Viime viikko oli vähän vuoristorataa. Puolen vuoden rajapyykin ylitys veti fiilikset yllättäin pohjamutiin, kun tajusin, että tästä eteenpäin mulla on joka päivä vähemmän päiviä edessä kuin takana. Ahdisti, ehdinkö toteuttaa kaikki loput tänne sijoittuvat haaveet, kun lähestyvät pääsykokeetkin alkaa pikku hiljaa verottaa enemmän jäljellä olevasta ajasta. Oli vaikea olla läsnä ajatusten askarrellessa vääjäämättömästi lähestyvässä lähdössä.
Onneksi koin tässä postauksessa kuvaamani heräämisen, jonka jälkeen aloin vaatia itseltäni taas vähän enemmän au pairina. Hakeuduin paljon lasten seuraan ja muistin, millaisia huipputyyppejä ne osaa olla. Olotila piristyi saman tien, jolloin kotitöihinkin tuli lisää kaivattua puhtia. Teki taas mieli tehdä enemmän kuin pyydettiin, oli se sitten joku pikku juttu, niin kuin takin katkenneen ripustimen kiinni ompelu, tai vähän isompi, kuten takapihan haravointi. Myös vapaatunneillani jaksoin tehdä pitkästä aikaa muutakin, kuin tuijotella tietokoneen näyttöä. Päähän iskostui vähän järkevämpi asenne, joka kehotti tulevasta murehtimisen sijaan elämään enemmän hetkessä, ja tekemään jokaisesta jäljellä olevasta päivästä parhaan mahdollisen.
Viikonloppuna lauantai-aamu alkoi lumisen Abingdonin ihmettelyllä, ja jatkui reilun kymmenen kilometrin kävelyllä Oxfordissa. Yritän tällä hetkellä säästää sukanvarteen, kun suunnitelmissa on vähän hintavampia reissuja, minkä vuoksi tammikuu onkin kulunut lähiympyröissä. Vaan löytyyhän sitä läheltäkin vaikka mitä ennennäkemätöntä! Alunperin mulla oli tarkoituksena käydä kaupungin laitamilla sijaitsevalla Wolvercoten hautausmaalla palvomassa J.R.R. Tolkienin leposijaa, mutta viitisen kilometriä sinne käveltyäni selvisi, että luutarhan portit onkin lauantaisin kiinni... No ei siinä, tulipahan tutustuttua paremmin Oxfordin asuinalueisiin, ja löydettyä kiva kanavaa pitkin kulkeva polku! Loppupäivä kului biologian käsitekarttoja skypen välityksellä metsästäessä ja hostien kanssa iltaa istuessa. Ei kyllä ole viski mun cup of tea...
Sunnuntaina jätettiin host-äiti sairastelemaan kotosalle, ja lähdettiin isän ja lasten kanssa White Horse Hillille. Kyseisellä kukkulalla sijaitsee tunnettu, esihistorialliselta ajalta peräisin oleva hevosta esittävä kallkkikivikuvio. Siitä en valitettavasti saanut kovinkaan selkeää kuvaa, kun lapset ei ymmärrettävästi jaksaneet kovin kauas kävellä, mutta lampaita sain kuvata senkin edestä.
Oli hirmu kiva käydä taas vaihteeksi perheenkin kanssa jossain varsinkin, kun sattui vielä niin nätti ulkoilupäivä. Samalla pääsin vihdoin näkemään hostien joululomalla ostaman uuden Range Roverin toiminnassa. Istuin pelkäänjänpaikalla, vai pitäisikö sanoa ajajanpenkillä, koska auton ratti oli suomalaisittain vasemmalla, ja vähän hirvitti aina vastaantulevien autojen kurvaillessa kohti kapeilla pikkuteillä.
Tääkin viikko on alkanut oikein lupaavasti. Lapset oli eilen koulusta tultuaan ihan erityishyvällä tuulella, poika teki spelling-läksyt harvinaisten vähäisten marinoitten saattelemana ja jopa tyttö, joka ei juuri koskaan tykkää tehdä läksyjä mun kanssa, istui noin vaan pöydän ääreen, ja mietittiin yhdessä tehtävää, jossa piti keksiä, mitä pakkaisi mukaan avaruusmatkalle. Sen jälkeen leivottiin molempien kanssa pizzaa, mikä onnistui epäilyksistäni huolimatta aikas mallikelpoisesti, vaikka itse sanonkin.
