Derwentwater, Ashness Bridge & Walla Crag

Edellisissä reissupostauksissa ei harhailtu vielä kovin kauas Lake Districin keskuskylistä, mutta tänään lähdetään käymään vähän isommalla kirkolla Keswickissä. Siinä missä Amblesidessa asustelee pysyvästi reilut 650 kyläläistä, löytyy Keswickistä väkeä jo viitisen tuhatta, eli paikkaa voi sanoa pieneksi kaupungiksi. Aiemmilla matkoillani olen tutustunut Keswickiin cream tean nauttimisen verran, ja tälläkään kertaa en kovin kauaa kaupungin kaduilla viihtynyt, vaan suuntasin heti aamun ensimmäisestä bussista ulos päästyäni kohti Derwentwaterin rantaa.

Usean muun Lake Districin asutuskeskuksen tapaan myös Keswick sijaitsee veden äärellä. Derwentwater on kansallispuiston kolmanneksi suurin järvi, jonka nimi tarkoittaa vapaasti suomennettuna tammipuu järveä. Ja kyllähän siellä rantaraittia kävellessä enemmän kuin muutama tammi tuli ohitettua. Itselleni parhaiten mieleen jäivät kuitenkin Derwentwaterin pohjoispuolella sijainnutta Friar's Crag -näköalapaikkaa kehystäneet muinaisen oloiset männyt.

Friar's Crag tarjoilee aika lailla esteettömän näkymän reilun neljän kilometrin mittaisen Derwentwaterin päästä päähän. Paikalta löytyy myös englantilaisen kirjailijan, taiteilijan ja ajattelijan, John Ruskinin, muistomerkki. Ruskinin mukaan hänen varhaisin muistonsa oli lastenhoitajan kanssa tehty visiitti Friar's Cragin näköalapaikalle, mikä ei näkemäni perusteella ollut ollenkaan hullumpi ensimuisto. 

Kun lähdin etenemään Derwentwaterin läntistä rantaviivaa, tuli vastaan pian toinen kuriositeetti, The Hundred Year Stone. Kyseinen kiviveistos on veistostaiteilija Peter Randall-Pagen käsialaa ja samaa vuosikertaa kuin allekirjoittanut, eli nimestään huolimatta teos ei ole ehtinyt ihmetyttää ohikulkijoita sataa vuotta. Veistämiseen on käytetty lähellä sijaitsevasta Borrowdalen laaksosta lainattua siirtolohkaretta, ja vuoden ajasta riippuen teos saattaa ilmeisesti viettää osan vuodesta kokonaan veden pinnan alla. Ainakaan tänä kesänä ei märkäpukua kuitenkaan tarvittu teoksen tuijotteluun. 

Jossain vaiheessa tein typerän valinnan poiketa rantaraitilta, ja jatkoin matkaa järveä reunustaneen rinteen puolivälissä mutkitellutta kinttupolkua pitkin. Valinta ei ollut typerä pelkästään reitin vaikeakulkuisuuden vuoksi, vaan sattumoisin se sattui olemaan osa jonkin kyseisenä päivänä järjestetyn polkujuoksutapahtuman reittiä. Eli jouduin yhtenään stressaamaan ehtisinkö löytää kapean polun varrelta turvallisen paikan, jossa odotella ohipyyhältävät juoksijat heitä häiritsemättä. Kainona toiveena oli myös olla itse vierimättä alas kallioista rinnettä. Onnekseni onnistuin aina hypähtämään jollekin semiturvalliselle kumpareelle, mutta oli varsin helpottavaa päästä järven toisessa päässä vaihtamaan vähän avarammalle reitille.

Ponnisteluni palkittiin pian yhdellä Lake Districin valokuvatuimmista silloista, jonka saatoin itsekin muutaman kymmentä kertaa kuviin ikuistaa. Ashness Bridge on niin sanottu 'packhorse bridge', jolla tarkoitetaan siltaa, jonka rakentamisen päätarkoituksena on ollut mahdollistaa kuormia kuljettaneiden hevosten joen ylitys. Tyypillisiä piirteitä packhorse-silloille ovat kapeus (vain yksi hevonen pääsee ylittämään sillan kerrallaan) ja kaiteettomuus, millä estettiin hevosten molemmilla kyljillään kuljettamien kantamusten osuminen sillan kaiteisiin. Tai näin olen ainakin ymmärtänyt, joskin muitakin kriteerejä  ilmeisesti on. Muun muassa eräs Ernest Hinchliffe on saanut aiheesta aikaiseksi kokonaisen kirjan A Guide to the Packhorse Bridges of England, jossa käydään läpi 190 yleisesti packhorse siltana tunnettua siltaa, mutta joista kirjailijan mukaan vain osa täyttää klassisten packhorse-siltojen kriteerit. Pitäisiköhän ottaa lukulistalle?

Ashness Bridgen tuntumassa hetken evästeltyäni lähdin kapuamaan Derwentwaterin länsipuolta reunustaville jylhille kukkuloille. Nyt en harhautunut kinttupoluille, vaan suunta oli huipulle ihastelemaan panoraamanäkymiä Derwentwaterista. Pilvisestä aamusta ei tässä vaiheessa ollut enää tietoakaan, vaan aurinko paisteli täydeltä terältä polttaen varomattoman patikoijan päänahan ja niskan, hups. Mutta ne näkymät! Pakko oli pysähtyä räpsimään kuvia parinkymmenen metrin välein ja pudistella päätään sille, miten naurettavan kauniilta joka puolella näytti.

Ehkä kaikkein huikeimmat maisemat avautuivat Walla Crag -nimisen kukkulan laelta, josta näki järven ohella myös Keswickin yläilmoista. Ylemmän kuvan otin tältä nimenomaiselta näköalapaikalta, ja vaikkei se vedä vertoja livenäkymille, kuvannee se paikan tunnelmaa paremmin kuin allekirjoittaneen kynästä nyt irtoavat kliseet siitä, miten henkeäsalpaavat nämä näkymät tuolloin olivatkaan.

Walla Cragin tarjoileman loppuhuipennuksen jälkeen laskeuduin jalat väsyneenä, mutta mieli onnellisena takaisin tasamaalle ja päiväpatikkani starttipisteeseen Keswickiin. Sinne päästyäni kampesin itseni bussiin, jossa lepuutin tyytyväisenä jalkojani ennen paluuta Amblesideen. Voin kertoa, että ruoka, Strongbow-tuoppi ja uni maistuivat kaikki erittäin hyviltä tuona iltana.