Cyprus day 1

Back in England! Parin viikon blogihiljaisuus johtui tällä kertaa ihan oikeasta syystä, joka oli meidän kymmenen päivän loma Kyproksella. Hostperhe suunnitteli reissun jo viime keväänä, jolloin myös multa kysyttiin haluaisinko lähteä mukaan. Kohdetta etukäteen tietämättä suostuin oikopäätä, koska uudet paikat kiinnostaa aina ja matkustelu on elämäni suurimpia rakkauksia. 

Myöhemmin mietin kyllä pariinkin otteeseen onko mun nyt ihan viisasta lähteä kuokkimaan perhelomalle, mutta se oli ennen kuin varsinaisesti saavuin tänne. Täällä mut otettiin kuitenkin heti alusta alkaen vastaan uutena perheenjäsenenä, joten loman lähestyessä ne epäröinnit oli jo jääneet pois. 

Sen sijaan tilalle oli tullut uudet epäröinnit, jotka koski itse kohdetta. Kyprokselle oli luvattu koko kesän kuuminta viikkoa, ja itse en oikein tule toimeen helteiden kanssa. Inhoan hikoilua siinä määrin, että olen joka kerta kieltäytynyt lähtemästä yhdellekään oman perheeni tekemälle aurinkomatkalle. Tosin on perhematkoilta kieltäytymiseen ollut muitakin syitä, kuten se, että mun porukat on aika hermoheikkoja ja alkaa panikoida pienimpienkin vastoinkäymisten edessä. Se taas ei oikein sovi siihen lomafiilikseen, mitä itse haen.

Koska tämä Kyproksen reissu oli sen verran pitkä, en ala tiivistämään sitä yhteen postaukseen, vaan kertoilen joka päivästä erikseen ja yhdistelen pari vähemmän tapahtumarikasta päivää (joita kyllä oli vaan harva se, kun host-äiti tykkää aktiivilomista). Pitemmittä esipuheitta aloitetaan siis ensimmäisestä päivästä!

Busseilin itseni Gatwickin kentälle toissa maanantaina, jossa tapasin pari päivää Lontoossa majailleet hostit. Yövyttiin yksi yö lentokenttähotellissa, kun check-in piti olla tehtynä viiden aikoihin seuraavana aamuna. Sitä ennen käytiin syömässä buffet-illallinen, jolla aloitettiin loman fiilistely korkkaamalla valkoviinipullo. Itse olen vähän huono nukkumaan hotelleissa ja nukkumaan nyt yleensäkin, joten seuraava yö meni valvoessa. Hereillä piti muun muassa se, kun pohdin onko mun matkalaukku sittenkin liian iso matkustamoon otettavaksi. Ja myöhemmin selvisi, että olihan se. Mua harmitti, kun aiheutin ylimääräistä vaivaa jo ennen kuin päästiin matkaan. Host-vanhemmat kuitenkin vakuutteli, että se oli ihan ok, ja maksoi mun laukun ruumaan. Lupasin, että meidän takaisin tullessa ne sais mahduttaa kaikki mahdolliset tuliaiset sinne.

Lennettiin Oslon kautta, jossa olin yllättävän häkeltynyt, kun kukaan ei pyydellyt anteeksi tuuppiessaan ja ihmiset ohitteli jonoissa. Tuli nopeasti ikävä kohteliaita brittejä. Meillä oli kuutisen tuntia väliaikaa ennen jatkolentoa Kyprokselle, joka saatiin kulumaan turvatarkastuksissa, ruokapaikoissa ja lentokentän wi-fin kanssa tuskastuessa. Lapsille kentältä löytyi onneksi iso leikkilentokone, jossa ne viihtyi hyvän tovin.  

Iltapäivällä noustiin taas pilvien yläpuolelle. Kone oli vähän tyhjempi, joten sain asettua kahdelle penkille. Yritys nukkua univelat pois oli hyvä, mutta kaatui Norwegianin super epämukaviin penkkeihin. Laskeuduttiin Larnacan kentälle kahdeksalta illalla paikallista aikaa (Kypros on samalla aikavyöhykkeellä kuin Suomi eli jet lag ei ollut mitenkään huima), ja päästiin heti kohtaamaan ongelmia. Lentokenttä oli Etelä-Kyproksella, mutta me oltiin matkalla saaren pohjoispuolelle. Ei kuitenkaan löydetty meidän etukäteen tilaamaa taksikuskia mistään. 

Host-vanhemmat lähti ihailtavan rauhallisesti selvittämään tilannetta sillä aikaa, kun itse vahdin lapsia ja laukkuja. Asioita vaikeutti se, että virkalijoista ainoastaan kourallinen puhui englantia, info-tiski oli kuin kätkemällä kätketty ja netin toimimisesta ei toivoakaan. Jotenkin saatiin lopulta muodostettua yhteys perheen paikalliseen ystävään, jonka avulla löydettiin kuin löydettiinkin taksikuski (joka osasi sen verran englantia, että tiesi, mitä yes, no ja okay tarkoittaa) ja päästiin rajan yli Pohjois-Kyprokselle, josta meillä oli villa vuokrattuna (alla kuva mun huoneesta).

Seuraavana aamuna nukuin poikkeuksellisesti pisimpään. Herätessäni muut perheenjäsenet oli jo viimeistelemässä aamiaista uima-altaan reunalla. Yhden aurinkotuolin alta löysin itselleni pitkästä aikaa kissan paijattavaksi. Eikä ollut ainut kissa, jota pääsin reissun aikana rapsuttelemaan, kun kulkukissoja Kyproksella riitti (alla kuvakollaasi murto-osasta). Hostit ei ole niin eläinten ystäviä ja isä on allerginen kissoille, mistä johtuen niiden oli varmaan vähän hankala ymmärtää mun käytöstä aina kun näin sellaisen, vaikka yritinkin hillitä itseni.

Vähän ajan päästä host-äidin työkaveri, joka työskentelee aina yhden viikon kuukaudesta Oxfordissa, mutta asuu siis vakituisesti Kyproksella, lähti esittelemään meille Kyreniaa (aluetta, jolla meidän villa sijaitsi). Se oli odottanut todella kovasti meidän vierailua ja suunnitellut vaikka mitä meidän pään menoksi! Tänään ohjelmassa oli kuitenkin lähiympäristöön tutustumisen lisäksi ihan vaan päivällinen merenrantaravintolassa ja vierailu ruokakauppaan.

Päivä meni siitä huolimatta tosi nopeasti. Ja kuumuus oli kyllä ennusteita vastaavasti läkähdyttävä, eikä mun mieltymyksestä pukeutua tummiin vaatteisiin ollut mitenkään merkittävästi apua tähän ahdinkoon... Onneksi pääsin villalla testaamaan uima-allasta, jonka lapset oli jo aamulla korkanneet. Se viilensikin kivasti samoin kuin tehokas ilmastointi sisällä. Seuraavalle päivälle oli luvassa lisää vesielementtiä, koska suunniteltiin viettävämme rantapäivä, mutta siitä lisää myöhemmin.

And the walls kept tumbling down in the city that we love.

Kun host-perhe lähti eilen tuttaviensa kanssa Lontooseen, minä otin puolestani suunnaksi Bathin! Kyseessä oli jälleen day tour saman oppaan johdolla, joka veti viime viikon Isle of Wight-turneen. Tällä kertaa lähtö oli vasta yhdeksältä, mutta silti menomatka kului aika lailla nuokkuessa, mikä vähän harmitti, kun ikkunalasin toisella puolella olisi ollut tarjolla hurmaavia maalaismaisemia. 

Perille päästyämme opas esitteli meille Bath Abbeyn, roomalaiset kylpylät ja ostoskadut, jonka jälkeen saatiin pari tuntia vapaasti tutustua paikkaan. Bath on yksi Britannian muinaisten roomalaisten asuttamista kaupungeista, minkä voi kyllä edelleen nähdä selvästi katukuvasta, vaikka aika lailla kaikki alkuperäiset rakennelmat onkin tuhoutuneet.

Yksi paikka, missä niitä muinaisia puitteita voi edelleen nähdä, on Roman Baths Museum, jonne suuntasin ensimmäisenä. Siellä oli esillä kattava valikoima kaikkea Rooman valta-ajoilta. Mielenkiintoisimpia olivat varmaan metallin paloille kaiverretut kiroukset, joita tuohon aikaan eläneet ihmiset oli heitelleet jumalattarelleen Minerva Sulikselle omistettuun pyhään lähteeseen. Vaikka en varsinaisesti mikään historiafriikki olekaan, niin kyllä tuolla kylmät väreet juoksi pitkin selkää maanalaisissa osissa, kun tunsi selvästi tulleensa johonkin hyvin muinaiseen kolkkaan.

Kylpylöissä vierailtuani pyörin ahkerasti kaupoissa. Bath on kuuluisa historiallisuutensa lisäksi myös erinomaisista shoppailumahdollisuuksistaan. Pääsin pitkästä aikaa muun muassa Urban Outfittersiin ja löysin yhden kirjakaupan, joka myi opuksia ihan naurettavan halvalla. Bussiin kiikutinkin sitten kaikkien muiden tavaroiden lisäksi kolme tiiliskiveä, jotka maksoivat yhteensä saman verran kuin olisin muualla joutunut pulittamaan yhdestä.

Vapaa-ajan jälkeen kiertue jatkui ja bussi vei meidät vähän kauemmas keskustasta. Kiivettiin Bathwick Hill -kukkulalle, josta avautui varsin huikeat näkymät kaupunkiin. Sää oli ollut koko päivän vähän epävakaa, ja pilvet päätti tietysti just silloin peittää auringon, mutta sai sieltä silti ihan hyviä kuvia.

Tämän jälkeen palattiin taas keskustaan, jossa opas esitteli meille Bathin kuuluisimmat kadut Circuksen ja Royal Crescentin. Tuli vähän mieleen se katu, jolla hotellini sijaitsi kesäkuisella Lontoon reissullani.

Lopuksi jäi vielä jonkin verran aikaa itsenäiseen tutkiskeluun, jonka käytin vaeltelemalla ympäriinsä.  

Ehdin kiertää pikaisesti myös Holburne Museumin. Oli vähän eri luokkaa kuin Joensuun taidemuseo.

Kaiken kaikkiaan oli taas hieno päiväretki. Hassua miten voinkin olla niin kauhean kiinnostunut Englannin historiasta, vaikka Suomen historian kurssin lykkäsin lukiossa abivuodelle eikä silloinkaan kiinnostuskiikarit löytyneet oikein missään vaiheessa. Kaikki muukin maahan liittyvä kiehtoo ihan käsittämättömän paljon, kuulisin varmaan mielelläni lisää näitten yhteiskunnallisista vaikuttajistakin, vaikka politiikkakin on hyvin kaukana omista intohimoista.

Oxfordiin palattiin seitsemän maissa illalla. Matkalla kohti Abingdoniin lähtevien bussien pysäkkiä mun Primarkin paperikassi päätti pettää ja revetä keskellä kävelykatua. En ehtinyt sanoa kuin oh no, kun joku ystävällinen nainen oli jo tarjoamassa omaa kauppakassiaan tilalle. Voi että, kun tulee aina niin hyvä mieli ihmisten kohteliaisuudesta täällä.

Kotona valmistelin itselleni vaahtokylvyn, josta oon haaveillut siitä päivästä lähtien, kun näin host-perheen leijonantassuisen kylpyammeen. Juuri kun olin valitsemassa jotain kivaa musiikkia taustalle, kuului sellainen jännä naksahdus ja koko talosta meni sähköt. Se siitä rentouttavasta kylvystä sitten.

Soittelin host-isälle, joka neuvoi mua sulakekaapin sörkkimisessä, mutta kun siellä ei näyttänyt olevan mitään vikaa pääteltiin, että kyseessä on varmaankin sähkökatko. Jouduin sitten sytyttelemään tuikkuja ja keksimään itselleni ei-teknologiaa vaativaa tekemistä. Luojan kiitos sähköt tuli muutaman tunnin päästä takaisin enkä ehtinyt tulla hulluksi ilman nettiä.

Tänään oon viettänyt laiskaa sunnuntaita muokkailemalla kuvia, katsomalla kaikki katsomatta jääneet youtube-videot ja syömällä purkin Ben & Jerry'siä (kokeilin itselleni uutta makua Clever Cookiesia, ja täytyy myöntää, että olin kyllä vähän pettynyt). Vaan on tänään jotain rakentavaakin saatu aikaan, kun oon pessyt pyykkiä ja pakkaillut matkalaukkua Kyprosta varten. Ylihuomenna istutaan neljättä kertaa tänä vuonna lentokoneessa, mähän alan muistuttaa jo maailmanmatkaajaa.

Viimeiset pari päivää täällä on ollut taas vähän enemmän elämää, kun host-äidin serkun perhe tuli kyläilemään meille. He on kotoisin Puerto Ricosta, joten talossa on saatu kuulla suomen lisäksi amerikanenglantia ja espanjaa. Perheen kahdesta lapsesta huomaa kyllä, ettei niiden suonissa pelkkää suomalaisverta virtaa. Ne on lievästi sanottuna temperamenttisia, mutta siitä lisää vähän myöhemmin. 

Eilen vieraat lähti host-lapsien johdolla tutustumaan Abingdoniin ja sain pitkästä aikaa mukavat pari tuntia vapaa-aikaa itselleni keskellä päivää. Ehdin muun muassa vihdoin hankkia uudet piilolinssinestet, kun täällä kaupat menee jo alkuillasta kiinni. Muutenkin oli aika kevyt päivä, kun lapset leikki pitkälti serkkujensa kanssa. 

Aika meinasi melkeinpä käydä pitkäksi, kun ei ruokaakaan tarvinnut laittaa, koska mentiin illalla pubiin syömään. Olisi voinut olla hyvinkin hauska ilta ellei vieraiden lapset olisi heittäytyneet niin hankaliksi. Päivän aikana ne oli olleet mulle tosi kohteliaita, kiittäneet välipalasta ja sanoneet anteeksi aina ennen kuin kysyivät jotain. Nyt se kohtelias ensivaikutelma meni kuitenkin aika lailla sirpaleiksi, kun lapsukaiset valitti 24/7, raaputti pöytää haarukoilla ja ripotteli suolat sirottimesta sinne tänne. Host-tyttö oli ainut, joka osasi käyttäytyä siivosti, mutta poika on yleensäkin helposti vietävissä, joten se oli kyllä täysillä mukana muiden riehumisessa.

Tänään lähdin sitten näitten mukaan kiertelemään lisää Oxfordia. Ajattelin, että vieraista olisi kiva nähdä keskustan nähtävyyksiä, mutta ei. Niiden lapsukaiset alkoi vänistä muutama sata metriä käveltyämme, ja piti äkkiä lähteä etsimään paikkaa, missä syödä eväät. Jotenkin selvittiin Botanical Gardeniin asti, jossa levitettiin sitten kiiren vilkkaa piknikviltti ja kaivettiin eväät esille. 

Syötyään kiukuttelijat oli sen verran paremmalla tuulella, että jaksoivat suht innokkaasti kierrellä paikkaa. Itsekin olin tuolla nyt ensimmäistä kertaa, ja sisäinen biologini oli kyllä riemuissaan päästessään tavaamaan erikoisten kasvien nimiä kylteistä. Ja löytyihän sieltä myös joitain tuttuja lajeja, kuten ruiskaunokki ja koivu.

Hetken rauhan jälkeen meininki alkoi kuitenkin taas luisua turhan levottomiin uomiin, ja katsottiin parhaaksi lähteä johonkin kahvilaan yhden lapsen pistettyä sormensa kaktukseen ja toisen katkottua aloe veran lehden.

Huonoksi onneksi alkoi satamaan, ja lapset muuttui tietysti vaan entistä kärttyisemmiksi. Rynnättiin sitten lopulta ensimmäiseen vastaan tulleeseen perheystävällisempään kahvilaan. Ehdin jo tilata itselleni chai lattet ja olin valmis vähän hengähtämään, mutta pahin oli vasta tulossa.

Kaikki alkoi siitä, kun vieraiden tyttö suuttui jouduttuaan istumaan eri pöytään kuin mun host-perheen tyttö. Perusteelliset itkupotkuraivarit se vetäisi kuultuaan, että bussissakin veli saisi vuorostaan istua tämän hänen kaverinsa vieressä. Parit tantrumit oon tän lyhyen au pair -urani aikana ehtinyt tätä ennen kokea host-pojan toimesta, mutta ne on rajoittuneet aina muutamaan minuuttiin. Näistä itkuista ei kuitenkaan tuntunut tulevan loppua ei niin millään, vaikka host-tyttö tarjosi kompromissiksi sitä, että olisi bussimatkan istunut serkkujen keskellä.

Lopulta ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin jakaa porukka kahtia, kun mun perään katsottavat alkoi väsyä turhaan kinasteluun. Suunnattiin siis tytön ja pojan kanssa kotiin ja jätettiin vierasperhe selvittelemään omat sotkunsa. Host-lapset käyttäytyi siis tosi fiksusti koko päivän, vaikka olivatkin hirmu väsyneitä, kun katsoivat eilen myöhään elokuvaa. Poikakaan ei harmistunut mistään, mistä olin todella yllättynyt. Piti kotiovella ottaa asiakseen erikseen mainita, miten ylpeä olin molemmista.

Että sellainen päivä tänään. Tämän jälkeen tytön ja pojan ajoittaiset nahistelut ei tunnu kyllä enää missään. Huomenna kaikki paitsi minä on lähdössä viikonlopuksi Lontooseen ja täytyy myöntää, että oon helpottunut, etten ole lähdössä mukaan...