Hyvää joulupäivän iltaa kaikille teille, jotka olette mun tapaan paenneet sukuanne sosiaaliseen mediaan! Ajattelin nyt smoothisti jatkaa tätä huhtikuussa aloittamaani reportaasia viime Englannin reissultani, kun kaiken perhejuhlinnan jälkeen sekin tuntuu ihan mieluisalta tehtävältä. Nää kuvat on tosiaan lojuneet valmiiksi muokattuina täällä sieltä keväästä lähtien, mutta tekstistä ei ole tullut valmista ei niin millään. Ja nythän sitä sitten hyvin irtoaakin näin reilu puoli vuotta itse tapahtumien jälkeen...
Mutta yritetään. Käsittelyssä tänään siis viides matkapäivä, joka kului Edalen kylään ja sen lähiympäristöön tutustuessa. Paikallisjunalla pääsi kätevästi mun majapaikkaa lähimmältä asemalta perille alle kymmenessä minuutissa.
Edale oli asukasluvultaan pienin, alle 400 asukkaan kylä, jossa tuli tällä reissulla käytyä. Alkujaan paikalla oli vain yksittäisiä karjapaimenten asumuksia, joista keskeisimmin sijainnut Grindsbrook Booth on nykyään kyläkeskus. Toinen kylän pubeista on myös Iso-Britannian ensimmäisen ja kuuluisimman vaellusreitin, Pennine Wayn, starttipiste.
Kävinkin jo ottamassa vähän ensimakua Pennine Waystä, kunnes paikallinen geokätkötraili ohjasi muille maille. Lampaat ja virkistävä tihkusade pitivät seuraa kätköjä loggaillessa.
Vaelluskengät pääsi tositoimiin polun muuttuessa paikoitellen mutavelliksi. Siitä syystä kuutisen kilometriä tuntuikin riittävän ihan mukavasti tälle päivämarssille. Kevyemmästä päivästä ei luultavasti ollut haittaa siinäkään mielessä, että mulla oli edellisenä iltana ollut vähän kipeä olo. Edalesta mökkiini kotiuduttuani vietinkin loppupäivän peiton alla pientä kuumetta potien.
Ja tän enempää mä en oikeasti enää muista. Olenko nyt ylpeä tästä postauksesta? En missään nimessä. Mutta olenko tyytyväinen, että sain sen vihdoin ulos? No totta hitossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti