tiistai 5. heinäkuuta 2016

When life gives you lemons.

Long time no see. Elämä pääsykokeiden jälkeen ei alkanut yhtä auvoisana kuin olin kuvitellut. Olin tajuamattani ajanut itseni aika piippuun tulikoetta edeltävien kuukausien aikana, ja sitten kun se olikin yhtäkkiä ohi tuntui koko elämältä putoavan pohja. Kesän lähestyessä vähitellen pahentunut uniongelmaisuus meni siihen pisteeseen, etten saanut nukuttua unilääkkeilläkään kuin korkeintaan kaksi tuntia koiranunta yössä. Mun kaverilla oli varmaan ihana neljän päivän Kuopio-vierailu, kun itse juoksin ahdistuksissani huomattavan osan ajasta KYSin päivystyksessä. Kyllä me onnistuttiin kuitenkin muutamalla geokätköllä ja Matkuksessa käymään ja kesän ensimmäistä piknikkiäkin vietettiin. Näin jälkeen päin onkin onneksi mielessä ne mukavammat hetket, joita kuitenkin oli. Esimerkiksi silloin, kun katseltiin vanhoja Mr. Bean jaksoja ja puhuttiin aamukolmeen alakoulusta.
Kuopiosta jouduttiin Joensuuhun keskelle pikkusiskon lakkiaisjuhlahumua, jossa hoidettiin siis kaverin kanssa tarjoilijoiden virkaa. Juhlat oli aika paljon isommat kuin omani, ja sukujuhlien suurena vihaajana mun piti käydä välillä lukittautumassa vessaan ja hengittelemässä syvään.  Suurinta osaa ihmisistä en muistanut koskaan tavanneeni, ja päivän päätteeksi ne lähti yhtä kasvottomina kuin saapuivatkin. Loppuilta vedettiin kuppikaupalla boolia, pelattiin naapurin tädin kanssa ikivanhaa Trivial Pursuitia ja kaiveltiin siinä samalla luurankoja kaapista. Viimeisenä tekonamme vallattiin Bepopin karaokelava. Sen jälkeen rikoin ensimmäistä kertaa elämässäni puhelimeni takalasin ja joku tuli sanomaan mulle, että näytin siltä kuin hautoisin itsemurha-ajatuksia. Ihan perus meininkiä siis. Tai sitten ei. Joensuussa ollessani ehdittiin myös käydä nostalgisoimassa kesänavausta Laulurinteellä ja burgereilla Jokiasemalla.
Parin unettoman viikon jälkeen alkoi jo fysiikkakin pettää siihen malliin, että epäilin pystyisinkö edes lähtemään viikon au pair -komennukselle vanhaan host-perheeseen. Onneksi kuitenkin lähdin. Kukaan lääkäri, opettaja tai asiakaspalvelija ei oo koskaan auttanut mua niin paljon kuin tää perhe. Tälläkin kertaa kaikki muu kurjuus jäi enemmän taka-alalle, kun pääsin verestämään taitojani lastenlikkana ja kodinhengettärenä. Oli ihanaa tavallaan elää vielä kerran uudestaan oma au pair -kokemus minikoossa. Tämä oli myös viimeinen kerta, kun pääsin vierailemaan host-perheen luona Englannissa, sillä heilläkin on kesän aikana edessä paluumuutto Suomeen. Haikeutta oli siis ilmassa puolin ja toisin, mutta siitä huolimatta pidettiin hauskaa muun muassa illallistamalla tuttavaperheiden kanssa, katsomalla futista sekä vierailemalla eläintarhassa ja muutamassa lähikylässä. Viikon päätteeksi jätin Englannin taakseni viimeistä kertaa toisena kotinani, sillä seuraavan kerran palatessani mulla ei ole enää ketään toivottamassa tervetulleeksi. Vaikka Abingdon tulee aina olemaan mulle tärkeä, kyllä ne oli ne ihmiset, jotka siitä niin kotoisan loppupeleissä teki.
Briteistä palattuani vietin taas pari päivää vailla elämäntarkoitusta, jonka jälkeen kasailin itseni ja muistin, ettei Kuopio omine pikku koteineen niin paha paikka olekaan. Juuri sen sisäistettyäni jouduin heti seuraavana päivänä pakkaamaan taas matkalaukun ja suuntaamaan juhannuksen viettoon Joensuuhun. Viime vuonna juhlistin juhannusta iltapäiväteellä ja tänäkin vuonna rikoin suomalaisia perinteitä nauttimalla lonkeron sijaan Heathrowin tax freestä kiikutettua Pimm'siä. Toisena sääntörikkomuksena skipattiin kokko ja pysyteltiin kaupungissa. Oli hyvä juhannus.
Juhannuspäivänä hutaisin yhden yön mökkireissun. Vietin yhteensä puolisen tuntia ulkona, minkä jälkeen olin kirjaimellisesti kurkkuani myöten täynnä itikanpistoja. Onneksi oli langaton netti ja OITNB:n uusi kausi. Oli hyvä mökkireissu. Jäin vielä viikoksi Joensuuhun, ja pitihän se taas käyttää tilaisuus hyväkseen ja etsiä muutama hakematon geokätkö. Samaan harrastukseen tutustuttamani kaverin kanssa päädyttiin vetämään 12 tunnin kätköretki Reijolaan. Ötökät puri, sadetta ripotteli ja jouduttiin tyytymään St1:llä lounastamiseen. Oli hyvä päivä. Lisäksi tuli käytyä sirkuksessa, kun viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo liki kymmenen vuotta. 
Heinäkuun ensimmäisenä päivänä päättyi viimein ties miten pitkään pinnan alla kalvanut epätieto ensi syksystä. Se kuuluisa kolmas kerta toden sanoi, ja pääsen kuin pääsenkin vihdoin takas koulunpenkille. Ei sen eteen tarvinnutkaan uhrata muuta kuin oma terveys, minkä vuoksi ei tämäkään tieto jaksanut kauaa ilahduttaa. Viime viikonloppuna kävin vielä Go90's:ssa katsastamassa Guntherin ja Haddawayn ennen kuin palasin Kuopioon. Tuntuu, etten oo ehtinyt olla paikallani koko kesänä. Nyt oliskin tarkoitus pysytellä täällä pitemmän aikaa ja opetella taas olemaan tekemättä mitään. Wish me luck. 

2 kommenttia:

  1. Onnea opiskelupaikasta! Toivottavasti saat terveytes kuosiin ja pääset nauttimaan kesästä ja opiskelujen alkamisesta <3

    VastaaPoista