Viikko numero 20 au pairina takana! Tuntuu, että tää on ollut yksi rutiinien täyteisimmistä viikoista, mutta kun näin jälkikäteen alkaa listailla, niin onhan tässä ollut vaikka mitä erikoisuuksia. Heti maanantaina tuli poikkeus arkeen, kun host-äiti oli koko päivän kotosalla. Mulla on edelleen joku ongelma syömisieni suhteen silloin, kun en ole talossa itsekseni, enkä nytkään kehdannut oikein mitään suuhun pantavaa kaapeista itselleni kaivella... Imurointikin siirtyi seuraavalle päivälle, koska halusin antaa host-äidin nukkua kerrankin rauhassa. Normaalisti se joutuu nimittäin heräämään ihan jumalattoman aikaisin ehtiäkseen pyöräillä töihin. Lapsien kanssa toisen vanhemman läsnäolo kotona näyttäytyi niin, että pojan kanssa sai taas pitkästä aikaa vääntää läksyistä. Kummasti kumoutuu meikäläisen auktoriteetti, aina jos vanhemmat on paikalla... Maanantai oli myös siitä erilainen, että silloin oli ensimmäistä kertaa hienoinen huurrekerros maassa!
Tiistaista ei jäänyt mieleen mitään sen maata mullistavampaa kuin päivän naurut pojan kanssa. Laitoin sen lukemaan vaihteeksi suomeksi Aapista, ja "pam" muistutti ilmeisesti erehdyttävästi englannin kielen sanaa "bum". Naurettiin molemmat suunnilleen vedet silmissä tuolle, tasokkaat jutut ja silleen.
Keskiviikkona sähelsin pitkästä aikaa kunnolla ruuanlaitossa. Tein sellaista pekoni-kastanja (herran jumala kastanjat on muuten hyviä, vähän niinkun suklaamoussea ilman sitä suklaata ja moussea!) soppaa, ja kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes piti survoa se sauvasekoittimella. Iskin töpselin sen kummemmin ajattelematta lähimpään pistorasiaan, joka sattui olemaan hellan yläpuolella, ja kaikessa rauhassa soseutin keiton. Testasin maun ja olin kerrankin oikeasti melkeinpä tyytyväinen! Kauaa en kuitenkaan ehtinyt itsekseni myhäillä, kun silmään sattui sekoittimen johto, joka oli prosessin aikana ilmeisesti ottanut osumaa kuumaan levyyn...
Omassa perheessä on usein tehty silkoista vahingoistakin vähän isompi numero, joten meen suhteellisen helposti vähän tolaltani tuollaisista. Asiaa ei auttanut se tosiasia, ettei tää suinkaan ollut ainoa mun täällä tuhoama juttu. Heti ekalla viikolla katkesi nimittäin paistinlasta ja sitten oli yksi öljyn pohjaan poltto incident. Suunnilleen itku silmässä näytin sulanutta johtoa töistä päässeelle host-isälle, joka totesi vaan rennosti, että eihän tässä mitään, vähän sähköteippiä ja se on taas kuin uusi. Host-äitikin tuli vähän ajan päästä kotiin, ja sanoi että ei hätiä mitä, tekevälle sattuu, ja sinähän se lähinnä täällä keittiössä hääräät. Ihan liian kilttejä mulle nää ihmiset.
Torstaina oli jo ihan perjantaifiilis, mikä oli vähän epätavallista, kun yleensä viikot kuluu aika hujauksessa. Onneksi viikon kotiaskarelistassa ei ollut tälle päivälle mitään hommia, joten sain hyvällä omalla tunnolla katsella sarjoja. Jossain välissä käväisin tosin kaupassa ja toteutin yhden jutun, minkä oon halunnut tehdä jo jonkin aikaa. Ostin huonekasvin, how exciting!! Raahasin Walesin reissulta sellaisen koristelintuhäkin, johon oon etsiskellyt sopivaa vankia, ja nyt löytyi tarpeeksi pikkuinen atsalea. Saas nähdä miten kauan saan pidettyä sen hengissä, kun netistä löytyi vähän ristiriitaisia hoito-ohjeita, ja mulla on aiempaa kokemusta lähinnä kaktuksista.
Sieltä se perjantaikin lopulta koitti, ja aamu alkoi mukavasti pommiin nukkumisella. Kummasti sitä ehti vartissakin tosipaikan tullen laittautua, ehkä voisin jatkossa antaa enemmän arvoa hyville yöunille ja myöhäistää herätystä? Tällä viikolla on kyllä väsyttänyt normaalia enemmän. Joka arki-iltana oon yhdentoista aikaan ollut jo unten mailla, mutta silti on aamulla saanut vähän tsempata saadakseen itsensä ylös. Suomessa oisin tähän aikaan jo aika lailla kaamosmasennuksen kourissa, mutta täällä näen kuitenkin joka päivä monta tuntia päivänvaloa, että en osaa sanoa, mistä moinen unentarve nyt näin yhtäkkiä. Viikonloppuna tuli kyllä sitten valvottua koko viikon edestä, kun tajusin, että mulla on enää alle kuukausi aikaa keksiä hosteille joululahjat, ja mietiskelin niitä sitten sekä perjantai- että lauantaiyön.
Huonosti nukutusta yöstä huolimatta lauantai oli ehdottomasti yksi kivoimmista päivistä, jotka oon täällä Englannissa saanut viettää! Silloin järjestettiin nimittäin Abingdonin vuosittainen Christmas Extravaganza, johon kuului kaikenlaista teemaan sopivaa ohjelmaa.
Suuntasin pikkulapsen innolla paikan päälle puoliltapäivin ja pääsinkin juuri sopivasti seuraamaan paraatia, jonka hännänhuippuna oli itse joulupukki "rekineen"!
Kiertelin aikani jouluherkkuja myyviä kojuja, mutta päätin säästää mulled winet vähän myöhemmälle ja käväisin Costasta gingerbread laten. Eikä muuten ollut hintansa väärti. Sitä pettyneenä siemaillen istahdin kuitenkin kuuntelemaan marching bandia ja katsomaan vatsatanssijoita.
Jossain vaiheessa ihmispaljous alkoi ahdistaa sen verran, että lähdin pienelle peltokävelylle. Vastaantulijoita oli vain harva se, joten sain nolostelematta napata kuvan päivän teemaan sopivasta asustuksesta. En ole ikinä ollut mikään suuri Christmas jumper -fani, mutta olin iloinen saadessani kotiuttaa tämän ei-liian-jouluisen version!
Ihana Abingdon.
Pimeän laskeuduttua maistelin sitten lasillisen mulled winea, jota oon kuullut tituleerattavan brittien versioksi glögistä. Ei se kyllä maultaan glögiä muistuttanut oikein millään tapaa, mutta tykkäsin! 2,50 punnalla sai pikkulasillisen lisäksi mince pien, joka on tuollainen hedelmäinen jälkiruokapiiras. Itse väkertelin niitä ensimmäisen kerran viime jouluna Suomessa, ja yllätyksekseni löysin leivoksesta nyt aika lailla samat maut kuin omista luomuksistani.
Ilta huipentui jouluvalojen sytytysseromoniaan, ja sitä seuranneisiin ilotulituksiin. Täytyy sanoa, että britit kyllä osaa hommansa sillä saralta, eläissäni en ole päässyt seuraamaan samanlaista valoshowta. Seitsemän aikoihin lähdettiin vielä perheen kanssa kokeilemaan onneamme, josko nyt vihdoin päästäisiin syömään sinne yhteen intialaiseen ravintolaan, joka on jokaisella aiemmalla kerralla ollut syystä tai toisesta kiinni. Uskomatonta, mutta totta, nyt päästiin sisään ja ruoka oli kyllä odotuksen väärti! Intialainen keittiö tulee olemaan tuosta illasta lähtien mun suosikkikeittiö.
Tänään oon vaan koomannut ja leikkinyt pitkästä aikaa film makeria. Christmas Extravaganzasta kuvattuja videoita riitti sen verran, että niistä sai tehtyä 1,5 minuutin koosteen, jonka postailen erikseen, kun tää on mennyt taas vähän jaaritteluksi. Lisäksi pelasin vapaaehtoisesti pari tuntia Afrikan tähteä (johon oon tähän mennessä au pair -vuottani lopenkyllästynyt) tytön kanssa, kun se niin nätisti pyysi. Viimeiset kolmisen tuntia oonkin vaan kirjoitellut tätä postausta. En tiedä, miten bloggauksesta on tullut mulle nykyään niin vaivalloista. Ennen viikon sai tiivistettyä yhteen lauseeseen, mutta nyt pitää tuottaa joka kerta yli kymmenen kappaleen essee. No, en valita, kiva kun elämässä oikeasti tapahtuukin jotain.
Yllättävän kevyiltä nää tavallista pidemmät päivät on kuitenkin tuntuneet, ehkäpä siksi, kun mulla on ollut jotain, mitä odottaa. Oon nimittäin lähdössä huomenna Suomeen! En sentään maitojunalla kotiin vaan ystävättären yo-juhliin, joihin oon luvannut ilmaantua hinnalla millä hyvänsä. Sen takia otinkin asian puheeksi jo mun ekalla viikolla täällä. Hostit oli onneksi joustavia ja lupasi laskea mut menemään sillä ehdolla, että tulisin takaisin. 
