Parin erittäin tapahtumattoman viikon jälkeen, tähän viikkoon on mahtunut ainakin kolmen viikon happeningit, minkä takia kerrottavaa riittää poikkeuksellisesti joka päivästä! Aloitetaan loogisesti maanantaista. Laiskotteluviikonlopun jälkeen se lähti käyntiin vähän hitaanpuoleisesti, mutta katsottuani loppuun taas yhden tuotantokauden tällä hetkellä työn alla olevaa sarjaa päätin, että nyt vois olla aika taas aktiivistua. Niinpä imuroin koko huushollin ja pesin vielä pari vessaa sekä mikron siihen päälle, vaikkei sinä päivänä ois tarvinnut kuin järjestellä kengät ja keittiö.
Koulusta hain kahden lapsen sijasta kolme, kun pojalle tuli taas kaveri kylään, ja eiköhän sekin tuikannut koululaukkunsa viulunsa mun kannettaviksi. Kyseessä oli siis tämä Mr. No Videogames For You, mutta oltiin saatu neuvoteltua pojille kuitenkin puolen tunnin peliaika, jonka jälkeen ne sammutti pleikkarin suht tottelevaisesti ja leikki loppuajan Nerf-pyssyillä ja legoilla. Tarmokkuuspuuskan siivittämänä jaksoin käydä pitkästä aikaa juoksemassakin illalla. Löysin uuden reitin, joka tuntui kyllä olevan monen muunkin suosiossa, kun täältä ei kovin paljon valaistuja teitä löydy. Pitäisi varmaan sairastella useamminkin, jos sen jälkeen riittää patoutunutta energiaa pinkoa samanlaista vauhtia, kun tuona iltana!
Tiistaipäivästä tiedättekin jo aika lailla kaiken, jos ootte lukeneet viime postauksen. Sen jätin kuitenkin suoranaisesti mainitsematta, että tyttö alkoi taas kiukutella mulle. En ole ihan satavarma, mistä se tällä kertaa tulistui, mutta luultavasti siitä, kun mainitsin lasten lunch boxeja aamulla mukaan poimiessani host-isälle siitä, miten eilen mulla oli ollut tavallista enemmän tavaraa kannettavana koulusta. Tytöllä on nimittäin tapana ottaa nokkiinsa, jos jostain sen tekemisistä vanhemmille raportoin. Lisäksi sillä on nyt sellainen itsenäistymisvaihe, josta jo mainitsinkin. Mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tyttö haluaisi tehdä kaiken itse, mutta sitten se kuitenkin ristiriitaisesti jättää esimerkiksi koululaukkunsa mun kannettavaksi... Että ota nyt tästäkin selvää.
Keskiviikkoaamuna mulla meinasi ensimmäisen kerran palaa kunnolla hermot. Yritin ystävällisesti tytöltä kysellä, missä tämän vesipullo mahtaa olla, mutta eikös se eilen aloitettu mykkäkoulu jatkunut. Tuli ikävän elävästi mieleen yksi vaikeampi kuukausi, joka mulla sen kanssa aiemmin oli, ja otti päähän, kun itse yrittää jonka tilanteessa olla ennen kaikkea kohtelias, mutta toinen ei tule tuumaakaan vastaan. Katsoin parhaaksi pitää pienen breikin, marssin yläkertaan ja revin yhden nurkista löytyneen Primarkin paperikassin. Helpotti vähän, mutta ei tarpeeksi, kun koulumatkalla turhautti niin, ettei ollut itku kaukana. Onneksi poika sanoi taas söötisti heipat, vaikka tyttö ei hyvästellessä, yllätys yllätys, puhua pukahtanutkaan. Illalla kävin taas juoksemassa, mutta energian sijaan purin sillä kertaa kiukkua.
Torstaina host-äiti vei lapset kouluun, kun sillä oli vaan pari tuntia töitä iltapäivällä. Jäätiin sen jälkeen vähän jutskailemaan aamiaispöydässä ja täytyy myöntää, että oli kyllä hyvä keskustelu! Mun on ollut jotenkin hankala lähestyä tätä perheen äitiä, vaikka just sen kanssa ennen tänne tuloani olin lähinnä yhteyksissä. Nytkin juteltiin ensin jostain pinnallisuuksista, kuten paikallisen ompeluliikkeen tarjonnasta, mutta sitten rohkaistuin avautumaan näistä mun ja tytön huonoista väleistä, joista oon aiemmin vaiennut. Keskusteltiin hyvä tovi niistä ja lapsista yleisestikin, ja tultiin molemmat siihen lopputulokseen, ettei tytöllä luultavasti ole mitään henkilökohtaisesti mua vastaan, vaan se alkaa olla siinä tietyssä iässä, jolloin tekee mieli kiukutella yleisesti vähän joka asiasta ja jokaiselle.
Oli huomattavasti kevyempi olo tuon juttutuokion jälkeen, minkä takia lähdin ihan hyvillä mielin hakemaan lapsia koulusta. Ne tosin päätti järjestää aikamoisen shown koulun pihassa. Just kun oltiin poistumassa porteista poika rysäytti potkulaudallaan tytön päälle niin, että tää lensi rähmälleen maahan. Itkuhan siitä tuli, mutta onneksi lähistöllä oli yksi opettaja, joka tuli auttamaan rauhoittelussa, kun itse en oo mikään maailman paras lohduttaja. Pojan kuitenkin puhuttelin ja laitoin pyytämään anteeksi tekoaan.
Vasta astioita tiskatessa huomasin, ettei tytön polveen tullut naarmu ollut ainoa rytäkässä syntynyt kolhu. Tytön lunch box oli nimittäin osunut asvalttiin sellaisella voimalla, että yksi kulma oli ihan säpäleinä. Päätin kuitenkin olla näyttämättä sitä vielä kummallekaan, kun ounastelin vuosisadan riitaa, ja oikeaanpa osuin. Kun nimittäin mainitsin asiasta host-äidin tultua kotiin tyttö vetäisi siltä seisomalta poikaa nyrkillä selkään ja alkoi huutoparkua. Luojan kiitos ei tarvinnut yksin yrittää toimia sovittelijana.
Jotenkin tuo välikohtaus kuitenkin puhdisti ilmaa ainakin mun ja tytön välillä, kun se näki, että mulla on edelleen auktoriteettia, vaikken ookaan vähään aikaan joutunut kunnolla komentamaan. Illalla se käyttäytyi nimittäin taas ihan normisti, kun olin babysittausvuorossa. Poika jäi katsomaan jotain extreme kalastusohjelmaa, ja kun kuvaruudussa näkyi jättiläiskalan nielaisema mies menin sitten sanomaan, että nyt ei kyllä ole ihan lastenohjelma. Sen jälkeen ei tietty tullut kysymykseenkään vaihtaa kanavaa, mutta ei siellä onneksi enempää ruumiita näytetty. Oli kyllä hirmu kivaa istuksia taas sulassa sovussa ja ylielehtiä, kun lapset innostui tarinoimaan. Kyllä mä niistä hirmuisesti tykkään, vaikka välillä onkin kärsivällisyys koetuksella.
Perjantaina tytöllä oli kyllä sellainen kiukuttelupäivä että, mutta onneksi pääkohteena en tällä kertaa ollut minä vaan pikkuveli. Sain koko päivän olla pitämässä ne irti toistensa kurkuista, kun tyttöä ärsytti muun muassa se, kuinka poika matki sen valenilkutusta, koska eilen naarmuuntuneeseen polveen sattui tietysti ihan kamalasti vielä tänäkin päivänä. Muut riidanaiheet oli varsin saman tyypisiä.
Perjantai-ilta sai kuitenkin oikein mukavan päätöksen, kun katsottiin koko perheellä Monsters, Inc. Hymyilin vaan koko leffan ajan enkä pelkästä nostalgiasta, vaan koska se oli nimenomaan tyttö, joka pyysi mutkin mukaan. Sitten se muisti vielä host-äidin kaivellessa kaapeista leffaevääksi Cadburya, että se on mun lempisuklaata, vaikken ees itse muista milloin oon siitäkin maininnut. Miten pienistä asioista sitä voikaan ihminen tulla onnelliseksi?
Lauantaina lähdin pienen tauon jälkeen reissailemaan ja kävin Cambridgessa, mutta siitä lisää jahka saan muokkailtua kuvat julkaisukuntoon.
Tänään oli tarkoitus käydä aamupäivästä Asdassa, kun siellä olisi tarjolla varsin houkutteleva valikoima kaikkea joulukrääsää, mutta oisin sinne päästäkseni joutunut kävelemään tunnin sateessa suuntaansa, joten mukavuudenhalu voitti. Kahdelta kävin kuitenkin Oxfordin Odeonissa katsomassa Mockingjayn Giulion kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta elokuvissa täällä Brittein maalla. Hyvä oli leffa, kun en ollut odottanut liikoja, mutta liput oli pirun kalliit Suomenkin kiskurihintoihin verrattuna!
Elokuvissa käyminen on musta tyhmimpiä juttuja, mitä ihmiset tekee porukalla, kun eihän siellä salissa voi mitään kuulumisia alkaa vaihtaa. Onneksi asutaan molemmat Giulion kanssa tällä hetkellä Abingdonissa niin voitiin catch uppailla bussimatkalla kotiin. Giulio ei siis enää ole au pair, vaan työskentelee yliopisto-opiskeluittensa ohella Tescossa. Ihan huippua, kun mulla on kaveri, jolta voi kysellä sisäpiirin juttuja opiskelusta täällä muualta tulleen näkökulmasta.
Sellainen viikko se! Kuvituksena satunnaisia räpsyjä viime päiviltä. Päivisin on joulufiilikset kaukana, mutta iltaisin valojen syttyessä sellaiset alkaa kyllä hiippailla pikku hiljaa mieleen.
