Back in England day 3

Kolmas päivä alkoi hostellista uloskirjautumisella ja matkalaukun raahaamisella säilytykseen Victoria Coach Stationille. Se oli kyllä kirjaimellisesti raahaamista, koska lentokentän laukkuroudarit oli onnistuneet hajottamaan yhden pyöristä. Onneksi mua tultiin tube-tunneleissa auttamaan sellaisella antaumuksella, että teki mieli laittaa kiitosviestiä Metro-lehden Good Deed Feed -palstalle. Saatuani laukun turvallisesti säilöön sain pyyhkäistä hiet otsalta ja hypätä bussiin, joka vei mut päiväksi Winchesteriin. 

Jos Guildford tuotti pienoisen pettymyksen, niin Winchester vastasi paremmin odotuksiini. Paljon kauniita historiallisia rakennuksia (mukaan luettuna Euroopan pisin katedraali) ja monumentteja, kaikki sopivasti kävelymatkan päässä toisistaan. Lisäksi kaupunki sijaitsi South Downs National Parkin rajamailla, idyllisen maaseudun ympäröimänä.

Aikoinaan Winchester piti hallussaan asemaa Englannin muinaisena pääkaupunkina, ja toimi kotina muun muassa maan kuninkaalliselle rahapajalle. Kaupunki oli etenkin Tudor-suvun jäsenten suosiossa, ja siellä pidettiin paljon kuninkaallisia ristiäisiä ja häitä. Nykyään loiston vuosista muistuttavat niiltä ajoilta säilyneet Tudor-rakennukset, joista yksi esimerkki ylhäällä. 

Tutkiskeltuani aikani keskustaa kiipesin St Giles -kukkulalle, josta pääsin tarkastelemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Jyrkän kukkulan laelle päästyäni eläväisen keskustan äänet muuttuivat vaimeaksi huminaksi, eikä vastaan tullut kuin muutama koiran ulkoiluttaja. 

Suomi ei ole ainoa pimeyden tyyssija näin talviaikaan siirtymisen jälkeen, vaan kyllä Briteissäkin alkoi aurinko painua mailleen neljän jälkeen. Onneksi olin siinä vaiheessa ehtinyt exploorata Winchesteria jo sen verran kattavasti, että saatoin siirtyä Costaan selailemaan matkalukemistani chai latten äärelle.

Kymmenen jälkeen palasin Lontooseen päästäkseni viettämään yöni seuraavassa bussissa, joka vei mut kohti pohjoisia Yorkshiren nummia. Niistä lisää luultavasti ensi viikon puolella, stay tuned!

Back in England days 1 & 2

Eilen jouduin katkerana heittämään hyvästit Englannille siellä viettämäni myöhäisen syysloman jälkeen. Aika paljon menoa ja meininkiä mahtui reissuun, mutta lähdetään tuttuun tapaan purkamaan päivä kerrallaan. Aloin valehtelematta suunnitella seuraavaa Englanti-visiittiä heti Suomeen paluuta seuranneena päivänäni, ja lentoliput tuli varattua samalla viikolla. Tuntui hyvältä, että kalenterista löytyi paluupäivä, varsinkin kun sopeutuminen takaisin alkuperäisille kotikonnuille otti ensimmäisen kuukauden jälkeen reilusti takapakkia. 

Lopulta pitkä ja synkkä lokakuu vaihtui marraskuuksi, ja sain taas rullata laukkuni lentokentälle. Edes Lontoon sumujen aiheuttama kolmen tunnin viivästys ei onnistunut lannistamaan innokkaan odottavaista mieltäni. Ja kun vihdoin näin pilviverhojen välistä Piccadilly Circusin mainostaulut ja likaisen ruskeana virtaavan Thamesin ei auttanut muu, kuin vuodattaa muutamat onnenkyyneleet.

Lennon myöhästymisen takia mulle ei ensimmäisenä päivänä jäänyt aikaa juuri muuhun kuin hostellille asettumiseen. Yövyin kaksi ensimmäistä yötä paikassa, jossa olin ollut kerran aiemminkin, ja todennut sen suhteellisen viihtyisäksi. Tälläkin kertaa oleskeluni oli ihan ok, ja huonetovereiden kanssa pääsin pitkästä aikaa haastamaan enemmän englantia. Pelkäsin, että taidot olisi päässeet ruostumaan, mutta turha oli onneksi huoleni. Oli myös hauska huomata, miten puolet ajatuksista kääntyi automaattisesti englanniksi, kun kieltä kuuli jatkuvasti ympärillä.

Useista Lontoo-vierailuistani huolimatta en ole rakastunut kaupunkiin. Koska ihmismassoihin katoaminen, hektinen elämäntyyli, melu- ja ilmansaasteet tai pimeän laskeuduttua mielen valtaava turvattomuus eivät kuulu omaan estetiikkaani, olin suunnitellut käyttäväni Lontoota lähinnä tukikohtanani. Heti seuraavana aamuna suuntasinkin Guildfordiin, joka sijaitsi vain tunnin bussimatkan päässä Lontoosta, mutta tarjoili kaivatun maistiaisen perinteistä englantilaiskylä-fiilistä. Guildfordin keskusta oli mun makuun vähän turhan iso ja ketjuliikkeistetty, mutta kun koukkasi muutama sata metriä syrjemmälle Wey-joen varteen, sai olla jo aika lailla keskenään luonnon helmassa.

Hetken hengähdystaukoa pidettyäni palasin lähemmäs keskustaa tutkailemaan Guildfordin historiallista linnaa. Kesällä pihan puutarha olisi näyttänyt varmasti vähän värikkäämmältä kukkaloistossaan. Linnan torniinkaan en päässyt ihailemaan maisemia sesonkiajan ulkopuolella, mutta itsepähän valitsin visiittini ajankohdaksi marraskuun. 

Loppuajan käytin lähinnä niissä ihanaisissa ketjuliikkeissä ravaamiseen, mutta ehkä se mulle suotakoon, kun en ollut yli kolmeen kuukauteen ostanut uusia vaatteita paria kirpputorirättiä lukuun ottamatta. Jostain kumman syystä Joensuun Iso Myyn valikoimat ei enää oikein nappaa... Lisäksi ehdin venkslata edellisenä päivänä hankkimani pre paid -liittymän kanssa, kun menin epähuomiossa ostamaan nano-simmin, koska muistelin omistavani adapterin. Vaan eihän mulla sellaista ollut, joten jouduin juoksemaan useammassa Vodafonen liikkeessä ennen, kun sain helpotusta nettiyhteyden puuttumisesta aiheutuneisiin vieroitusoireisiini. Netin puuttuminen olikin suurin syy siihen, miksi sightseeingit jäi tällä kertaa vähemmälle, koska en edelleenkään osaa lukea perinteistä karttaa, krrhm...

Estynyt pääsy puhelimen karttapalveluihin meinasi loppuillasta koitua jopa mun kohtaloksi. En nimittäin millään meinannut löytää oikeaa bussipysäkkiä, joka sijaitsi vähän vaikeasti tavoitettavassa paikassa yli kilometrin päässä keskustasta (jos vierailette Lontoon reissullanne Guildfordissa, niin maksakaa vaan suosiolla pari puntaa enemmän junasta, jolla pääsette kätevämmin keskustaan asti). Luoja siunatkoon sitä ihanaa tyttöä, joka huomasi mut hätää kärsimässä, ja opasti oikeaan suuntaan. Seuraavan päivän day tripillä olikin sitten jo vähän varmempi olo, kiitos toimivan navigoinnin, mutta siitä lisää huomenna.

Throwback: Newcastle-upon-Tyne

Vielä pyörii pari au pair -ajan postausta luonnoksissa, mutta ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tällä kertaa otetaan takaisinheitto heinäkuun 11. päivään, joka sattui olemaan mun ja Englannin vuosipäivä. Sen kunniaksi ajelin edeltävänä yönä bussilla Lontoosta aina Newcastleen saakka. Toiveissa oli nukkua suurin osa kahdeksan tunnin ajomatkasta vaan toiveeksihan se jäi, kun oon niin huono nukkumaan kulkuneuvoissa. Yllättävän pirteästi lähdin kuitenkin aamuvarhaisella tutustumaan vielä uinuvaan kaupunkiin.

Newcastle-upon-Tyne on pohjoisin Englannin suurkaupungeista, ja paikassa on esimerkiksi oma metroverkostonsa, mikä tuli mulle yllätyksenä nähtävyystarjontaan etukäteen tutustuessani. Aiempina vuosikymmeninä Newcastleen on viitattu lähinnä teollisuuskaupunkina, mutta nykyään siitä on kehittynyt myös nykytekniikan ja kulttuurin keskus. Erityisen tunnettu kaupunki on vilkkaasta yöelämästään, ja se onkin nimetty maailman kahdeksanneksi parhaaksi juhlimispaikaksi. 

Newcastlen ikonisiin maamerkkeihin kuuluvat Tyne-joen ylittävät sillat, joita on yhteensä seitsemän kappaletta. Tunnetuin niistä on luultavasti alemmassa kuvassa etummaisena näkyvä valkoinen Millenium Bridge, joka edustaa maailman ainoata sivusuunnassa kallistuvaa mallia. 

Omana kappaleenaan voisin mainita paikallisten puhuman geordie-aksentin. Ensikosketukseni tähän hurmaavaan murteeseen livenä sain puoliunessa bussiaseman vessassa siistiytyessäni. Mietiskelin mitähän kieltä viereisillä lavuaareilla käsiään pesevät tytöt mahtoivat puhua. Hämmennys oli suuri, kun tajusin, että englantiahan se! Tsekatkaa tämä video (clickety click), niin saatte hyvää osviittaa siitä, miltä vahva geordie-aksentti kuulostaa. 

Olin varannut iltapäivälle opastuskierroksen kaupungin alle 1800-luvulla kaivetusta Victoria tunnelista, ja jännityksellä odotin ymmärtäisinkö oppaan puheesta muuta kuin sanan sieltä täältä. Onneksi ryhmänohjaajalla oli huomattavasti selkeämpi kasentti, jota oli hetken totuttelun jälkeen suhteellisen helppo seurata. Victoria tunnel on tosiaan aikoinaan rakennettu kivihiilen kuljetukseen maan alla. Toisen maailmansodan aikana se toimi pommisuojana, minkä jälkeen tunneli on ollut tyhjillään. Täytyy sanoa, että oli kyllä varsin säväyttävä kokemus. Yhdessä vaiheessa seisottiin pilkkopimeässä ja kuunneltiin hurjaa vauhtia lähestyvien hiilikärryjen jyminää, ja kyllä siinä syke nousi, vaikka tiesikin kaiken tulevan nauhalta, huh.

Viimeisen viikonloppureissun kunniaksi olin hemmotellut itseäni varaamalla vähän tyyriimmän yösijan. Tarkoituksenani oli lähteä vielä illalla tsekkaamaan sataman valaistut sillat, mutta viihdyinkin sitten koko loppuillan huoneessani, kun TV:stä tuli Harry Potter ja kuoleman varjelukset.

Seuraavan aamun aloitin jaloittelemalla hotellin lähiympäristössä alueella, nimeltä Jesmond Dene, joka tarjosi palan luonnonrauhaa keskellä metropolia. Siletä löytyi myös pieni kotieläinpiha!

Jesmondista metroilin päivän varsinaiseen kohteeseeni, Tynemouthiin. Kyseessä on meren rannalla sijaitseva historiallinen kaupunginosa. Valitsin visiitilleni hyvän ajankohdan, sillä Tynemouthin metroasemalla järjestetään joka viikonloppu vilkkaat myyjäiset, jossa oli tarjolla jos jonkinlaista houkutusta.

Sääkin oli mukavan lämmin ja meren rannalla kelpasi paistatella päivää. Harmittavan pian jouduin palaamaan huomattavasti nopeatempoisempaan Newcastlen keskustaan, ja aloittamaan pitkän kotimatkan. Lähemmäs 24 tuntia tuli kyseisen viikonlopun aikana puudutettua raajoja bussissa, ja kotiin omaan sänkyyn yömyöhällä kaatuessa oli kyllä sellainen fiilis, etten ihan hetkeen halua nähdä minkäänlaista kulkuneuvoa.

Iskipä matkakuume tätä postausta laatiessa. Vaan ei hätiä, sillä huomenna pitkä odotus päättyy ja kone lähtee taas kohti Englantia! Luvassa on ruhtinaalliset kymmenen päivää uusia, innolla suunniteltuja sekkailuja ympäri saarta, joten pysykäähän kuulolla.