Kun ensimmäisen kerran astelin sisään lukioni ovista olin aika eksyksissä. Oltiin noihin aikoihin alettu kasvaa erilleen ihmisen kanssa, jonka mukana lähti useampi pala mua. Siispä etenkin ensimmäistä lukiovuottani väritti vahvasti sopivien osien etsiskely hävinneiden tilalle. Välillä palat loksahteli yhteen helposti, mutta toisinaan niitä oikeita osia ei tuntunut löytyvän ei niin millään. Vuosien varrella kuvan ääriviivat alkoivat kuitenkin pikku hiljaa vahvistua, ja vaikkei paloista edelleenkään muodostu täydellistä kokokuvaa, on se ainakin selkeämpi kuin silloin kolme vuotta sitten.

Mitä yritän nyt näitten olevinaan lyyristen korulauseiden avulla sanoa, on vaan se, että koen tähän kyseiseen lukioon päätymisen olleen mulle siinä vaiheessa elämääni varsin hyvä juttu. Oon oppinut tuntemaan paremmin ne ihmiset, joita sinne seurasin ja saanut uusia tuttavuuksia. Oon selvinnyt yhteensä 13 koeviikosta ja kirjoituksista. Oon osallistunut suurimpaan osaan koulun tapahtumista, vaikka luulin vihaavani niitä. Oon raahustanut kouluun aamukahdeksaksi -30 asteen pakkasessa silloinkin, kun oisin halunnut vaan nukkua kymmenen vuotta putkeen. Oon vihdoin tajunnut, ettei ne loppuarvosanat sittenkään olleet tässä kaikkein tärkeintä (uteliaille tiedoksi, että oli ne paperit kuitenkin stipendin arvoiset), vaan tää kolmen vuoden aikana kuljettu matka teinistä nuoreksi aikuiseksi.

Musta tuntuu, että asetettuani tänään tuon typerännäköisen myssyn päähäni ja käännettyäni selkäni lyseolle viimeisen kerran kadotin taas yhden palan. Mutta nyt tiedän, että se kuuluu kuvaan. 

Tänään juhlitaan.

Kuvat alkuviikolta, kun olin pääsykoereissulla Kuopiossa. Hain siis opiskelemaan farmasiaa, ensisijaisesti proviisoripuolelle, mutta tulen iloitsemaan sisäänpääsystä joka tapauksessa, vaikka se onkin näillä näkymin mahdollista korkeintaan farmaseutti-puolella. Tosin opintoja en ole ensi syksyllä aloittamassa, vaan pidän välivuoden, koska se on tässä elämäntilanteessa itselleni oikeamman tuntuinen vaihtoehto.

Yövyin hotellissa toiveenani nukkua kunnon yöunet koetta edeltävänä yönä, vaan toisinhan siinä kävi. Katsoin aamukolmeen asti rikossarjoja, kun olin niin hermona, etten saanut rauhoituttua epäterveellisen nopeasti lyöneen sydämeni takia. Vaan olipahan ainakin hyvän kokoinen ruutu, jota tuijottaa. Aamulla ajatukset ei siis olleet niin teräviä kuin olisin toivonut, mutta onnistuin kuitenkin navigoimaan itseni oikeaan paikkaan ja täyttämään vastauspaperin parhaani mukaan.

Ehdin tutustua myös itse Kuopioon vähän paremmin, ja en tiedä, mitä itse kuopiolaiset on kotikaupungistaan mieltä, mutta täytyy sanoa, että minä tykkäsin. Mukavan kokoinen paikka, omaan silmään kauniin näköistä arkkitehtuuria, kivoja mäkiä, paljon puistoja, sankarihautausmaa. Kyllähän tuolla voisi kuvitella asuvansa ainakin tulevat opiskeluvuotensa. Bussit oli kyllä aika mitäänsanomattomia.  

En ole vieläkään oikein sisäistänyt, ettei minun ole pakko enää muistaa miten glomerulukset ja tubulukset toimivat tai mikä on epäkäslihaksen latinankielinen nimi (se on muuten musculus trapezius). Tämä tuli todettua muun muassa tänä aamuna, kun aloin heti herättyäni käydä vaistomaisesti läpi muistilistaani ja olin innokkaasti pakkaamassa pääsykoekirjaa laukkuun suunnatessani kohti kaupunkia. Senpä takia hautasinkin sen nyt kirjapinon alimmaiseksi, josta se ei enää toivottavasti palaa kummittelemaan. Oon vihdoin vapaa.

Simmer down, simmer down, if you don't swim, you'll drown.

Tällä viikolla olen kironnut kuumuutta jo toisena hellepäivänä, viettänyt puistobrunssin, solminut työsopimuksen, avannut mökkeilykauden, pelannut mölkkyä vähemmän menestyksekkäästi, heittänyt talviturkin, yögeokätköillyt, yrittänyt nukkua itikoiden valtaaman saunan superkapeilla lauteilla, ottanut enemmän aurinkoa kuin koko tähänastisen elämäni aikana, saanut hiuskriisin ja huokaissut helpotuksesta kun kiekkoilut on taas tämän vuoden osalta kiekkoiltu.

Here comes the sun.

Tällä viikolla olen syönyt kesän ensimmäisen jäätelön, kuullut hyvän metaforan hillomunkista ja suonsilmäkkeestä, toiminut makutuomarina, vaihtanut numeroita tuntemattoman kanssa, saanut tietää lopulliset yo-tulokseni, kiipeillyt puussa, tarjoutunut auttamaan varsin kummallisesti kävellyttä vastaantulijaa ja pelannut jalkapalloa - vieläpä vapaaehtoisesti!

This one's for the torn down, the experts at the fall.

Tää oli näitä viikkoja, jotka olisi voinut jättää elämättäkin, mutta tulipa hankittua ainakin uusi kamera. Viimeinen kuva otettu sillä, aika high quality laatu pokkariksi, vai mitä?

Rhythm is a dancer, it's a soul's companion.

Tällä viikolla olen juhlistanut vappua perinteisesti saaressa, tutustunut varsin läheisesti yhteen kotikaupunkini muistomerkeistä, reivannut niskani kipeiksi klubilla (jonka jälkeen tilasin hesestä tavoilleni uskollisena pehmiksen brownies-muruilla), tavannut lukijan (pahoittelut etten ehtinyt jäädä juttelemaan pidemmäksi aikaa, oli kiva kun tulit moikkaamaan!) pettynyt, kun äiti ei ostanutkaan Hello Kitty -laastareita vaikka lupasi, pudottanut puhelimeni jorpakkoon (se oli tuon kotilon vika, mitäs ui siellä niin houkuttelevasti), hoitanut tylsiä aikuisten juttuja, tehnyt viimeisiä matkajärjestelyjä, löytänyt sammakonkutua ja käynyt katsomassa Divergentin, joka oli yllättävän hyvä, vaikken yleensä välitä tämäntyyppisistä leffoista ja leffoista nyt yleensäkään.