I roll and I roll till I change my luck.

Viime viikolla tapahtui jo vähän kaipailtu paluu arkeen. Ei sillä, etteikö musta olisi ollut kiva viettää enemmän aikaa lasten kanssa, mutta se yhdeksän tuntia päivässä alkoi kyllä lähennellä maksimiannosta. Siksi olinkin keskiviikkoaamuna paljon innokkaammin lähdössä koululle kuin lapset. Ihmeen rutiininomaisesti sujui kuitenkin lunch boxien pakkailu ja koulumatka, vaikka ehdin kokea vasta yhden tavallisen arkiviikon ennen kesäloman alkua. Hassua, miten kauan siitäkin päivästä tuntuu olevan. 

Ensimmäisen vapaan aamupäiväni vietin kierrellen kaikki suosikkikauppani Abingdonissa ja tehden tuttavuutta pariin uuteen putiikkiin. Yksi niistä oli Lewis Baker, jossa oli aika kivoja sisustusjuttuja. Mulla on ollut kauhea sisustusvimma Ikeassa käynnistämme lähtien, ja tällä hetkellä tekisi mieli haalia kaikkea pientä koristusta huoneeseen. Nyt tasoja kaunistaa vielä lähinnä hiuslakkapullot ja hajuvedet. Itsehillintä piti kuitenkin sillä kerralla sen verran hyvin, etten tullut ostaneeksi kuin pari kynttilää. 

Vaikka olikin ihana päästä taas ruokakauppaa pitemmälle keskellä viikkoa seuraavien päivien vapaat tunnit kulutin ihan mielelläni neljän seinän sisällä viettäen laatuaikaa tietokoneeni kanssa. Perjantaina olin tosin vähän ahkerampi ja leivoin lähes koko päivän, ensin gluteenittoman version kanelipullista, minkä jälkeen vaivasin valmiiksi peruspullataikinan, josta pyöriteltiin lasten koulusta tultua vaikka minkälaisia taidonnäytteitä. Aiemmin viikolla tuli leivottua myös sämpylät eli ei huono suoritus ollenkaan kaiken muun kokkailun ohella.

Siinä varmaan viime viikon mainitsemisen arvoiset kuulumiset. Viikonlopun vietin kyllä Walesissä, mutta sen tarinan säästän myöhemmäksi.

Cyprus days 8 & 9

Päätin yhdistää Kyproksen reissumme päivät 8 ja 9, koska kahdeksas kului lähinnä villaa siivoillessa ja taksilla Larnacaan siirtyessä. Musta oli melkeinpä ihanaa päästä taas puunaamaan vessoja, kun hostit ei olleet antaneet tyhjentää edes astianpesukonetta koko reissun aikana. Olin kokenut syyllisyyttä siitä, etten päässyt olemaan tarpeeksi hyödyksi perheelle ja maksamaan kiitollisuudenvelkaani. He oli kuitenkin mut mukaan tälle reissulle mielellään ottaneet ja sen kokonaan kustantaneet.

Larnacassa oltiin siis vielä pari yötä Palm Beach -hotellissa, ja se se vasta hulppean oloinen paikka olikin! Hosteilla kävi tuuri, ja ne sai majoittua residential suitessa eikä munkaan twin roomissa mitään valittamista ollut. Paitsi, että wi-fi oli vielä olemattomampi kuin villalla. Tässä vaiheessa matkaa olin ollut ensimmäistä kertaa vuosiin yli viikon vailla kunnon internet-yhteyttä, ja vaikka puhelin oli ollut vähällä lentää seinään useammin kuin kerran uskon, että pikku breikki oli ihan paikallaan.

Yhdeksäntenä päivänä vahdin lapsia kuutisen tuntia, kun host-vanhemmat vietti päivän Larnacan keskustassa. Saatiin aika kulumaan helposti hotellialueella lasten uidessa useammassakin altaassa, ja mun lueskellessa kirjani loppuun varjoon raahatussa aurinkotuolissa.

Myöhemmin koko porukalla illalliselle lähtiessä paljastui, että host-tyttö oli päässyt palamaan päivän aikana aika pahasti. Siinä vaiheessa tuntui kyllä ihan kauhealta, kun lapset oli kuitenkin olleet mun vastuulla eikä oma olotila saisi ikinä vaikuttaa siihen, miten hyvää huolta niistä pitää (olin nukkunut edeltävänäkin yönä vajaat pari tuntia, koska huoneessani oli aika kovaääninen ilmastointi, jota ei voinut laittaa pois päältä ellei halunnut läkähtyä). Kyllä mä monesti muistuttelin siitä aurinkorasvasta, mutta olisi pitänyt vahtia, että ne varmasti lisäsi sitä, kun eihän lapset itse ymmärrä, miksi joku leikiltä aikaa vievä juttu muka olisi tärkeä.

Vetistelyksihän se sitten meni, vaikka hostit kyllä vakuutteli, ettei mun tarvitse olla täydellinen ja saan tehdä virheitä. Mutta silti. Onneksi oli hyvä ruoka ja sen myötä edes vähän parempi mieli.

Get lost and then get found and you'll come back to me, not swallowed in the sea.

Viime viikko kului pitkälti neljän seinän sisällä, kun otettiin lasten kanssa vähän rauhallisemmin tähän asti varsin vauhdikkaasti edenneen lomailun jälkeen. Ehdittiin me silti laskeskella yhtenä pävänä pojan kanssa neljä tuntia matikkaa yhteen putkeen ja käydä shoppaamassa tytölle uudet farkut Oxfordista. 

Perjantaina lähdettiin koko perhe heti illallisen jälkeen ajelemaan kohti Portsmouthia, missä oli tarkoitus viettää tuleva viikonloppu. Perille saavuttiin vasta yhdeksän aikoihin, kun liikenne moottoriteillä oli taas mitä oli ja hotelliakin saatiin etsiskellä jonkun aikaa, kun 3G lakkasi toimimasta. Mutta hyvinhän tuo aika kului takapenkillä lasten kanssa Jalia ja suklaatehdasta tuijotellen.

Lauantaina päästiin aamiaisen jälkeen tutustumaan kaupunkiin päiväsaikaan. Portsmouth sijaitsee aivan Englannin etelärannikolla, ja on aikoinaan ollut merkittävä laivastotukikohta, minkä takia monet nähtävyydetkin keskittyy merihistoriaan. Arkkitehtuuriltaan paikka oli aika tyypillinen vähän isompi brittikaupunki eli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Ylemmässä kuvassa moderni Spinnaker Tower, joka sijaitsi meidän hotellin kupeessa.

Ihan hotellin lähistöltä löytyi myös Gunwharf Quays (älkää kysykö miten lausutaan), joka oli siis paikallinen, astetta hintavampi ostoskeskus.

Vietettiin aamupäivä historiallisissa merkeissä kiertelemällä telakkamuseo St Mary Rose, josta jatkettiin laivamuseo HMS Victoryyn. En ole itse mitenkään erityisen kiinnostunut merenkäyntiin liittyvästä historiasta, mutta nää museot oli suunniteltu kivasti siten, että mielenkiinto heräsi ja säilyi. Infoa tuli monella eri formaatilla ja se oli jaoteltu selkeästi eri aihealueisiin.

HMS Victoryn katto oli sen verran matalalla, että mullakin meinasi välillä nuppi kopsahtaa parruihin, vaikka pituutta onkin vaan reilut 160 senttiä. Onneksi tuolla ei ollut järjettömästi porukkaa, muuten olisi voinut iskeä klaustrofobia.

Reissun opettavaisen osuuden jälkeen karkasin omille teilleni ja lähdin epämääräisesti harhailemaan pois satama-alueelta. Mulle iski ihan valinnanvaikeus suunnan valitsemisessa, kun vähän joka paikassa näkyi joku kiinnostava rakennus tai tornin huippu.

Vähän ajan päästä päädyin Clarence Pierille, jonka ohi ajettiin jo edeltävänä iltana. Ei vitsit, kun rakastankin rannikkokaupunkeja! Niissä on aina ihan oma uniikki ilmapiirinsä, jota luo muun muassa mereltä puhaltava tuuli ja suolaiselle vedelle ominainen tuoksu. Aaltojen tasainen kuohu on aina ollut mulle hyvin rauhoittava ääni, ja laituria pitkin käveleskellessä koko viikon jumissa olleet hartiatkin rentoutui kuin taikaiskusta. 

Vietettyäni hyvän tovin meren rannalla lähdin suunnistamaan kohti Cascades-ostoskeskusta. Päädyin pari kertaa kiertämään vähän ketunlenkkiä, mutta ei tuo juuri haitannut, varsinkaan kun yhdellä sellaisella vastaan tuli tällainen pikku kaveri.

Lopulta pääsin ostoskeskukselle asti. Ehdin hätäisesti kiertää muutaman kaupan ennen kuin piti kiiruhtaa takaisin hotellille ja jälleennähdä hostit sovitusti illallisella. Mentiin Jamie's Italian -ravintolaketjun raflaan enkä ole varmaan eläissäni syönyt yhtä hyvää pastaa!

Syönnin päälle host-äiti suoritti ALS Ice Bucket -haasteen tuossa Spinnaker Towerin edustalla.

Illan pimetessä suuntasin vielä itsekseni laiturille kuvailemaan, kun se oli niin nätisti valaistu.

Sunnuntaina meillä jäi vielä muutama tunti aikaa ennen kotiin paluuta, jotka vietin kulkien pitkälti samoja reittejä kuin edellisenä päivänä, koska oli parempi valokuvaussää. Myös Cascadesissa ehdin käydä paremmalla ajalla tuhlaamassa suurimman osan viikkorahoistani.

Oli kyllä kaiken kaikkiaan hirmu kiva viikonloppu, jonka aikana tuli käveltyä varmaan lähemmäs 20 kilometriä. Mutta rakot paljastaa, että matkakohde on oikeasti tullut tutuksi.