Tomorrow is the first blank page of a 365 page book, write a good one.

Vuosi vaihtuu ihan just, ja oon aikeissa rikkoa yhden blogiperinteistäni aka vuosikatsauksen julkaisemisen. Jotenkin 2016 on ollut vähän sellainen vuosi, ettei sitä näin jälkikäteen pysty tuttuun tapaan erittelemään. Ensimmäiset viisi kuukautta meni vähän ohi opiskelupaikan metsästystaktiikkaa hioessa, kesä kului terveysongelmien suossa rimpuillessa ja loppuvuoden nautin pitkästä aikaa niin väkevästi elämästä, ettei sitä tullut juuri edes dokumentoitua, vaikka kyseinen toiminta on yleensä mulle lähes pakkomielle. Tästä syystä jo ihan pelkkien julkaisukelpoisten kuvien löytäminen joka kuukaudelle tuottaisi harmaita hiuksia. Taidan siis tyytyä kertoilemaan vaan viime aikojen kuulumiset, kun nyt sain aikaiseksi rikkoa tän parin kuukauden blogihiljaisuuden.

Ensimmäinen syyslukukausi yliopistossa tuli päätökseensä aiemmin tässä kuussa, ja voi luoja kun mulla onkin jo ikävä opiskelujen pariin! Oon aina tiennyt, että yliopisto tulee jossain vaiheessa olemaan mun paikka, mutta en kyllä osannut odottaa, että sinne näin näppärästi soluttautuisin. Omalta mukavuusalueelta poistuminen alkuviikoilla palkittiin, ja jäätävästä ujoudestani huolimatta onnistuin löytämään huipun kaveriporukan, jonka kanssa juttu luistaa luennoilla ja ryhmätöitä pakertaessa välillä vähän turhankin liukkaasti... Tapahtumissa ravasin ahkerasti aina joululomaan asti, ja haalaritkin on olleet jo useamman kerran menossa mukana. Kaiken hauskanpidon keskellä oon jollakin ilveellä onnistunut pysyttelemään tavoittelemissani kurssiarvosanoissa ja jopa nukkumaan eli ei hullummin, etten sanoisi.

Tää ensimmäinen syksy on tietenkin ollut vähän tällaista totuttelua, ja oon ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mun lukkari on ollut aika väljä avoimessa yliopistossa aiemmin suorittamieni opintojen ansiosta. Oon siis saanut panostaa suhteellisen paljon sosiaalisten verkostojen kutomiseen, mikä vaatii multa joskus jopa enemmän energiaa kuin opiskelut. Nyt kun ne alkaa olla hyvällä mallilla opiskeluillekin jää toivottavasti taas enemmän aikaa, sillä kevätlukukausi tulee olemaan huomattavasti tiiviimpi. Mahdottomalta se ei kuitenkaan missään nimessä vaikuta, päinvastoin, odotan jo innolla vähän haastavampia ja enemmän tulevaisuuden työelämässäkin hyödyttäviä kursseja!

Paljon uutta sisältöä on korkeakouluopintojen aloitus siis mun elämään tuonut. Alkuvuoden alamäen jälkeen tuntuu erityisen kivalta aloittaa uusi vuosi tällaisissa merkeissä, ja näillä aineksilla uskonkin, että 2017 tulee tarjoamaan mulle paljon. Hyvää alkavaa vuotta kaikille tänne blogiin edelleen eksyville!

Mun pitäis olla lukemassa kemian tenttiin, mutta jotenkin houkutteli taas enemmän tulla päivittelemään viime aikojen sattumukset... Yliopistoelämää on nyt takana 1,5 kuukautta, ja ihan ylikivastihan se pyyhkii edelleen! Osaan nyt käyttää Merckin Indexiä, kalibroida pH-mittarin ja suomentaa ilmaisun 'neuritis nervi mediani'. Silti tuntuu, ettei itse opiskelut ole vieläkään päässeet kunnolla vauhtiin, mutta onpahan jäänyt enemmän aikaa erilaisissa opiskelijatapahtumissa ravaamiseen.

Pari viikkoa sitten istuttiin iltaa tuutoriryhmällä, josta onkin tässä vaiheessa tullut mukavan tiivis porukka. Iltamme jatkui Puikkarin Glow Partyihin, jotka alkoi varsin hohdokkaasti, mutta päättyi aika hämärästi. Viime viikolla olinkin jo vähällä jättää Beer Pong turnajaiset välistä, kun kampuksella koko syksyn riehunut kulkutauti näytti vihdoin tarttuneen muhunkin. Mutta ainahan sitä nyt yksille voi lähteä, kun liputkin oli jo kerran hankittu... No, eihän ne yhdet yksiin jäänyt, kuten arvata saattaa, mutta tulipa taas tutustuttua moneen uuteen ihmiseen! 

Viime torstaina suuntasin aamuvarhaisella kohti hesalaa ja Suomen farmasian opiskelijoitten vuoden kohokohtaa aka SFaon risteilyä! Sitä ennen ehdin approilla ensimmäistä kertaa Punavuoressa. Laivalla päästiin saman tien nauttimaan buffetin antimista, ja potkaisemaan kekkerit kunnolla käyntiin. Ylempien vuosikurssien opiskelijat oli vieläkin vähän liian pelottavia, mutta hyvin me fuksit löydettiin omiemme pariin, vaikka meillä raukoilla ei vielä ollutkaan haalareita helpottamassa tunnistusta. Oma iltani päättyi lopulta tuhkimotarinaan, kun hukkasin toisen kenkäni tanssilattialla joratessani, enkä kovasta yrityksestänikään huolimatta onnistunut saamaan sitä enää näköpiiriini. Ei se olisi omaa menoani hidastanut, mutta kaveri katsoi parhaaksi käydä laittamassa mut nukkumaan, ja ehkä ihan hyvä niin...  

Oon yleensä suhteellisen tarkka omaisuudestani viihteelläkin ollessani, joten aamulla olikin pienet kuumotukset päällä, kun sitä nykyihmisen parasta ystävää eli puhelinta ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Sen arvoitus päättyi kuitenkin lopulta onnellisesti luurin löydyttyä kaverin taskusta. Kengän kohtalo sen sijaan jäi mysteeriksi. Vaan olipahan hauska reissu, ja ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Nyt kaivelen oikeasti tuon luentomateriaalinivaskan esiin, ja ainakin esitän itselleni lukevani samalla kun tuijottelen tuleeko Suomelle tänäkään lauantaina miljonääriä. 

Ja mitäs sitä sitten tähän viikkoon? Koulussa on ollut niin kivaa, että ilmestyin yhtenä päivänä innokkaana paikalle tunnin etuajassa, ja tajusin virheeni vasta tyhjään luentosaliin ampaistuani... Labrahommat toi mukavaa vastapainoa luennoilla istuskeluun, ja torstaina päästiinkin jo titrailemaan aiemmin valmistamiamme liuoksia. Rikkihapot pysyi poissa sormilta ja silmiltä eli ei huono. Koulujen alettua musta on tullut vähitellen yhä laiskempi ja laiskempi ruuanlaittaja, mutta viime tiistaina saavutettiin ekvivalenttipiste, jossa päädyin kaivelemaan pakastimesta valmispinaattikeiton. Tätä kompensoidakseni tein kyllä sitten seuraavana päivänä jumalaista aura-pekoni pastaa uudella reseptillä. Tulin myös vihdoin testanneeksi kolmisen vuotta sitten saamani vohveliraudan, ja kyllähän tuo sen verran hyvin pelitti, että olisi sen voinut aiemminkin iskeä tulille.

Illat kului pH-laskuja värkätessä, keilaamassa ja ekoilla sitseillä. Jonotin viime viikolla sitsilippuja reilut 1,5 tuntia, ja olin viimeisten onnellisten joukossa, jotka ne onnistui itselleen lunastamaan. Ja oli ne kyllä vaivan arvoiset! Sitsien teemana toimi pomot ja sihteerit, mikä ei tuottanut juurikaan päänvaivaa, kun kaapista löytyy kynähameita vaikka muille jakaa. Hyvin tehdyn taustatyön ansiosta mulla oli etukäteen aika selkeä käsitys siitä, mitä odottaman piti, mutta tunnelma pääsi yllättämään huippuudellaan! Syötiin fiinisti kolmioleipiä, mutta lähinnä juotiin, hakattiin pöytää ja laulettiin. Kuulostaa älyttömältä elämöinniltä, mutta on todellisuudessa aivan pirun hauskaa. Säännöt oli sen verran hyvin omaksuttu, ettei rankkua omalle kohdalle onneksi ropissut, ja vessataukojakin oli juuri ja juuri sopivasti. 

Muutaman tunnin jälkeen lopetettiin huomattavasti hilpeämmissä tunnelmissa kuin aloitettiin, ja jatkettiin Puikkarin Eliittikumppani-bileisiin. Hauskaa riitti niin kauan kuin sitä kesti, ja kotimatkakin lähti ihan hyvin liikkeelle. Tosin noin metrin käveltyäni sisäinen kompassini lähti johdattelemaan aivan päinvastaiseen suuntaan mihin oli tarkoitus päätyä. Tästä lannistumatta jatkoin määrätietoisesti valitsemaani ilmansuuntaan, kunnes kadut alkoivat näyttää sen verran vierailta, että katsoin parhaaksi luovuttaa ja tilata sen taksin. Nimimerkki kohta yhdeksän kuukautta Kuopiossa asunut, ja joudun edelleen vähänkin kauemmas torilta poistuessani turvautumaan Google Mapsiin, jes.

Viikonlopuksi lähdin pitkästä aikaa Joensuuhun, jossa vaihdettiin kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa niin teekupposten, burgereiden kuin viinilasillistenkin äärellä. Kuopion menomestoihin tutustumisen jälkeen paikallinen tarjonta tuntui entistä köykäisemmältä, ja tämän viikon partyt vol. 2 päättyi suhteellisen aikaisin Hesburgeriin. Paljon muutapa siellä susirajalla ei sitten tapahtunutkaan, seuraavan kerran voisin raahautua tänne aikaisintaan jouluna.

Kohta hyppään bussiin ja palaan rakkaaseen kalakukkokaupunkiin, vi ses!