sunnuntai 27. tammikuuta 2013

If i was a sculptor, but then again no, or girl who makes potions in a traveling show.

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 ASIAA MINUSTA

1. Pyörittelen usein vapaalla kädelläni yhtä hiussuortuvaa, jonka jälkeen se jää oudolle kiehkuralle. Kehitin tavan yrittäessäni lopettaa kynsien pureskelun, enkä pääse siitä enää eroon.
2. Nukun huonosti. Olen tavallisesti viimeinen, joka on hereillä ja ensimmäinen jalkeilla.
3. Olen välillä vähän kömpelö. Kaatelen laseja, törmäilen ovenkarmeihin ja lyön itseäni vahingossa.
4. En oikein osaa pyytää apua.
5. Stressaan typeristä asioista. Hermostun esimerkiksi, jos en tiedä tarkalleen missä pitäisi tavata, tai minne minun pitäisi palauttaa jokin lomake. Rakastan ihmisiä, jotka selittävät minulle kunnolla missä ja minne mennään.
6. Minulla on aina oltava kello ranteessani. Ahdistun, jos en näe kelloa.
7. En koskaan käytä muun värisiä kuin sukkia, kuin mustia.
8. Rakastan Royal-suklaata.
9. En ole koskaan nähnyt yhtäkään James Bond-leffaa.
10. Pelkään enemmän perhosia kuin hämähäkkejä.
11. Rakastan maita, joissa en ole koskaan käynyt ja ihmisiä, joita en ole koskaan tavannut.


KYSYMYKSET HAASTETULLE

1. Missäpäin Suomea asut?
Asun Joensuussa.

2. Millä eri kielillä osaat puhua? 
Suomen lisäksi puhun suhteellisen sujuvaa englantia, ujoa ruotsia ja hiukan latinaa.

3. Tykkäätkö enemmän joulusta vai synttäreistä?
Joulusta! Siinä on enemmän tunnelmaa kuin syntymäpäivissä, ja ikääntymiskriisin takia synttärit ei ole enää kivoja.

4. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? 
9.1.


5. Kumpi on sinulle läheisempi, äiti vai isä? 
Äiti.

6. Haluaisitko matkustaa ajassa eteenpäin ja nähdä tulevaisuutesi? 
En missään tapauksessa. Olen onnellinen, kun en tiedä mitä on tulossa.

7. Vihaatko salaa ketään? 
Ehkä, viha on aika vahva sana.

8. Mikä on lempikirjasi? 
TSH-trilogialla ja Pottereilla tulee aina olemaan kunniapaikka kirjahyllyssäni. En tule myöskään koskaan olemaan liian vanha lukemaan Lewis Carrollin Liisaa Ihmemaassa.


9. Oletko ollut koskaan hautajaisissa? 
En.

10. Entä häissä? 
En niissäkään.

11. Millä menet yleensä kouluun? 
Syksyisin ja keväisin jaksan pyöräillä muutaman kerran, mutta tavallisesti äiti heittää autolla koululle matkallaan töihin.

Haasteesta tällä kertaa kiitokset Janitalle! Olen tylsä, enkä laita tälläkään kertaa eteenpäin, kun aika moni on tämän kumminkin jo toteuttanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti