Toukokuun puolessa välissä oli aika startata kesälomat ja suunnata reiluksi viikoksi Brittilään. Viime elokuun vietin pohjois-Englannissa, joten tällä kertaa suuntasin vaihtelun vuoksi etelään, Cornwallin kreivikuntaan. Teknisesti Iso-Britannian läntisimmän kärjen muodostava Cornwall on osa Englantia, mutta paikan alkuperäisasukkaita ei pidä mennä sanomaan englantilaisiksi, vaan he ovat Cornish people. Cornwall muistuttaakin enemmän ihan omaa pikku maataan Atlannin rannalla, jolla on rikas historia, oma lippu (musta valkoisellla ristillä, tuo itselleni mieleen merirosvolipun!), oma kelttiläinen kieli Kernewek tai tutummin korni (valitettavasti kuoleva sellainen), oma juhlapäivä (Pyhän Piranin päivä) ja omat perinneruoat (mm. cornish pasty, cream tea).
Vierailin Cornwallissa ensimmäistä kertaa helmikuussa 2015, jolloin se oli hyytävän kylmä, pääosin harmaa ja uinui hiljaisena talviuntaan. Kesäisin Cornwall on kuitenkin täysi vastakohta, oikea summer capital of England - toisinaan läkähdyttävänkin kuuma, kukoistavien puutarhojen ja luonnonkukkien värittämä sekä täynnä rannikkoelämästä nauttivia turisteja ja surffaajia. Turismi onkin keskeinen elinkeino Cornwallissa, jolla tekee leipänsä joka viides paikassa pysyvästi asuva.
Toukokuu osoittautui siinä mielessä osuvaksi ajankohdaksi vierailulle, ettei turistikausi ollut vielä kuumimmillaan, mutta pikkukylät olivat avanneet putiikkiensa ovet, paikallisbussit operoivat säännöllisesti, luonto kukoisti ja sää oli mitä mainioin. Yhdeksän päivän reissulleni mahtui ainoastaan kaksi pilvistä päivää, joista toinen oli puhtaasti matkustamiseen uponnut Suomeen paluupäivä. Muuten sain nauttia täydeltä terältä paistaneesta auringosta, jonka iholle jättämiltä jäljiltä en tänäkään vuonna onnistunut aurinkorasvauksesta huolimatta täysin välttymään.
Yövyin lomani aikana yhteensä neljässä eri paikassa, mikä mahdollisti useamman eri alueen haltuunoton. Ensimmäiseksi kohteekseni valikoitui St Austell, jonne oli sekä suora juna- että bussiyhteys Lontoosta. Lentomatkani sujui viihtyisästi syliin levinnyttä jogurtin granolasäiliötä ja pari penkkiriviä takanapäin parkunutta vauvaa lukuun ottamatta. Myöhemmin kohtasin eräässä Cornwallin paikallisbussissa vauvan, joka ei ollut millänsäkään vaunujen kipatessa tämän päälaelleen auton tehdessä äkkijarrutuksen. Ilmeisesti Cornish babies ovat cool as a cucumber.
Heathrowin päässä jouduin odottelemaan yhden ekstratunnin bussia, joka piti vaihtaa toiseen alkuperäisen vikaannuttua. Tämä ei kuitenkaan iloista jälleennäkemistä lannistanut, eikä tieto siitäkään, että bussissa istuttaisiin seuraavat kuusi tuntia. Ensimmäiseen tuntiin en edes malttanut syventyä kirjaani, vaan tuijottelin vaaleanpunaiset lasit silmillä motarilla ohivilahtelevia tienviittoja, rekkoja ja postiautoja.
Iltaseitsemän pintaan saavuin lähes 15 tuntia matkustettuani päämäärääni St Austelliin, jossa yövyin perinteisessä bed & breakfast -majoituksessa. Paikan omistaja otti minut lämpimästi vastaan, minkä jälkeen jaksoin vielä pitkästä päivästä huolimatta lähteä pienelle iltakävelylle ja illalliselle. St Austell on noin 20 000 asukkaallaan yksi Cornwallin isoimmista kaupungeista. Mitään kovin kummoisia nähtävyyksiä paikasta ei löydy, ja itsellenikin se toimi ennemmin porttina lähikyliin ja kävelyreiteille. Ilmeisesti kaupungista on käytetty vitsikkäästi niinkin kurjaa nimitystä kuin Saint Awful, mutta ei se nyt niin kamala ollut.
Kauppakadun perusteella olisin voinut olla missä tahansa pienen mittakaavan brittikaupungissa, kiitos ketjuliikkeiden, mutta läheltä juna-asemaa löytyi rauhaisa puistokaunokainen, jossa pääsin kuuntelemaan kyyhkyn kujerrusta. Siinä on kaksikerroksisen bussin kolinan ohella toinen mielessäni niin vahvasti Enkkuihin yhdistyvä äänimaailma, että ei voinut kuin kaihoisa hymy huulilla nostalgisoida. Jopa puiston laitoja reunustavat hautakivirivit onnistuivat kohottamaan mielialaa täydentämällä estetiikkaani, eivätkä suinkaan synkistäneet.
Yksi asia, mistä St Austell tunnetaan, on sen olutpanimo, jonka uutta tuotantoa pääsin siemailemaan White Hart -hotellilla nauttimallani illallisella. Matkani aikana törmäsin yhtenään St Austellin oluet mainospuheinaan mainitsemiin pubeihin, ja asiaan jälkikäteen perehtyessäni sain tietää, että kyseessä on myös pubiketju, johon kuuluu 180 pubia eri puolilla Englantia, pääasiassa Cornwallin alueella. Oman maistelukokemukseni perusteella St Austell ales ovat ihan tasokasta tavaraa.
Seuraavana aamuna pääsin nauttimaan runsaan full Cornish breakfastin (englantilaisesta aamiaisesta poiketen tämä sisälsi lisänä Hog's Puddingin, joka oli jälkiruokaan viittaavasta nimestään huolimatta makkara). Samalla kun hörpin teetä söpöstä neulotulla lämmittimellä verhotusta kannusta sain tutustua hurmaavaan Merlin-saksanpaimenkoiraan ja taivastella yhdessä B&B-emäntäni kanssa sitä, miten hänen saksalaiset vieraansa onnistuivat jo toista aamua peräkkäin laukaisemaan palohälytyksen hiustenkuivaimella.
Energiavarastot täytettyäni lampsin vaellusbootseissani lähimmälle bussipysäkille, jossa sain huomata, että suunnittelemani vuoron kohdalla luki taulussa cancelled. Tästä olisi varmaan jo voinut ounastella, että bussilla paikasta toiseen liikkumisessa saattoi piillä omat haasteensa, mutta yllätyin silti, miten pahasti paikallisliikenteen aikataulut saattoivat jätättää. Pisin viivästys taisi olla 45 minuuttia. Suvereenina suunnittelijana olin etukäteen suunnilleen minuuttiaikatauluttanut päiväni, mutta ehkä oli lomailun kannalta ihan hyväkin, että aikatauluista joutui pakostakin joustamaan.
Ostin reissuni ajaksi seitsemän päivän bussilipun, jolla pääsin matkustamaan lähes kaikilla Cornwallia liikennöivillä linja-autoilla. Lysti kustansi huimat 20 puntaa, mihin nähden pikku viivästelyt eivät paljon lomalaista painaneet. Tosiasiassa ne olivat varsin ymmärrettäviä, sillä suuri osa reiteistä kulki huonokuntoisia, kapeita ja korkeiden pensasaitojen reunustamia mutkittelevia maalaisteitä, joilla eteneminen tuntui välillä aika hazardilta. Suomen teihin tottuneena tuskin lakkaan koskaan hämmästelemästä sitä, millaisilla syrjäkylillä ja -kujilla Briteissä saattaa yllättäen massiiviseen double-deckeriin törmätä.
Onneksi reilun puolen tunnin sisään saapui toinen bussi, jolla jyristelin viiden kilometrin matkan Pentewan-nimiseen, St Austell -joen suulla sijainneeseen merenrantakylään (St Austellissa en kyllä nähnyt jälkeäkään vedestä, että tiedä sitten missä tämä joki siellä virtasi). Pentewanin korninkielinen nimi Bentewyn tarkoittaakin vapaasti suomennettuna säkenöivän virran vierustaa. Heti ensitöikseni piipahdin rannalla kohtaamassa meren silmästä silmään. Rantaviivaa Cornwallissa riittää yhteensä silmiä hivelevät 700 kilometriä, joiden varrelle mahtuu 300 muutakin biitsiä.
Yksi mun must to do -juttuja tälle reissulle oli päästä tallustelemaan jokunen pätkä koko Cornwallin rannikkoa kiertävää, 1000 kilometrin mittaista South West Coast Path -kävelyreittiä. Kyseessä on Englannin pisin National Trail, johon pituutensa lisäksi haastetta tuovat lukuisat jyrkät nousut ja laskut. Voin tunnustaa polun brutaaliuden yllättäneen sen verran, että etukäteen suunnitellut patikat jäivät loppupeleissä aika paljon aiottua lyhyemmiksi. Ensimmäisenä päivänäni kävelin noin kahdeksan kilometrin matkan Pentewanista isompaan satamakylään Charlestowniin, johon minulta upposi muistaakseni lähemmäs neljä tuntia (toki matkan varrella saattoi olla myös "muutama" photo stop).
Toinen pitkäaikaisista unelmistani on ollut nähdä eri puolilla Britanniaa keväisin kukkivien englanninsinililjojen täyttämä metsä. Aiemmin olen törmännyt lähinnä yksittäisiin Bluebells-ryppäisiin, mutta tällä reissulla pääsin ihailemaan sinililjoja sieluni kyllyydestä! Jostain Pentewanin ja Trenarrenin välimaastosta löysin notkelman, joka viimein toteutti siniset haaveeni. Sinililjojen ohella paikka tarjoili valkosipulin tuoksua, joka oli miellyttävämpi aistimus kuin miltä se kirjoitettuna kuulostaa. Karhunlaukka alias villi valkosipuli oli sinililjan ohella toinen keväisin kukassaan oleva sipulikasvi, johon tuli Cornwallissa törmättyä. Kaiken kaikkiaan Cornwallista voi bongata yli 385 eri kasvilajia, kiitos suhteellisen leudon meri-ilmaston.
Mikäli luonnonkasveista ei saa vielä tarpeekseen, riittää Cornwallissa puutarhoja, joista löytyy eksoottisempaa nähtävää. Tunnetuimpia näistä lienevät tämän vuosisadan alussa perustettu Eden Project massiivisine kasvihuoneineen ja ensimmäisen maailmansodan aikana vuosikymmeniksi kadotettu, mutta sittemmin vierailukuntoon palautettu Lost Gardens of Heligan. Molemmat edellä mainituista sijaitsevat suht lähellä St Austellia, mutta turistirysiä karttaakseni valitsin omaksi puutarhakohteekseni ei-niin-tunnetun Pinetum Gardensin, jonne suuntasin Charlestowniin hikoiltuani.
Siinä missä Eden Projectin kiertämiseen kehotetaan varaamaan ainakin neljä tuntia, on Pinetum Gardens helpompi ottaa haltuun. Itselleni puolisentoista tuntia riitti varsin hyvin koko puutarhan näkemiseen rauhallisella käyskentelytahdilla. Parhaiten mieleen jäivät paikan nykyisen omistajan, Chang Lin, mukanaan tuomat itämaiset tuulahdukset sekä nimikkopuutarha Pinetum ja sen lukuisat eri havupuuilmestykset. Tiesittekö muuten, että männyt tuottavat erityisen paljon fytonsideina tunnettuja haihtuvia öljyjä, jotka voivat lievittää stressiä ja parantaa tarkkaavaisuutta sekä vastustuskykyä? Itse en tiennyt ennen vierailuani Pinetumiin, jossa neuvottiin ottamaan vähintään 10 minuutin metsäkylpy juuri edellä mainitusta syystä.
Päiväni viimeiseksi kohteeksi valikoitui pittoreski Foweyn kylä, jonne saavuin bussilla jalkoja loppureissuun säästääkseni. Nimi Fowey (jonka paikalliset lausuvat Foy) tarkoittaa pyökkipuita, joita voi nähdä Foweyn kohdalla mereen laskevan, kauempaa sisämaasta alkunsa saavan Fowey-joen rantapenkereillä. Muiden cornwallilaisten satamakaupunkien tapaan myös Foweyn historiaan mahtuu kaupankäyntiä, sotalaivastoja ja merirosvoja. Tänä päivänä satamatoiminnan ohella merkittävin tulonlähde on turismi, joka tuottaa alueelle vuosittain arviolta 14 miljoona puntaa.
Foweyssa oli ketjuliikkeiden sijaan ilahduttava määrä itsenäisiä kahviloita ja pikkuputiikkeja, joista haluan erikseen mainita erään kirjakaupan, joka näkyy ylemmässä kuvassa vasemmalla. Perustin aiemmin tänä vuonna hetken mielijohteesta kirjoihin keskittyvän Instagram-tilin (kirjakirjo, cheeky self-promo), ja sitä ajatellen halusin tällä reissulla ehdottomasti vierailla myös parissa itsenäisessä kirjakaupassa. Suomessa näihin ei juuri törmää, mutta Briteistä independent book shopeja löytyy kuin etanoita sateella. Foweyssa pääsin vierailemaan Shrew Books (ei sentään Screw Books) -kirjakaupassa, jonka valikoimista kotiutin (hyi, mikä bloggaajasana) kaksi pokkaria.
Artesaanilahjoja, kirjoja ja leivonnaisia myyvien paikkojen ohella Foweysta löytyy useampi taidegalleria ja -studio (mitä en ihmettele, koska ketäpä paikan maalauksellisuus ei inspiroisi) sekä akvaario. Itse ihastuin eniten noin 20 minuutin kävelymatkan päässä keskustan vilinästä sijainneeseen Readymoney Cove -poukamaan. Voisin kuvitella, että myös tällä paikalla ja sen uimarannalla käy kesäisin aika hulina. Toukukuisena iltana Readymoney Cover oli vielä verrattain seesteinen lukuun ottamatta muutamaa lapsiperhettä ja pariskuntaa vedessä leikkivine koirineen. Jo itse matka Readymoney Coveen tarjoili jatkuvia photo stoppeja vastarannan hulppeista taloista, linnasta sekä ulapalla seilaavista aluksista.
Vierailuni aikaan ei onneksi ollut nousuvesi, joten saatoin kavuta rannan kautta lahden vastakkaiselle rinteelle. Sieltä löysin 1500-luvulla rakennetun St Catherine's -linnan murenevat rakenteet ja tykin paikat. Olemassa olonsa aikana linna on kokenut useamman raunioitumisen ja uudelleenrakentamisen vaiheen sotien välissä. Vielä toisen maailmansodan aikana se oli osa Foweyn sataman puolustusta, mutta viimeiset 70 vuotta se on saanut jälleen rehevöityä rauhassa.
Linnalta olisin halunnut jatkaa vielä Gribbin Head Daymarkille, jonka on nimensä mukaan tarkoitus auttaa laivoja navigoimaan tiensä Foweyn satamaan tai St Austellin lahdelle päiväsaikaan. 26 metriä korkea, huomiota herättävä punavalkoinen merkkipaalu on avoinna yleisölle tiettyinä päivinä vuodesta, jotka eivät joka tapauksessa olisi sattuneet omalle visiitilleni. Ajan puutteessa Gribbin Head jäi tällä erää tutkimattomaksi maaperäksi, mutta koska Fowey nousi ehdottomaksi suosikikseni kaikista kylistä ja kaupungeista, joissa ehdin lomani aikana vierailla, saatan kuka ties palata jatkamaan löytöretkeäni tulevaisuudessa.
Mutta nyt päätän ensimmäisen osan uusimmasta reissureportaasistani yllä näkyvään bussipysäkkinäkymään, jota verkkokalvoille vangitessa kelpasi odotella St Austelliin palaavaa bussia, joka oli, yllätys yllätys, myöhässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti