torstai 27. kesäkuuta 2013

Only love is all maroon, gluey feathers on a flume.

Olin ekaa kertaa tänä kesänä mökillä. Viimeinen kuva on otettu ukkosmyrskyn jälkeen kello kahdentoista maissa. Kuuma päivä oli kääntynyt mukavan viileäksi illaksi, ja itikatkin tuntuivat kerrankin päättäneen imeä kuiviin jonkun toisen. Istuin laiturilla ja uitin jalkoja vedessä, joka oli lämpimämpää kuin yöilma. Harmittelin, kun MP3:n jäi mökkiin enkä voinut soittaa tätä, mutta oikeastaan oli ihan kiva kuunnella kauempana järvellä huutelevaa kuikkaa ja laineiden liplatusta. 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Kiss me hard before you go summertime sadness.

Juhannus kului perinteisesti sukulaisten luona maalla. Rapsuteltiin elukoita, grillattiin, pelattiin sulkapalloa, naurettiin jollekin ihan ihmeleffalle ja poltettiin kokko. Itse menin suhteellisen ajoissa nukkumaankin, kun ei ollut tietokoneruutua valvottamassa.

Ei mitään sen erikoisempaa, mutta ei aina tarvitse ollakaan. 

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Sometimes I've believed as many as six impossible things before breakfast.

Olin taas vähän seikkailemassa. Jäljellä vielä ainakin kolme retkeä, jotka haluan tehdä tänä kesänä.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Yesterday you told me about the blue blue sky and all that I can see is just a yellow lemon tree.

Ei mitään erikoista. Vain minä, värjätyt huulet, kiharat, henkselihame ja kokoa liian iso silkkipaita.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

You say you spent your summer in the rain, driving up the coast I felt the same.

Siskolta lainattu polkupyörä, epäkäytännöllinen laukku, maanteitä, hautakiviä ja autiotaloja, Milky Way -patukoita, ukkosta, kaatosade, eriskummallinen sateenpitopaikka, litimärät tennarit, mutta kesä kuivaa. 

Oli tarkoitus tehdä 50 kilometrin pyörälenkki, joka jäi kuitenkin puolitiehen, koska äiti sanoi aina ettei ukkosella saa pyöräillä. 

lauantai 8. kesäkuuta 2013

You can't start a fire, you can't start a fire without a spark. This gun's for hire even if we're just dancing in the dark.

Yritin taas pitkästä aikaa leipoa jotain.
Öinen vierailu hautausmaalla.
Kello 0:33. 
Raahasin makuupussin takapihalle ja nukuin ulkona.
Aamutaivas.
Lenkillä kello 3:57. Nyt väsyttää.