Third time's the charm.

Jaa-a, se ois taas tää aika vuodesta. En oo vähään aikaan juurikaan paasannut opiskeluista, joten ehkä se mulle nyt taas suotakoon. Kuvituksena huvituksena arkistojen talvimaisemia Puijolta, jotka on varmaan järkevä postata tässä vaiheessa, kun siellä vielä on lunta.

Valmistuin tosiaan ylioppilaaksi keväällä 2014 eli edessä on jo kolmas yhteishaku. Ensimmäisellä kerralla hain samaan tapaan ensisijaisesti proviisoriksi ja toissijaisesti farmaseutiksi. Luonnontieteet on kiehtoneet pienestä pitäen, ja haaveissa olisi tietysti mahdollisuus olla tekemisissä niitten kanssa myös työelämässä. Lukion alussa tutkiskelin ajatusta lääkäriksi ryhtymisestä, mutta se idea tyssäsi viidenteen fysiikan kurssiin, jonka jälkeen luovutin katkerana kyseisen oppiaineen suhteen. Näin myöhemmin oon myös ymmärtänyt, että multa puuttuu varsinainen kutsumus auttaa ihmisiä, minkä vuoksi perinteisenä lääkärilääkärinä toimiminen ei ois varmastikaan ollut mua varten.

Lukion kakkosvuoden aikana törmäsin farmasiaan, jolle sytyin vähitellen. Vaikka asiakaspalvelu ja johtotehtävät ei oikein osuneetkaan mun mukavuusaluelle, mua kiinnosti ajatus lääkealan asiantuntijuudesta. Niinpä hain siis abivuoden keväällä lukemaan farmasiaa, mutta panostettuani täysillä yo-kirjoituksiin en itse pääsykokeessa menestynyt kovinkaan hyvin. Kyllähän se silloin harmitti, kun luettua tuli kuitenkin ahkerasti, mutta ei mitenkään jäätävästi, sillä tiesin joka tapauksessa pitäväni välivuoden. Ois vaan ollut kiva, jos ois ollut opiskelupaikka sen jälkeen odottelemassa, tosin ne opiskelutaidot ois voineet olla vähän ruosteessa...

Välivuoden aikana sain mahdollisuuden pohdiskella rauhassa minne haluaisin suuntautua urakentällä. Pohdiskeltavaa kyllä riitti välillä päänvaivaksikin asti, kun sain niin paljon uusia näkökulmia ja ulottuvuuksia niin maailman- kuin minäkuvaanikin. Viime keväänä olinkin sitten vähän hukassa, kun koko maailma tuntui avautuneen lukemattomine vaihtoehtoineen. Lykkäsin yhteishakua niin pitkälle kuin uskalsin, ja päädyin lopulta hätäisesti hakemaan ensisijaisesti biologiaan ja toissijaisesti farmasiaan. Olin aloittanut lukemisen jo tammikuussa, mutta viime metreillä aloin epäillä valintojani sen verran, että lamaannuin. Lopulta en lukenut ollenkaan viimeisellä viikolla ja jätin kokonaan menemättä biologian valintakokeeseen. 

Ja niinhän siinä sitten odotetusti kävi, ettei opiskelupaikkaa taaskaan irronnut, vaikka varasijoille asti jo yllettiinkin. Ulkomailla vietetyn enemmän kuin onnistuneen välivuoden jälkeen koitti paluu Suomeen, jossa tunsin olevani tyhjän päällä. Kavereiden palatessa syksyllä koulun penkille minä jäin vailla velvollisuuksia ja tarkoitusta. En tiedä miten oisin pysynyt järjissäni, ellen ois aloittanut opintoja avoimessa yliopistossa. 

Koulu ja opiskelu yleensäkin on aina sijoittuneet korkealle mun tärkeysjärjestyksessä. Oon pienestä pitäen ollut hyvä koulussa, se ärsyttävä perfektionisti, joka valittaa kymppi miikasta. Abivuoden mukanaan tuomat paineet, ja niitä seurannut penkin alle mennyt ensimmäinen pääsykoe vei multa pari vuotta sitten suurimman osan opiskelumotivaatiostani. Nyt musta tuntuu, että oon taas löytänyt sen saman tiedonjanon kipinän, joka mussa aikoinaan kyti. En lue pelkkiä hyviä arvosanoja varten, vaan koska mua kiinnostaa ja haluan tietää lisää.

Oon aika kunnianhimoinen ihminen ja vaadin itseltäni paljon. Se on aikoinaan ajanut mut suuremman luokan ongelmiin, minkä takia oon yrittänyt ottaa rauhallisemmin näitten avoimen opintojeni kanssa. Jotenkin siinä on sitten kuitenkin käynyt taas niin, että pelkät perusopinnot ei riittäneetkään, vaan piti mennä ja haalia lisää kursseja, ettei vaan menis liian helpoksi... Kumma kyllä huomaan jollain sadistisella tavalla nauttivani jatkuvasta pienestä suoriutumisstressistä. Tuntuu, että teen jotain hyödyllistä enkä enää ajalehdi miten sattuu, vaan elämällä on taas joku päämäärä.

Mulle on tosi tärkeää löytää sellainen työ, jota oikeasti tykkään tehdä, sillä tuntuu, että tuun omistautumaan aika vahvasti työlleni, jos vaan löydän sen oman juttuni. En halua joutua opiskelemaan päivääkään alaa, josta en oo kiinnostunut, koska se jos mikä tappaa mun halun oppia ja ajatella omilla avoillani. Farmasian opintoja avoimessa suoritettuani osaan nyt sanoa, että tää on sitä, mikä mua kiinnostaa. Samalla tiedän kuitenkin, että se pillereitten ojentelu tiskin takaa tappais mut tylsyyteen vähintään parissa vuodessa. Proviisorin tai apteekkarinkaan hommat ei oikein nappaa, kun en edelleenkään ole johtaja- tai yrittäjätyyppiä. Pitänee siis toivoa, että lääkealan asiantuntijoille löytyy tulevaisuudessakin työtehtäviä tutkimuspuolella.

Epäonnistumisista ja epäilyksistä huolimatta haen siis siihen samaan ykköskohteeseen kuin aiempinakin vuosina. Biolääketieteestä, joka houkutteli jossain vaiheessa kovastikin, tein back-up planin, johon haen avoimen väylän kautta ihan vaan kokeillakseni. Alana se kiehtoo edelleen kovasti, mutta oon kuitenkin sen verran varmuuden haluinen, että lähden mieluummin rakentamaan niitä tutkija-unelmia vakaammalle pohjalle. Suomessa farmasia-alalla on mukavan turvattu työllistymistilanne, ja opetus on sen verran korkeatasoista, että sen uskoisi avaavan ovia myös muualla maailmassa.

Pääsykokeisiin kertaamisen oon aloittanut innolla, ja ilolla huomannut sen olevan nimenomaan jo opittujen asioiden kertausta. Ehkä tää kolmas kerta tosiaan toden sanoo.