How lucky I am to have something that makes saying goodbye so hard.

Päivät Suomessa hupenee hyvää vauhtia, mutta eilen ehdittiin käydä vielä kavereiden kanssa piknikillä rannalla. En tietenkään tajunnut ottaa kuvaa eväistä, joten joudutte nyt vaan luottamaan mun sanaan siitä, että sitä ruokaa oli niin paljon, ettei edes meidän porukka saanut kaikkea tuhotuksi. 

Piknikin jälkeen suunnattiin ydinjengiläisten kanssa parille geokätkölle. Yhden lähistöllä oli tällaisia kivoja pikku vuohia, joita pysähdyttiin syöttämään ja rapsuttamaan. Oli tuolla joku kalkkuna-aitauskin, mutta ne ei olleet yhtä fotogeenisiä otuksia.

Kätköilyt jäi lopulta yhteen löytöön, kun ei ollut fiilistä tonkia hämähäkinseittien verhoamia sillanalusia ilman käsineitä. 

Sen sijaan päädyttiin istuskelemaan laiturille Pielisen varteen. Vaikka Joensuu onkin alkanut tuntua liian tutulta ja turvalliselta rauhattomalle seikkailijaminälleni, niin tieto siitä, etten enää kauan pyöräile tän kaupungin katuja yrittää kovasti saada mut näkemään sen vaaleanpunaisten lasien läpi. Olin kovasti tsempannut itseäni, ettei tämäkin ilta päättyisi meikit poskilla, mutta ehkä oon vaan toivoton herkistelijä, kun taas uhkasi hymy hyytyä ja tulla tippa linssiin.

Pari kaveria on vielä tulossa saattamaan mua asemalle ylihuomenna, mutta yhtä pitkäaikaista ystävää näin eilen viimeistä kertaa. Ollaan oltu samassa koulussa 12 vuotta, josta suurin osa samalla luokalla, ja tuntuu tosi oudolta ettei syksyllä kuljetakaan ensimmäisenä koulupäivänä yhtä matkaa lukiolle. Vielä oudompaa oli sanoa, että nähdään sitten joulukuussa.

I am leaving, this is starting to feel like it's right before my eyes and I can taste it, it's my sweet beginning.

Viime viikko meni lähinnä akkuja ladatessa (sekä omia että koneen, eilen datasin 15 tuntia hups). Lisäksi ravasin kirpparilla harva se päivä, kun tuli perinteisesti varattua paikka tänäkin kesänä. Huomenna mennään purkamaan, ja toivotaan, että tulee vähän lisää täytettä matkakassaan, vaikka aika kivasti siellä setelit jo kahiseekin. Yhden kaverin tupareissakin ehdin pyörähtää, ja niistä tuli kyllä omalta osaltani loppuillasta oikeat vuosisadan nyyhkybileet, kun tajuntaan iski, etten nää näitä ihmisiä oikeasti aika pitkään aikaan. Oon ollut myös astetta ahkerampi lenkkeilijä ja hionut kokkaustaitojani. Yksi niistä jutuista mitkä on mietityttänyt lähdössä eniten, on ollut juurikin tuo ruuanlaitto, johon host-perhe toivoisi mun osallistuvan. Oon aina ollut enemmän leipuri, mutta kevään aikana treenailin kaikki perus makaroonilaatikot, lihapullat ja perunamuusit, joten enää ei hirvitä niin paljon. 

Tänään hoitelin viimeisiä lähtövalmisteluja eli tilasin junaliput ja tein osoitteenmuutoksen. Lisäksi suursiivosin huonettani ja ahdoin kaikki päiväkirjat ja luonnoslehtiöt ainoaan lukolliseen kaappiini. Vaikka porukat ei olekaan mitään varsinaisia tonkijoita, ajatus siitä, että niillä on täysin estoton pääsy mun huoneeseen, kun oon poissa ahdistaa vähän. Pitää teipata hiuksia kaikkiin kaappien ovien väliin, että voin tarkistaa onko ne kunnioittaneet mun yksityisyyttä ja ollut aukomatta niitä. Matkalaukunkin pakkaamisessa yritin edistyä. Se on ollut pullollaan vaatteita jo viikon ja olen hammasta purren yrittänyt sieltä aina jotain karsia. Kyllä se kiinni menee, mutta ei sinne mitään muuta kuin noita rättejä mahdu...

Tällä hetkellä fiilikset on sellaiset innostuneen odottavaisen kauhistuneet. Eniten jännittää oma jaksaminen ja tietysti se, miten tulen toimeen perheen kanssa sekä löydänkö yhtään samanhenkistä seuraa. Ja tuliaiset, mitä ihmettä keksisin? 

No, onhan tässä vielä kolme päivää aikaa pohdiskella.  

Back then we’d sleep until the afternoon, then we’d just get up and go outside, open a window, let the breeze blow in, forget everything.

Ajattelin kirjoitella jotain viime viikonlopusta, jolloin treffattiin muutaman kaverin kanssa sleepoverin merkeissä. Vaatekaapin ja kissojen lisäksi tulen varmaan kaipaamaan eniten näitä tyyppejä, joten oli tärkeää päästä viettämään viimeisiä iltoja tällä kokoonpanolla. Suunnattiin ensin porukalla kauppaan, josta haalittiin mukaamme jos jonkinlaista grilliherkkuja.

Ostoksilta selvittyämme alettiin sitten kokkailla. Itse osallistuin lähinnä vartaiden valmistukseen, kun se vastasi parhaiten omien kokkaustaitojen tasoa.

Tehtiin myös pekoniin käärittyjä herkkusieniä, jotka oli kyllä jännän makuisia. Mutta tulipahan maistettua jotain uutta! Grillailuissa kesti kyllä kauan, kun meidän sähkögrilli ei ollutkaan ihan sieltä tehokkaimmasta päästä. Eikä kyllä ollut mikään grillaussääkään, mulla oli niin kylmä, että jouduin kääriytymään fleecehuopaan. Vaan oli se katetun pöydän näkeminen palkitsevaa.

Jälkiruoaksi syötiin vielä yhden ystävistäni leipoma legendaarinen naku kääretorttu (nimi tulee luonnollisesti siitä, kun siinä ei ole kuoria). Ja oli kyllä varmaan paras, mitä on syöty! Ruokailujen jälkeen kaiveltiin meidän DVD-varastoja, ja päädyttiin tarkan harkinnan jälkeen katsomaan Shrek 3. Suomidubbausten äänet aiheutti vähän outoja tuntemuksia ja kaikilla meni enemmän tai vähemmän jotakin ohi, mutta olihan se viihdyttävä katseluelämys. Loppuilta kuluikin sitten rattoisasti korttitemppujen ja Trivial Pursuitin parissa. Itse en olisi malttanut mennä pehkuihin ollenkaan, mutta olin sitten kuitenkin armollinen emäntä ja päästin vieraani nukkumaan aamuneljän aikoihin.

Seuraavana päivänä ei vieläkään oltu saatu toisistamme tarpeeksi, vaan suunnattiin heräiltyämme kirpputorin kautta kaupungille. Heittäydyin anteliaaksi ja tarjosin kaikille jäätelöt, jotka syötiin torin laidalla jotain siellä esitettyjä itkuvirsiä kuunnellen. Sen jälkeen kierreltiin vielä vähän kauppoja, ja pääsin tekemään make up haulia au pair -aikoja varten. Monet kehottaa ostamaan suurimman osan kauneustuotteista paikan päältä, mutta mä halusin mieluummin hamstrata luottotuotteet varastoon. Katsotaan pitääkö niitä käydä jossain välissä hamstraamassa lisää vai löydänkö paikan päältä uudet luottotuotteet, joita tulen sitten Suomen päässä myöhemmin kaipailemaan. Lisäksi pysähdyttiin järjestelemään erittäin epämääräisessä kasassa olleet Filmtownin myyntileffat siisteihin riveihin, mikä varmaan kertoo jotain meidän järjenjuoksusta. No vois sitä hullumminkin vapaa-aikansa viettää.