoidaan englanniksi. Vaistomaisesti pyysinkin lentoemännältä kupposen teetä englanniksi, vaikka olisin voinut käyttää suomea.

Kun lähestyttiin Helsinkiä aurinko laski yhtä aikaa koneen kanssa. Muistan varmaan ikuisesti hetken, jona valo siivilöityi siiven takaa, ja kone kallistui maata kohti paljastaen kultaisina hohtavat järvet ja metsät. Kyllä siinä silmänurkat kostui, ja pyörien osuessa maankamaraan vierähti pari ihan poskille asti. Oi maamme Suomi, ja sitä rataa. 

Koneesta noustessa vastassa oli jäätä ja jopa lumen tapaista. Seurasin suomenkielisiä opasteita, joista luin automaattisesti alempana olevan englanninkielisen tekstin, tervehdin passintarkastajaa hellon sijasta sanalla "terve", ja tunsin taas silmänurkkia pistelevän kuullessani Joensuuhun lähtevän lennon portilla karjalanmurretta. Koneessa lipesin toistamiseen englantiin, kun piti kohteliaasti pyytää vierustoveria siirtymään. Lentoemäntä tuli huomauttamaan laukusta, jota en meinannut saada mahtumaan penkin alle, ja olin vähällä purskahtaa itkuun. Päätä särki ja väsytti. Halasin takkia ja huivia, joka tuoksui Englannin kodin pyykinpesuaineelta, enkä osannut ajatella oikein mitään.

Kentällä äiti oli vastassa särkylääkkeen ja vedellä täytetyn Ribena-pullon kanssa, enkä enää tuntenut oloani yhtä eksyneeksi. Silti olin kotimatkan sanaton. Tuijotin valkoisina hohtavia tien pientareita ja yritin totutella oikeanpuoleiseen liikenteeseen sekä suomalaisiin paikannimiin. Ensimmäisen Rantakylä-kyltin kohdalla kurkkua alkoi jälleen kuristaa. Saadessani kissan syliin en enää pystynyt pidättelemään tunneryöppyä, vaan itkin sen turkkiin kuin Niagaran putous. Ehkä siitä syystä Viiru mököttikin mulle ensimmäisen illan, ennen kuin vietti lähes koko loppuvierailuni mun huoneessa, jonne se ei ole kuulemma ollut suostunut astumaan sitten lähtöni. 

Oma huone tuntui kutistuneen yli puolella tai sitten musta oli tullut jättiläinen. Paikansin heti muutokset, jotka olivat 1) uusi televisio, 2) kehyksiin ilmestynyt kuva musta yo-päivänä ja 3) kaktukseen vaihdettu pikkusiskon aikoinaan äitienpäivälahjaksi tekemä helvetin ruma kukkaruukku. Kokeilin, muistaisinko vielä lukkokaapin avaimen kätköpaikan, ja sieltähän se löytyi House MD season nelosen välistä. Avasin kaapin ja suljin sen saman tien ihan vain jotain tehdäkseni. Aloilleni osasin asettua vasta avattuani matkalaukut ja täytettyäni vieraalta tuntuvan huoneen tutuilla tavaroilla. 

Kauan en ehtinyt hengähtää, vaan oli aika korjailla meikit ja kohdata kaverit. Sain jonkun aikaa karistella hostien kanssa käyttämääni "asiallisempaa" tapaa puhua, mutta ei aikaakaan, kun huomasin taas kälättäväni kuin karjalaismummo ja kiroilevani kuin merimies. Vartin kavereiden seurassa vietettyäni tuntui, kuin en olisi poissa ollutkaan. Tuli melkeinpä kotoisa fiilis. Myöhemmin illalla vanhaan, liian kapoiselta ja matalalta tuntuvaan sänkyyn asettuessa iski silti koti-ikävä, vaikka olin jo kotona.

Perjantaina koitti pikaisen visiittini syy, eli yhden ystäväiseni ylioppilasjuhlat. Sain ensimmäistä kertaa kuukausiin pukea korkokengät, joissa olikin ihana liukastella bussipysäkille. Vielä ihanampaa oli kylmästä hytisten odotella bussia parikymmentä minuuttia. Joensuun bussiaikataulut <3. 

Lakitus tapahtui rakkaalla entisellä opinahjollani lyseolla, jossa oli yllättävän tavallista hengailla. Odotin jotain kunnon nostalgisointia tänä keväänä päättyneistä kultaisista lukio-ajoista, mutta ei paikka tuntunut enää yhtä merkittävältä ilman tutuja naamoja käytävillä. Kaverin iskettyä valkomustan lätsän päähänsä suunnattiin varsinaisiin juhliin, jossa pääsin seurustelemaan niidenkin tuttujen kanssa, joita en edellisenä päivänä ollut vielä tullut nähneeksi. Nauroin paljon ja oli kivaa. 

Juhliin kuului tietysti myös jatkot, ja sanotaanko vaikka, että parempiakin iltoja on tällä porukalla koettu. Aamuyöllä rautatiesiltaa porukoille tallustaessani kirosin, kun en ollut ottanut peruutusturvaa joulukuun loppuun Suomeen varaamilleni lennoille. Viirun käpertyessä seuraavana aamuna kehräten syliini ja parin kaverin kanssa hangoverpizzalla istuessani olin kuitenkin ihan tyytyväinen pian lähestyvään pitempään Suomi-lomaan. 

Itsenäisyyspäiväkin osui samaan ajankohtaan vierailuni kanssa. Fiilistelin katsomalla perinteisesti Tuntemattoman, syömällä joulutorttuja ja juomalla glögiä. 

Osittain pitkän tauon jälkeen Suomeen palattuani ja osittain itsenäisyyspäivän siivittämänä tuli vertailtua asioita, joita Suomessa rakastan, ja joita en niinkään. Suomessa on huonot puolensa, kuten raivostuttava tuttuus ja tunne siitä, ettei mikään koskaan muutu. Arkkitehtuuri on tappavan tylsää, talvet lohduttoman pimeitä ja kylmiä, luonto karua, ihmiset murahtelevia yrmynaamoja ja muun maailman villitykset aina hellyyttävän myöhässä. 

Mutta on Suomessa aivan järjettömästi hyviäkin puolia, kuten ilmainen koulutus, tasokkaat jatko-opintomahdollisuudet, verrattain järkevän suuruiset yhteiskuntaluokkaerot, tasa-arvo (jota edesauttoi viime kuussa voimaan tullut tasa-arvoinen avioliittolaki, hyvä Suomi!), turvallisuus ja karuudestaan huolimatta uskomattoman kaunis ja puhdas luonto. Vaikka Suomi ei tällä hetkellä pystykään tarjoamaan mulle samanlaista seikkailua kuin Englanti, ei se tarkoita, etteikö Suomi ikinä riittäisi mulle. 

Sunnuntaina isovanhemmat pistäytyi meillä päivällisellä, minkä jälkeen kävin haalimassa S-marketista suomiherkkuja huvenneisiin varastoihin. Suomen irtokarkkivalikoimat pesee Englannin 100-0.

Viimeisen tunnin ennen lentokentälle lähtöä vietin lähinnä seiniä tuijotellen. Lopulta sain heittää takin niskaan ja laukut auton takakonttiin. Vasta portin aukeamista odottelemaan istuttuani tajusin unohtaneeni hyvästellä kissat.

Jatkolennolle tuli sen verran kiire, että sain kengännauhat auki lepattaen pinkoa toiselle puolelle Helsinki-Vantaan kenttää. Kaiken lisäksi erehdyin vielä portista, ja aloin jo paniikissa haukkomaan henkeä, kun ruudussa luki porttini olevan suljettu. Onneksi jostain ilmestyi pari turvamiestä, jotka auttoi neidon hädässä oikealle portille, joka olikin ihan vieressä sermin takana...

Ensimmäisen tunnin Helsinki-Lontoo välisestä lennosta voinkin sitten aika kehnosti, kun en ollut ehtinyt ostaa mistään vettä, eikä kuntokaan taida olla ihan entisellään. 

Vaikeudet ei kuitenkaan olleet vielä ohi, sillä vaikka itse olinkin täpärästi ehtinyt jatkolennolle, mun ruumalaukku ei ollut ollut yhtä onnekas. Hävinneen matkatavaran kuvailussa ja yhteystietojen luovuttamisessa meni aikansa, minkä seurauksena missasin bussin, jolla mun oli alunperin tarkoitus palata Oxfordiin. Lähellä oli, etten myöhästynyt seuraavastakin, kun eksyin ensimmäistä kertaa Heathrowilla lähdettyäni hyvänuskoisesti seuraamaan bus stop -kylttejä. Onneksi ihanat virkailijat auttoi mut oikeaan paikkaan, joka olikin sitten bus station. Mulle suurin piirtein juostiin pitämään ovia auki, kun neuvojat huomasi, miten hätäinen aloin olla, britit. <3

Vihdoin näin tutun lentokenttäbussin, joka oli juuri tekemässä lähtöä. Viimeisillä voimillani kirmasin ovelle, ja kuski päästi kuin päästikin mut sisään leikkimielisen saarnan jälkeen. Penkille lysähdettyäni onnistuin vielä ruiskuttamaan kivennäisvedet päälleni, joka yhdessä kaikkien läheltä piti -tilanteiden aiheuttaman uupumuksen kanssa oli riittävä syy kyynelien vuodattamiseen. 

Viimein lähempänä puolta yötä käänsin avainta mintunvihreän oven lukossa. Host-isän huikatessa heit ja host-äidin tullessa hymyillen kysymään miten matka meni, tuli kotoisa tunne. 

Cambridge

Vihdoin juttua viime viime viikonlopun Cambridge-tutkimusmatkasta! Satuin joku päivä törmäämään UK Study Tours -firman syyskisaan, jossa oli palkintona ilmainen päiväreissu voittajan valitsemaan kohteeseen. Yleensä en jaksa osallistua tuollaisiin, kun ajattelen pessimistisesti, ettei se voitto kuitenkaan ikinä osu omalle kohdalle. Kyseessä oli tällä kertaa kuva-arvoitus, jossa piti osata sijoittaa tietty monumentti oikeaan brittikaupunkiin. Tunnistin heti Spinnaker Towerin host-perheen kanssa tehdyltä Portsmouthin reissulta, tein poikkeuksen ja päätin osallistua kisaan. Ja yllätys oli melkoinen, kun arpaonni suosi!

Tarjolla olevista vaihtoehdoista päädyin pohdiskelujen jälkeen Cambridgeen, jossa vierailu on ollut suunnitteilla pitemmän aikaa. Cambridgea verrataan usein Oxfordiin, kun molemmat on vanhoja ja arvostettuja yliopistokaupunkeja. Aikoinaan kyseiset paikat oli Englannin ainoita yliopistokaupunkeja, jolloin kilpailu niiden välillä oli paljon nykyistä kiivaampaa. Molempien kouluista on valmistunut varsin kuuluisia henkilöitä, Cambridgen kasvateista esimerkkeinä Sir Isaac Newton, Charles Darwin ja DNA-juosteen rakennemallin kehittäjät Francis Crick ja James Watson.

Itsekin tuli tuolla kuljeskellessa tehtyä jatkuvasti vertailua Oxfordiin. Täytyy myöntää, että Cambridgessä ne yliopistot oli jollain tapaa enemmän esillä. Mulla on ollut tarkoituksena vierailla muutamassakin Oxfordin collegessa, mutta jotenkin niiden maille astuminen vaatii enemmän uskallusta, kun pitää usein käyttää ovia eikä voi vapaasti kulkea avoimista porteista pihamaille. Lisäksi Cambridgen yliopistot oli mielestäni loogisemmin sijoiteltu, ja ne oli helpompi löytää muiden koristeellisten rakennelmien keskeltä. 

Matka Oxfordista Cambridgeen kesti parisen tuntia, ja meitä osanottajia oli huikeat neljä kappaletta. Taitaa travelling season olla pikku hiljaa lopuillaan, eikä meillekään kyllä mikään paras mahdollinen sää osunut. Suurin osa päivästä oli synkeän harmaa, mutta iltaa kohden vähän selkeni, ja eipähän ainakaan satanut!

Oppaan pitämän kävelykierroksen varrelle osui yliopistojen ja niitten takamaitten lisäksi muutama museo. Yllä oleva kuva Sedwickin luonnontieteellisestä museosta, joka vaikutti pikavisiitin perusteella tutustumisenarvoiselta. Pitää käydä kiertelemässä jos ja kun Cambridgeen seuraavan kerran eksyn!

Fitzwilliam Museumissa ehdin sen sijaan hukata yhden tunnin. Alakerta pursuili niitä iänikuisia keraamikippoja, jotka ei ole ikinä oikein itseeni iskenyt, mutta yläkerrasta löytyi enemmän näköaistia hiveleviä maalauksia.

Meillä oli ruhtinaalliset nelisen tuntia vapaata aikaa kohteessa käytettäväksi, mutta itse en juuri uskaltanut poistua oppaan näyttämän reitin varrella, kun en saanut Google Mapsia toimimaan... No, tuli ainakin tietty osa Cambridgea erittäin tutuksi.

Corpus Clock, jossa asusteleva pelottavan näköinen heinäsirkan tapainen kuvastaa kuulemma ajan kulua. Se liikuttelikin koko ajan suutaan ikään kuin sekunteja syöden. Kellon mekanismista kuului myös ihme raksutus, joka sopi hyvin öttiäisen ulkomuotoon.

Cam-joki, jonka varrella pääsee harrastamaan puntingia eli tuollaisella tasapohjaisella, pitkällä kepillä ohjattavalla veneellä ajelua.

Trinity College, jonka julkisivuun kuuluva Henry VIII:n patsas ei ole enää ihan samanlainen kuin se on alkujaan ollut. Joukko ilkikurisia oppilaita nimittäin vaihtoi aikoinaan kuninkaan kädessä olleen valtikan tuolin jalkaan, jota hallitsija edelleen kannattelee oikeassa kädessään.

Ympäri kaupunkia oli siroteltu lauantaimarkkinoita, joista yhdiltä bongasin nämä kekseliäät kirjakellot!

Ilta hämärtyi sen verran aikaisin, että ehdin vielä nähdä Cambridgen jouluvalot ennen lähtöä. Ja täytyy myöntää, että oli kauniimmat kuin Oxfordissa, jossa kaikki valot on kylmän sinertäviä. Tuolla oli ihanan lämpimän värisiä ja taianomaisia välkkyvaloja.

Kaiken kaikkiaan vietin Cambridgessa oikein kivan päivän, vaikka sää olikin vähän kurja. Miksi oi miksi opiskelut Englannissa maksaa maltaita verrattuna Suomeen? Ellei lainan otto arveluttaisi niin paljon tai taskusta löytyisi ylimääräiset parikymmentätuhatta palaisin kyllä koulunpenkille vaikka saman tien, jos saisin opiskella jossain Cambridgen yliopistoista!