Käväisin pääsiäisviikonloppuna taas pitkästä aikaa Joenzoossa, jossa jaksoin tällä kertaa sinnitellä lähes kokonaiset neljä päivää. Mun vanha huone oli pistetty ihan uuteen uskoon, ja täytyy sanoa, että äiti oli saanut siitä kopperosta melkein viihtyisän. Yli 15 vuotta vanha, kivikova sänky oli vaihtunut puolet isompaan, upottavan pehmeään versioon. Myös ikkunan blokannut massiivinen kulmapöytä, joka oli pääsyyllinen siihen, että mun huone muuttui kesähelteillä saunaksi, oli saanut väistyä siron työpöydän tieltä. Yhden seinän vallanneen kirjahyllyn paikalla oli puolestaan senkki, joka oli huomattavasti mukavampi näky kuin muutettuani tyhjyyttä ammottamaan jääneet hyllyt. Yllättävää, miten paljon viihtyisämpää huoneessa oli oleskella nyt kun se ei ollut enää niin oma.
Jo heti visiitin ensimmäisenä iltana pääsin verestämään villejä nuoruusmuistoja Joensuun yöelämään. Olin jo ehtinyt tylsästi vaihtaa pyjamaan ja asettua lukemaan kirjaa, kun kaveri laittoi viestiä lähtisinkö viihteelle. No enhän mie tälläkään kertaa voinut kieltäytyä, ja kuten tavallista extemporereissusta tuli taas paljon parempi kuin monista suunnitelluista illanvietoista. Kuulumisten vähemmälle jäänyt vaihto korjattiin sitten seuraavana päivänä illallisen merkeissä. Käytiin testaamassa Joensuun nepalilaisen ravintelin tarjonta eikä petytty.
Yhtenä päivänä ehdittiin pienelle patikkaretkellekin. Kulhon vaaramaisemat tuli tutuiksi ja mikäs siinä kävellessä, kun aurinko porotti kirkkaan siniseltä taivaalta kuin kesähelteellä konsanaan. Vaelluskengätkin pääsi pitkästä aikaa tositoimiin.
Muuten pääsiäisloma meni parissa sukukokouksessa kuoliaaksi tylsistyessä ja isovanhemmille korttipelejä opettaessa. Päivärytmi kääntyi taas aika lailla päälaelleen, joten oli kiva päästä viime tiistaina takaisin Kuopion päähän ja omiin rytmeihin, joista on näin työttömänä tullut mulle aika tärkeitä.
Loppuviikon oonkin sitten palannut ahkeraan opiskeluun, ja saanut kivasti tehtäviä pois alta. Oon myöhemmin tässä kuussa lähdössä käymään taas Englannin kotona, ja toivon pystyväni hyvillä mielin lomailemaan samalla myös pänttäyksestä. Tällä hetkellä asiat näyttäisikin olevan sen verran hyvällä mallilla, että voin alkaa pikku hiljaa innostumaan tulevasta reissusta.
Talvikin alkaa vähitellen taittua eli tunnelin päässä on taas valoa. Englannissa vietetyn viime talven jälkeen Suomen talvi on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi, mutta nyt kun ikirouta näyttää kuin näyttääkin sulamisen merkkejä oon vähän vähemmän turhautunut täällä Pohjolan perukoilla majailuun. Pyöräkin tuli tällä viikolla kaivettua talviteloilta, ja vaikka oon aika rapakunnossa, sillä kruisailu on ollut aika kivaa. Ja nää Kuopion mäet kyllä pitää huolen siitä, että oon taas pian kesäkunnossa...
Tänään oon muuten ollut kuopiolainen tasan kolme kuukautta. Tuntuu tosin, että oisin asunut täällä jo paljon kauemmin. En osaa sanoa, onko se hyvä vai huono juttu. Mun vapaudenkaipuisen seikkailijansielun mielestä tää paikka on jo vähän nähty, mutta mun pysyvyydenhakuinen mieli on ollut tyytyväinen löydettyään taas paikan, jota pystyy kutsumaan kodiksi.
