Let's get lost together.

Tekemisen täyteinen päivä taas takana vähintäänkin. Oltiin suunniteltu lasten kanssa, että lähdettäisiin tänään läheiselle Millets Farmille. Molemmat oli kerrankin valmiita yli tunnin etuajassa, ja itsekin olin kyllä ihan innoissani, kun sain vähän vaihtelua uima-allasvahtina toimimiseen.

Valitettavasti myöhästyttiin sitten hilkulla aikaisimmasta bussista (oli pääosin ihan oma moka, kun sekoilin pysäkkien kanssa), ja jouduttiin odottelemaan lähes pari tuntia seuraavaa. Bussit Abingdonista Oxfordiin kulkee kyllä näppärästi aina kymmenen minuutin välein, mutta tää farmi on sen verran syrjemmässä, että sinne ei niin usein vuoroja kulje.

Ulkoiltiin sitten aamupäivä tässä lähistöllä. Löydettiin tuollainen kaadetusta puusta tehty kiipeilypaikka, kerättiin hoitokanille voikukukan lehtiä ja syötiin jäätelöt.

Vaille yhden otettiin uusi yritys ja tällä kertaa oltiin oikealla pysäkillä oikeaan aikaan. Kaikki omalle kohdalle osuneet bussikuskit on kyllä olleet hirmu ystävällisiä (Joensuussa on vaan kaksi ei-yrmy kuskia), tänäänkin kuljettaja jäi tarkasti neuvomaan mulle, miten päästäisiin päivän päätteeksi takaisin kotiin, vaikka oltiin vähän jäljessä aikataulusta. On myös hauska, kun kuskit sanoo well done aina kun mulla on tasaraha. 

Millets Farm oli erityisesti lapsiperheille suunnattu maatilakeskus, josta löytyi kotieläimiä, vihanneskauppa, ravintoloita, leikkialueita, pomppulinna, trampoliineja ja karuselli. Lisäksi siellä olisi ollut mahdollisuus osallistua lintunäytöksiin, heittokalastaa, frisbeegolfata ja poimia marjoja. Lapset kutsui paikkaa kuitenkin maissipelloksi eikä syyttä suotta, sillä Milletsin suosituin nähtävyys oli ehdottomasti maze eli maissipeltoon raivattu labyrintti.

Labyrinttejä oli kolmea kokoa, mini, midi ja large. Minissä lapset sai etsiä sellaisia sormiväripisteitä ja midissä kerättiin leimoja. Isoimmassa labyrintissä vuorostaan pyöritettiin pyörää, jonka osoittama kuva piti piirtää sisäänkäynnillä annettuihin vihkosiin. Vähän hirvitti, että hävitän lapset tuonne peltoon, mutta kyllä ne taas osasi yllättää ja pysytellä nätisti lähettyvillä. 

Aurinko porotti taas tosi kuumasti, joten ei jaksettu harhailla labyrinteissa paria tuntia kauempaa. Sen sijaan tutustuttiin muuhun aktiviteettitarjontaan, johon lukeutui muun muassa Woodland Walkway of Illusions, joka oli sellainen lyhyt metsäreitti, jonka varrella oli kuvia optisista illuusioista. Lisäksi siellä oli vääristäviä peilejä lasten hauskutukseksi.

Neljän jälkeen lähdettiin etsimään pysäkkiä ja säätämiseksihän se taas meni. Google Maps petti, ja lähipysäkin paljastuttua olemattomaksi meidän piti hiki hatussa juosta puoli kilometriä tien piennarta seuraavalle, jonka näkemisen jälkeen tuli kyllä huokaistua aika syvään helpotuksesta. Oon itse tosi täsmällinen ihminen, mutta lasten kanssa pitää tunnetusti aina osata arvioida ajan kulkua vähän eri tavalla, mikä aiheuttaa välillä ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Onneksi lapset ymmärsi tilanteen, jolloin saatiin ruoka ajoissa tulille ja ehdin istahtaa hetkeksi lepäämäänkin ennen kuin host-vanhemmat tuli kotiin. Huomenna ei kyllä lähdetä Abingdonin ulkouimalaa kauemmas.

Isän ja äidin kysyessä oliko lapsilla ollut hauskaa, ne sanoi yhteen ääneen, että oli, mikä teki kaiken hikoilun ja aikataulujen kanssa hermoilun sen arvoiseksi. Ja oli mulla itsellänikin kieltämättä taas pääosin tosi tosi kiva päivä.

I went out in the rain suddenly everything changed, they're spreading blankets on the beach.

En ole nyt taas pariin päivään kirjoitellut, kun oon ollut menossa aika lailla 24/7. Teen siis tällä hetkellä 9-tuntista päivää perus kuuden tunnin sijaan, kun lapset on kesälaitumilla. Vaikka oonkin ollut tytön ja pojan kanssa paljon enemmän, ihmeen sujuvasti meillä on silti edelleen mennyt. Aika usein tulee oikeastaan tunne, onko tämä nyt työtä ollenkaan, kun vietetään vaan päivät pitkät uima-altailla ja leikkipuistoissa.

Lähdin matkaan asenteella, että työntekoon sinne pääasiassa mennään eikä millekään huviretkelle. Ja se ehkä kannatti, kun nämä au pairiuden lukuisat hyvät puolet päässeet tällä tavalla iloisesti yllättämään. Musta on kiva päästä olemaan enemmän lasten kanssa enkä, yllättävää kyllä, ole kaipaillut juuri omaa aikaakaan, jota mulla ei nyt kauheasti ole ollut.

Viime viikolla sulkeuduin lähes joka ilta tänne omaan valtakuntaani, koska tunsin itseni edelleen liian ylimääräiseksi (enkä voinut vastustaa internetin kutsua krrhm). Nyt oon kuitenkin ollut enemmän mukana hostien iltariennoissakin. Maanantaina lähdin mielelläni vielä illallisen jälkeen koko perheen kanssa kauppareissulle. Käytiin parissa urheilukaupassa ja hankittiin meille kaikille eri väriset UV-suojatut T-paidat pian koittavaa Kyproksen reissua varten. 

Alkutunnustelun jälkeen oon alkanut myös pikku hiljaa komentamaan tyttöä ja poikaa jämäkämmin. Mun suurimpia heikkouksia lasten kanssa on ollut auktoriteettina toimimisen alkeellisuus, mutta nyt oon uskaltanut olla näille myös vähemmän myötäilevä. Aurinkorasvaa on ollut pakko laittaa ja päivässä ei ole saanut kuin enintään yhden jäätelön. Eikä lapset tästä huolimatta vieläkään vihaa mua, jee.

Eilen lähdin heti vanhempien saavuttua kotiin vielä Oxfordiin istumaan iltaa Francescan kanssa. Sillä oli pitkä lista pubeja, joista päädyttiin lopulta yhteen, jonka nimi oli Eagle And Child. Se oli oikein mukavan oloinen paikka ja jostain syystä täynnä amerikkalaisia. Oisko se ollut tuo kotka pubin nimessä sitten.

Ihmiset oli taas tosi kohteliaita. Yksi isompi seurue alkoi pelata jotain rahapeliä, johon tuli jatkuvasti lisää osanottajia, jolloin tarjouduttiin Francescan kanssa siirtymään joka kerta vähän syrjemmälle. Aina meille kuitenkin etsittiin uusi pöytä ja yritettiin ostaa korvaukseksi vielä jotkut juomatkin, mistä kuitenkin kohteliaasti kieltäydyttiin. Ne itse juomat ei itse asiassa olleet niin mun makuun, kun oon enemmän cocktail kind of girl. Muutenkin tää Englannin pubikulttuuri on mulle vielä aika vieras, ja olin ihan ällikällä lyöty, kun missään vaiheessa ei kyselty papereita, vaikka näytän 13-vuotiaalta. Mukava ilta oli joka tapauksessa, ja oon kyllä onnekas kun hostit antaa huidella keskellä viikkoakin, vaikka ihan säädylliseen aikaan ja kunnossa kotiin palasinkin.

Tänään tuli ensimmäinen kirje Suomesta, joka ei sisältänyt laskuja. Äiti oli lähettänyt mulle "muutaman" reseptin, kun ainoat oma-aloitteiset yhteydenotot sinne päin on olleet lähinnä varmistelua siitä, miten jauheliha kannattaa maustaa. Koti-ikävä ei siis ole iskenyt kertaakaan, päinvastoin. 

Tänä iltana oli myös vihdoin aikaa kirjoitella hostien kanssa virallinen sopimus näistä au pair -järjestelyistä. Oon jo perheen kolmas au pair, mutta kumpikaan edellisistä tytöistä ei ole kirjallista sopimusta vaatinut. Itse halusin sen kuitenkin varmuuden vuoksi tehdä, mihin nämä onneksi suostui oikopäätä. Samalla tuli myös lyötyä lukkoon se, että viivyn täällä tosiaan koko vuoden aina kesään 2015 saakka!

Hostisä itse asiassa houkutteli mua jo jäämään toiseksikin vuodeksi, ja jos siihen tosiaan tulee mahdollisuus ja oon jatkossakin yhtä tyytyväinen elämääni täällä, en kyllä mieti kahdesti. Pääsykokeisiin pänttääminen ja tentit tuntuu tällä hetkellä kuuluvan johonkin ihan toiseen ulottuvuuteen. Sellaiseen, joka tuo mukanaan taas sen kaiken stressin ja epävarmuuden. Tää huolettomuus, joka mut on täällä ollessani vallannut, on ollut aika valloittava. Ja vitsit, että odotan jo huomista, kun oon viemässä lapset yhdelle farmille! Englantilainen maaseutu, ah.

This could really be a good life, a good, good life.

Eilen oli mun ensimmäinen varsinainen vapaapäivä täällä, ja lähdin heti kahdeksan jälkeen bussilla kohti Oxfordia. Oltiin Francescan kanssa sovittu tapaavamme vasta yhdeltätoista, mutta halusin sitä ennen käydä palauttamassa pari vaatetta.

Sää oli ensimmäistä kertaa sellainen, kuin olin odottanut sään täällä olevan, eli sateisen harmaa. Vähitellen (piti muuten googlata, mikä on gradually suomeksi) taivas kuitenkin kirkastui, ja iltapäivällä aurinko paistoi taas täydeltä terältä. Englanti on kyllä tehnyt parhaansa luodakseen mahdollisimman hyvän ensivaikutelman itsestään. 

Oxford eroaa Abingdonista siinä mielessä, että siellä tapahtuu huomattavasti enemmän. Myöhemmin tuona päivänä nähtiin tanssijoita viikinkipäähineissä ja muusikoita kaduilla oli jo aikaisin aamusta. Mieleen jäi erityisesti yksi, joka soitti kitaraa ja lauloi melankolista coveria Mr. Brightsidesta. Se sopi jotenkin täydellisesti aamuväsymykseen ja sadekuuron lannistamaan mielentilaan.

Tavattiin Francescan kanssa Christ Church Collegen sisäänkäynnillä, jossa selvisikin, että se oli tänään suljettu hallin romahtaneen katon takia. Just meidän tuuria. No, lähdettiin sitten tsekkaamaan Bridge of Sighs.

Sen jälkeen mentiin lounaalle Turf Taverniin, joka on Oxfordin kuuluisimpia pubeja. Vaikka paikka onkin ihan keskustassa, se on aika hyvin piilotettu. Sinne kuljettiin St Helens Passagen kautta, joka oli sellainen tosi kapea kuja. Alkuperäisesti sitä on ilmeisesti kutsuttu Hell's Passageksi, mutta ei se nyt niin kauhea sentään ollut.

Pitkään epätoivon partaalla emmittyäni (kärsin kroonisesta valinnanvaikeudesta ruuan suhteen, näkisittepä mut ruokakaupassakin...) päädyin sitten tilaamaan vaan jälkiruuan. Täytyy kyllä sanoa, ettei ollut mikään maailmanmullistava makuelämys, vaikka ihan hyvää olikin.

Syötyämme jatkettiin keskustassa pyörimistä. Ja olihan se nyt pakko yksi kuva punaisen puhelinkopin kanssa napata.

Tässä vanha Bodleian Library.

Käytiin myös pikaisesti yllä olevassa kuvassa oikealla näkyvässä University Church of St Mary the Virginissä. Sisäänpääsy oli ilmainen, mutta tuonne torniin olisi saanut kiivetä maksua vastaan. Francesca ei ole oikein korkeitten paikkojen ystävä, joten pitää joku kerta itsekseni liikkeellä ollessa kavuta sinnekin.

Olisin halunnut käydä Exeter Collegessa (true Tolkien-fanit ymmärtää), mutta eikös siellä ollut jotkut häät menossa.

Mietittiin sitten mitä tehtäisiin ja muistin, että jossain päin Oxfordiahan on Blackwell's Bookshop.

Löydettiin se pienellä Google Mapseilulla, ja sain ostettua itselleni pari pokkaria. Ollaan menossa host-perheen kanssa 10 päivän lomalle Kyprokselle (!!!) ensi kuussa, joten matkalukeminen voi tulla tarpeeseen.

Kokeiltiin vielä onneamme muutaman muun yliopiston suhteen, mutta kaikkien ovilla tuntui olevan closed-kyltit. Tyydyttiin sitten ottamaan kuvia pihoista aitojen takaa. Tässä Jesus College.

Ja tässä Lincoln College.

Ihmisiä oli liikkeellä tosi paljon, tuntui melkein kuin olisin ollut taas Lontoon keskustassa, kun joutui koko ajan väistelemään turisteja.

Keksittiin käydä vielä Oxford Castlella, mutta ei menty sisälle, kun mulle iski piheys muistellessani tällä viikolla shoppailuun uponneita puntia. Vaikka päivä ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, oli taas ihan kiva viettää aikaa toisen au pairin kanssa. Ensi viikolla mulla tulee olemaan enemmän työtunteja, kun lapset on kesälomilla, mutta ehkäpä ehdin joku ilta Francescan kanssa happy hourille.

Kotiin palattuani vietinkin sitten koko loppuillan koneella yrittäen päästä kärryille kaikesta siitä, mitä internetissä on tällä viikolla tapahtunut. On mulla joka päivä ollut useampi tunti aikaa datailla, mutta kun oon tottunut olemaan koneella vähintään sen kuusi tuntia päivässä niin aika moni juttu on mennyt ohi.

Tässä vielä lauantain ostoksia. Oon haalinut täältä lähinnä neuleita, vaikka ulkona on joka päivä lähemmäs +30 astetta hellettä...

Tämä aamu alkoi meillä viikon hoidossa olevan tuttavaperheen Fudge-kanin häkin siivouksella. Hostit ei ole oikein eläinihmisiä, kun perheen isä on allergikko, mutta olisi niiden luullut edes sen verran kanien hoidosta ymmärtävän, että ei ne missään sadevettä lainehtivassa häkissä voi asua... Pidetään kania siis ulkona juurikin tuon isän allergian takia, ja koska häkissä ei ole kattoa sinne oli sitten yön aikana satanut reippaasti. Hostit oli aamulla lähtenyt kiireellä kaupungille, ja löysin herättyäni kanin hytisemästä litimärän häkkinsä ainoassa vähän kuivemmassa nurkassa. Ehkä on ihan hyvä, ettei näillä ole kultakaloja kummempia lemmikkejä... Mutta tällä hetkellä Fudgella kaikki hyvin, vaihdoin sille kuivat heinät, kyhäsin sadesuojan muovipusseista ja hain voikukan lehtiä puistosta.

Loppupäivän suunnittelin ensi viikon ruokalistaa, väsäsin taas yllä näkyviä rannekoruja tytön kanssa ja skypettelin äidille, kun se välttämättä halusi.

Ensimmäinen kokonainen viikko täällä alkaa olla lopuillaan, ja oon kyllä itsekin yllättänyt miten paljon oon saanut aikaan. Abingdon ja Oxfordin keskusta on tullut jo aika lailla tutuksi, oon saanut uuden kaverin, osaan jo käyttää kaasuhellaa ja suihkuakin melkein, tunnen host-perheen päivä päivältä paremmin ja mun englannin ymmärrys on parantunut huimasti!