Toissapostauksessa mainitsin käyneeni alkuvuodesta lähtien läpi vanhoja blogikirjoituksiani. Eilen saavutin tämän julkaisun (clickety click) helmikuulta 2016, jossa esittelin ensimmäistä vuokrakotiani. Näin reilut seitsemän vuotta myöhemmin asun edelleen samojen seinien sisällä. Välillä muovilattia, parvekkeen ja astianpesukoneen puuttuminen sekä neliöiden rajallisuus kyllästyttävät, mutta edullinen vuokra, itsestään ilmoittelemattomat naapurit, ikkunan takana huojuvat ikikuuset sekä paikan tuttuus pitävät aloillaan.
Suhtautumiseni pikku kotiini lähentelee sentimentaalisuutta. Se on nähnyt paljon, viikkokausia opiskelua, sadat tiskivuoret ja kauppakassit, kolme kuluttavaa unettomuusjaksoa, ensimmäisen seurustelukumppanini, sali-minäni nousun, baari-minäni nousun ja laskun, korona-ajan kotoilut, yli kymmenet kotiavainten unohdukset ja kahdet ammattiin valmistumiset. Lattiamopin ja pesuämpärin se olisi voinut nähdä vähän useamminkin...
Vuosien mittaan olen tehnyt kotiini pieniä upgreidauksia. Yhtenä kesänä olin niinkin hurja remonttireiska, että toin retrot puunväriset listat tähän päivään maalaamalla ne valkoisiksi. Sohvaani ja kirjahyllyäni en tosin saanut tuolloin omin avuin siirrettyä, joten niiden taakse piiloituvien osuuksien viimeistely jäänee päiviin, joina tämän asunnon joskus tavaroistani tyhjennän. Toistaiseksi jatkan kuitenkin elon merkkieni kaivertamista tämän 70-luvun kerrostalokeski-ikäisen pinnoille.
Ensimmäisen asunnon esittelypostaukseni innoittamana (oikeasti kauhistuin miten järkyttävästi olin verhojani pitänyt, ja miten hirveä vanha sohvapöytäni oli) halusin esitellä kotini uudelleen sellaisena, kuin se tänä päivänä näyttäytyy. Kylpy- ja vaatehuoneeni jäivät tällä kertaa kuvien ulkopuolelle, mutta niiden osalta en ole päätynyt paria uutta säilytysratkaisua kummempiin päivityksiin. Olkaa hyvä, ja tutustukaa siis yhdistettyyn olohuone-makuuhuoneeseeni ja keittiööni. Siivosin tänään enemmän näitä kuvia kuin itseäni varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti