torstai 20. elokuuta 2015

Sometime in the future we can share our stories, but until that day comes along I'll keep on moving on.

Kesäisiä kuvia on kertynyt kansioihin sen verran, että julkaistaanpa osa pois kera kuulumisten! Vaikka kovasti etukäteen manasin sitä, miten tylsää mulla tulee Suomessa olemaan, niin kummasti sitä tekemistä on kuitenkin riittänyt. Eka viikko meni vähän haahuillessa, mutta paluumuuttoon liittyvien virallisuuksien selvittely ja tavaroiden purkaminen toivat sopivasti sisältöä päiviin. Tavaroiden paikalleen asettelu olikin oma lukunsa, ja juuri kun aloin uskoa saavani kaikki Briteistä raahaamani matkamuistot, peltipurkit, kirjat ja Primarkin hepenet mahtumaan kaappeihini postista saapui kaksi muuttolaatikollista lisää... Vaan nyt alkaa pikku hiljaa olla kaikki siellä missä pitääkin, eikä vanha huoneenikaan tunnu enää niin loukolta, kun lattiasta näkyy enemmän kuin 10 senttiä leveä polku.
Takaisin porukoille asettuminen ei kyllä ole ollut helpoimmasta päästä. Ihannetapauksessa olisin päässyt tänä syksynä lentämään pesästä, mutta kun jäin työttömäksi eikä opiskelupaikkaakaan irronnut, on taloudellisesti järkevämpää kärvistellä vielä jonkin aikaa lapsuudenkodissa. Viime aikojen isojen muutosten takia en tällä hetkellä edes kamalasti kaipaa uusia tuulia, ja Joensuukin on kivempi kuin muistin. Suurin osa kavereista tosin vaihtaa parhaillaan tai piakkoin paikkakuntaa, joten vähän ajan päästä voi olla toinen ääni kellossa... Porukoilla asumisessa on kuitenkin se hyvä puoli, ettei tarvitse syytää rahaa ruokaan ja vuokraan, jolloin voi ostaa vaikkapa lentoliput Lontooseen, niin kuin allekirjoittanut eilen teki! 73 päivää ja pääsen taas reiluksi viikoksi syömään skonsseja ja kuuntelemaan brittiaksenttia. 
Kavereitani olen nähnyt suhteellisen paljon viime aikoina. Ollaan lenkkeilty niin kuin kultaisina teini-aikoina konsanaan, kirppistelty, pidetty piknikkiä ja valloitettu Joensuun öitä. Lisäksi tehtiin parin päivän mökkireissu, jonka aikana pääsin taas perehtymään suomalaisuuden ytimeen. Noina päivinä tuli muun muassa...
...grillailtua kodassa jahka keksittiin, miten hiilet oikein saa syttymään
 ...kalastettua yhdellä madolla, joka onnistuttiin jostain tonkimaan
 ...ihmeteltyä mökkitien vallanneita pikkusammakoita
...käveltyä kilometrikaupalla moottoritietä lähimpään kyläkauppaan, ja ostettua jättiläiskorvapuusti
...kerättyä mustikoita viideltä aamuyöllä
...soudeltua ja virvelöityä peilityynellä järvellä.
Lisäksi pelattiin korttipelejä kyllästymiseen asti, syväjäädytettiin vahingossa meidän siiderit ja hoilattiin iskelmää. Suosikkikipaleeksi taisi osoittautua Vieläkö on villihevosia. Aamuisin tehtailin meille full English breakfastit, ja toisena aamuna maistui jo melkein yhtä hyvältä kuin Englannin kotona. Muuten mun kokkailut täällä on lähtenyt käyntiin vähän epäonnisesti. Kaupasta ei löydy aineksia brittibravuureihini, ja kun tänään rohkenin kokeilemaan jotain Valion reseptiä onnistuin saamaan koko keiton maistumaan pippurilta. Tätä menoa alan varmaan taas pian vihata kokkaamista...
Suurin osa mun ajasta on kuitenkin hujahtanut geokätköilyyn, joka jäi tauolle oikeastaan koko viime vuodeksi. Nyt innostus naamioitujen tupperware-astioiden ja filmipurkkien metsästykseen on taas nostanut päätään, minkä ansiosta oon karistanut kaikki au pair -aikoina kertyneet lisäkiloni ties missä korvessa rymytessäni. Vanha kunnon Nopsani on kuljettanut mua jo lähemmäs 200 kilometriä ympäri Pohjois-Karjalan maakuntaa eikä loppua näy. 
Kätköillessä on tullut vastaan myös kaikkea muuta mielenkiintoista vanhoista juoksuhaudoista alla näkyvään matoon, joka oli kyllä jo heittänyt veivinsä.
Tulevaisuudensuunnitelmani ovat lähteneet etenemään sen verran, että kalenterista alkaa syyskuun puolella löytyä mukavasti aikatauluja, mikä on ihan tervetullutta pitkän lomailun jälkeen. Toisen välivuoteni aikana mun on tosiaan tarkoitus suorittaa farmasian perusopinnot avoimessa yliopistossa, mikä toivottavasti sysää takaisin opiskelun ihanaan kamalaan maailmaan. Josko se kolmas yhteishaku ensi keväänä toden sanoisi, ja pääsisin opiskelemaan juuri sitä, mitä haluan. Ainut vaan, etten tällä hetkellä ole täysin varma, mitä se on. Tähänkin dilemmaan on tosin toivottavasti tulossa helpotusta ensi kuussa starttaavan uravalmennuksen muodossa. Johonkin suuntaan ollaan siis menossa, toivottavasti se on oikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti