lauantai 15. lokakuuta 2016

Mun pitäis olla lukemassa kemian tenttiin, mutta jotenkin houkutteli taas enemmän tulla päivittelemään viime aikojen sattumukset... Yliopistoelämää on nyt takana 1,5 kuukautta, ja ihan ylikivastihan se pyyhkii edelleen! Osaan nyt käyttää Merckin Indexiä, kalibroida pH-mittarin ja suomentaa ilmaisun 'neuritis nervi mediani'. Silti tuntuu, ettei itse opiskelut ole vieläkään päässeet kunnolla vauhtiin, mutta onpahan jäänyt enemmän aikaa erilaisissa opiskelijatapahtumissa ravaamiseen.

Pari viikkoa sitten istuttiin iltaa tuutoriryhmällä, josta onkin tässä vaiheessa tullut mukavan tiivis porukka. Iltamme jatkui Puikkarin Glow Partyihin, jotka alkoi varsin hohdokkaasti, mutta päättyi aika hämärästi. Viime viikolla olinkin jo vähällä jättää Beer Pong turnajaiset välistä, kun kampuksella koko syksyn riehunut kulkutauti näytti vihdoin tarttuneen muhunkin. Mutta ainahan sitä nyt yksille voi lähteä, kun liputkin oli jo kerran hankittu... No, eihän ne yhdet yksiin jäänyt, kuten arvata saattaa, mutta tulipa taas tutustuttua moneen uuteen ihmiseen! Yhden erityiskivan herran kanssa ollaan tapailtu nyt muutaman kerran selvinpäinkin...
Viime torstaina suuntasin aamuvarhaisella kohti hesalaa ja Suomen farmasian opiskelijoitten  vuoden kohokohtaa aka SFaon risteilyä! Sitä ennen ehdin approilla ensimmäistä kertaa Punavuoressa. Laivalla päästiin saman tien nauttimaan buffetin antimista, ja potkaisemaan kekkerit kunnolla käyntiin. Ylempien vuosikurssien opiskelijat oli vieläkin vähän liian pelottavia, mutta hyvin me fuksit löydettiin omiemme pariin, vaikka meillä raukoilla ei vielä ollutkaan haalareita helpottamassa tunnistusta. Oma iltani päättyi lopulta tuhkimotarinaan, kun hukkasin toisen kenkäni tanssilattialla joratessani, enkä kovasta yrityksestänikään huolimatta onnistunut saamaan sitä enää näköpiiriini. Ei se olisi omaa menoani hidastanut, mutta kaveri katsoi parhaaksi käydä laittamassa mut nukkumaan, ja ehkä ihan hyvä niin...  

Oon yleensä suhteellisen tarkka omaisuudestani viihteelläkin ollessani, joten aamulla olikin pienet kuumotukset päällä, kun sitä nykyihmisen parasta ystävää eli puhelinta ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Sen arvoitus päättyi kuitenkin lopulta onnellisesti luurin löydyttyä kaverin taskusta. Kengän kohtalo sen sijaan jäi mysteeriksi. Vaan olipahan hauska reissu, ja ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

Nyt kaivelen oikeasti tuon luentomateriaalinivaskan esiin, ja ainakin esitän itselleni lukevani samalla kun tuijottelen tuleeko Suomelle tänäkään lauantaina miljonääriä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti